Forum Akaa: Pienessä lintukodossa kasvavalle pojalle tuli selväksi, että maailmaa on Länsi-Tampereen ulkopuolellakin – Uudenkarhea oranssi Volvo lähti lahjaksi Afrikan lapsille

Lasse Majuri.

Asuin elämäni ensimmäiset vuodet Tampereen Lintuviidassa. Tuolla lintukodossa oli Ankanpesä-niminen kerhorakennus, jossa kävin seurakunnan kerhossa kerran viikossa.

Kaksi asiaa kerhossa käynnistä on piirtynyt muistiini syvimmin. Caritalla oli välipalana mukana Susette-vanukasta. Carita tuotiin isosta omakotitalosta autolla kerhoon. Äitinsä turkki heilahti ja korut kilahtivat. Ajattelin että tuollaista on rikkailla. Jaha.

Mummo saattoi minut, ryhmyinen lämmin käsi ja verkas askel. Meillä kotona herkuteltiin mummon marjapiirakalla. Limsaa juotiin, jos oli juhlat, ja karkkia sai vain lauantaisin.

Toinen muisto liittyy sekin ihmiseksi kasvamiseen. Opin kerhossa solidaarisuutta, kantapään kautta. Järjestettiin keräys, johon jokainen sai tuoda yhden lelun. Lelut lähetettiin Afrikan lapsille. Minulla oli uudenkarhea oranssi Volvo, suosikkileluni. Edellisenä iltana sanoin äidille, että lahjoitan tämän. Äiti kysyi, että kadunko sitten. Vastasin että en. Kaduin jo kotiin kävellessäni, mutta pidin sen salassa. Olin nolo, en jalo.

Vanhempani tunsivat ulkomaalaisia jo työnsä kautta. En muista kummankaan koskaan puhuneen pahaa kenestäkään muualta tulleesta, saati yleisesti maahanmuuttajista. Minuun ei istutettu muukalaiskammoa, päinvastoin. Vanhempani kohtelivat kaikkia yhdenvertaisesti, jopa auttoivat ihmisiä kotiutumaan karuun maahamme.

Äidin liiketuttavat ja kaukaiset sukulaiset olivat lapsuuteni jännittäviä ikkunoita toisenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Pienessä lintukodossa kasvavalle pojalle tuli selväksi se, että maailmaa on Länsi-Tampereen ulkopuolellakin, se odottaa siellä uteliasta ja avarasydämistä kokijaa. Kunhan osaa olla ihmisiä kohti. Ei vastaan. Erilaisiin ihmisiin tutustuminen ja heidän luottamuksensa ja ystävyytensä saaminen oli minun perheeni rikkaus, ja on yhä. Kotona opin arvomaailman, jossa oli koti- ja ulkomaailma.

Suomi on minulle niin hyvä maa, että sen voi mieluusti jakaa mistä tahansa tulleiden kanssa. Sanasta Afrikka on kuitenkin tullut kirosana. On ihmisiä, jotka sanovat että ”rahamme” menevät Afrikkaan, ilman jäävät omat vanhuksemme ja mielenterveyspalvelumme ja köyhämme. Minä en hyväksy tällaista puhetta. Suomi on vauraampi kuin koskaan. On varaa kiertää veroja ja jemmata varoja kuoriin. En voi asettaa kotimaista mummoa tai intialaista mummoa eri kastiin. Molemmille kuuluu säällinen elämä täällä murheen laaksossa.

Lähetän taas ”oransseja volvoja” Afrikkaan. Ystäväni osti vaarinsa kuivuneet pellot. Rahoitin porakaivon ja työkalut, jotta viljely saadaan taas käyntiin.

Haluatko olla tyytyväinen siihen mitä sinulla on? Jätä Volvon uusin malli ostamatta. Etsi afrikkalainen ystävä. Myötäelä. Jos ja kun meillä on varaa olla kilttejä ja anteliaita, miksi emme olisi?

 

Lasse Majuri

Kirjoittaja on akaalainen arkkitehti, jossa pitää majaa pieni moralisti.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?