Loud Crowd -yhtyeen keikkataltiointi nähdään viikonloppuna Jumussa

Vuonna 1986 perustettu Loud Crowd päätti uransa 40-vuotiaana Vasenkätisten Vestivaalilla. Bändi halusi esiintyä vielä kerran kunnioittaakseen yhtyeen lähipiiriin kuuluneen Petteri Saarisen muistoa.

Viialan kulttuuriklubi järjestää Viialan Jumussa kulttuuriviikonlopun. Lauantaina 29.2. kello 15 nähdään taltiointi viialalaisen Loud Crowd -yhtyeen keikalta vuodelta 2016. Viialan Seurahuoneella Vasenkätisten Vestivaalilla soitetulla keikalla kunnioitettiin yhtyeen pitkäaikaista fania ja freelance-roudaria Petteri Saarista. Keikan tuotto luovutettiin nuorisotyön hyväksi.

Livetaltioinnin ohjauksesta, kuvauksesta, leikkauksesta ja osittaisesta äänityöstä vastaa akaalainen Elokuvatuotanto Kuvamusa. Noin tunnin kestävässä elokuvassa ei ole ikärajaa eikä tekstityksiä.

Sunnuntaina kello 15 ohjelmassa on Viialassa tehty elokuva The Case of Fortune (2012), joka on Kuvamusan ensimmäinen pitkä elokuvatuotanto.

Humoristinen elokuva kertoo episodeittain ”elokuvien elokuvasta”, jota nimeltä mainitsemattoman valtion kolme elokuvatuottajaa määrätään tekemään. Elokuvan ensimmäinen episodi edusti Suomea lyhytelokuvasarjassa Euroopan suurimmalla komediaelokuvafestivaalilla Cluj Napocassa Romaniassa vuonna 2010.

Elokuva on käsikirjoitettu, kuvattu, leikattu ja roolitettu paikallisin voimin. Äänisuunnittelu ja elokuvamusiikki on Kuvamusan käsialaa.

Elokuva on osittain mustavalkoinen, englanninkielinen ja suomeksi tekstitetty. Elokuvaa suositellaan yli 7-vuotiaille. Elokuvan kesto on 63 minuuttia, jonka jälkeen on mahdollista nähdä kooste elokuvan tekoprosessista.

Molempien päivien esityksiin on ilmainen sisäänpääsy.

Loud Crowdin Jami Katajistolla, Jari Parikalla, Jyrki Siraisella, Pekka Siltalalla ja rumpali Mirka Rantasella oli homma hallussa vielä 13 vuoden tauon jälkeenkin vuonna 2016. Kuva: Tero Laihanen.