Akaa Futsal pommitti vieraansa parketin rakoon

Akaa Futsalilla riitti tuuletettavaa maalijuhlissa. Petri Grönholm ja Tatu Ahonen näyttävät mallia. Kuva Tuukka Nyström

Runkosarjan neljänneksi viimeinen kierros sujui akaalaisittain häikäisevästi. Joukkue pommitti tamperelaisen vieraansa PP-70:n parketin rakoon ja latoi tulostaululle loppulukemiksi peräti 16–4 (10–3) Monitoimihallin perjantai-illassa.

Vaikkei aivan pelin avausminuuteilla maalia saatukaan aikaiseksi, niin pelin juoni oli selvä. Ilman pelikiellossa ollutta Jovan Stankovicia otteluun lähtenyt Akaa myllytti laajalla kokoonpanollaan hyökkäyksiä hurjaa tahtia kohti PP-70-maalia.

Ja myös tulosta tuli. Vierasjoukkue nousi vielä kahdella kavennusosumallaan peliin mukaan tilanteessa 3–2, mutta vain pieneksi hetkeksi. Leijonapaidat takoivat jo taukoon mennessä kymmenen maalia, ja onnistujia riitti.

Suurimmat tehot keräsivät Juhana Jyrkiäinen (5+2) sekä Tero Intala (1+5). Dusan Milojevic osui kolmesti, Jussi Nyström sekä Rafa Giorgio puolestaan kahdesti. Tatu Ahonen ja Miikka Hurme iskivät myös maalit mieheen.

Ottelua tällä kertaa ilman pelaajaroolia seurannut päävalmentaja Stankovic oli tyytyväinen joukkueen otteisiin.

– Oli tietysti taas hienoa saada onnistumisia laajalla rintamalla. Mutta totta puhuen vastustaja ei ollut tänään parhaimmillaan. Vastus kovenee tulevissa peleissä merkittävästi, Stankovic kommentoi.

Runkosarjaa on jäljellä vielä kolme kierrosta, ja Akaa Futsal lähtee loppusuoralle sarjan piikkipaikalta. Pisteitä tarvitaan kuitenkin edelleen, ja vastus kovenee huimasti jo ensi viikonloppuna. Silloin nimittäin ollaan pohjoisen kiertueella; lauantaina vastaan asettuu Torniossa ToPV, ja sunnuntaina joukkue poikkeaa FC Kemin vieraana. Ryminällä sarjan kärkikahinoihin tulleet Meri-Lapin joukkueet haluavat varmasti saada oman revanssinsa syyskierroksen niukoista tappioista Monarilla.

Dusan Milojevic osui jälleen kolme kertaa tolppien väliin. Kuva Tuukka Nyström

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?