Akaa-Volley haki täydet pisteet Kokkolasta – Eetu Pennanen nousukunnossa kevättä kohti

Turhaan Akaa-Volleyn Akseli Lankinen (3) piiloutui Kokkolassa pallon taakse. Passari esitti Tiikereitä vastaan oivaa osaamista. Kuva: Harri Mattila.

Kolmen lentopallon mestaruusliigakautensa aikana Akaa-Volley on pelannut Kokkolan tiikereitä vastaan jatkuvasti viisieräisiä otteluita. Kun Tiikerit on vuodenvaihteen jälkeen esittänyt loistavia otteita, odotettiin lauantai-illastakin tasaista vääntöä.

Tällä kerralla kävi toisin. Akaa-Volley käänsi tasaisen ensimmäisen erän itselleen jatkopalloilla. Sen jälkeen Tiikerit ei enää kyennyt horjuttamaan vieraidensa voittokulkua. Akaa-Volley otti kolme tärkeätä sarjapistettä loppunumeroin 0–3 (27–29, 20–25, 15–25).

Akaa-Volleyn manageri Risto Lahti kiitteli pelin jälkeen ensimmäisen erän lopputulosta.

– Olisi ottelun henki varmasti ollut toisenlainen, jos Kokkola olisi vienyt sen ykköserän nimiinsä. Lentopallo on tasaisten joukkueiden kohdatessa niin paljon hengestä kiinni. Uskoisin, että Kokkolassa olisi nytkin nähty viisieräinen kisa, jos tuo erä olisi kääntynyt kokkolalaisille, pohti Lahti.

Vähän virheitä

Akaa-Volleyn passarilla Akseli Lankisella oli Kokkolassa onnistunut iltapuhde. Maajoukkuepassari teki itse kolme pistettä ja jakoi vastuuta hyökkääjille niin, että Tiikerien torjunta oli koko ajan vaikeuksissa.

– Lankinen voi kyllä onnitella itseään tästä iltapuhteesta. Hieno peli nuorelta passarilta, ylisti Tiikerien valmentaja Mikko Keskisipilä.

Akaan parhaana palkittu yleispelaaja Eetu Pennanen on viimeisissä kamppailuissa osoittanut oivaa nousukuntoa. Kokkolassa mies teki joukkueelleen 17 pistettä yli 60 prosentin hyökkäystehoilla. Kun hihapelikin sujui loistavasti, palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen.

Kaiken kaikkiaan Akaa-Volleyn riveissä oli lauantaina useita onnistujia. Pennasen lisäksi 17 pisteeseen ylsi hakkuri Urpo Sivula. Yleispelaaja Enderwin Herreran saldo näytti yhdeksää pinnaa, ja keskipelaajat Mart Naaber ja Aleksi Kaatrasalo kirjauttivat molemmat kahdeksan pistettä.

– Akaa-Volley oli tänään selkeästi parempi. Kun joukkue pelaa noin vähillä virheillä, sitä on vaikea voittaa. Mekään emme suoriutuneet ala-arvoisesti tänään, mutta kun vastustaja nostaa kaksi kolmesta aloituksesta onnistuneesti eikä juuri tee hyökkäysvirheitä, minkäs teet, pohti Keskisipilä ottelun jälkeen.

Hieman huilia ja kärkijoukkueiden kimppuun

Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp oli hyvillään joukkueensa menestyksestä.

– Tammikuu on ollut meille rankka. Olemme treenanneet kovaa kevättä silmällä pitäen ja pelanneet samaan aikaan tiukkoja matseja. Nyt meillä on puolisentoista viikkoa taukoa ja osan siitä käytämme palautumiseen, paljasti hymyilevä valmentaja.

Akaa-Volley kohtaa helmikuussa kaksi kertaa sekä Mestaruusliigan kestomenestyjä VaLePan että suurimmaksi suosikiksi tällä kaudella nousseen Hurrikaani Loimaan. Lisäksi yhden kerran vastaan asettuu luunkova Savo Volley.

Akaa-Volleyn Eetu Pennasen kunto kohenee koko ajan kevään ratkaisupelejä kohden. Kokkolassa laitapelaaja teki pisteitä jokaiselta pelipaikalta ja harhautti Tiikerien torjunnan monipuolisilla hyökkäyksillä. Kuva: Harri Mattila.

Akaa-Volley oli parempi joka osa-alueella

Akaa-Volley löi Tiikerit käytännössä jokaisella lentopallon osa-alueella. Torjuntapisteitä joukkue teki 6, kun vastustaja onnistui niissä vain kolmesti. Hyökkäysten onnistumisprosentit olivat Akaan eduksi 60–48, vastaanotossa vastaavasti 60–45 ja jatkopallojen päättämisessä 53–44.

– Ei mikään ihme, että voitimme tänään. Huomasittehan, että Akaa-Volley Fun-Clubin Kokkolaan tulleet tusina kannustajaa päihittivät mennen tullen noin 700-päisen kotikatsomon, muistutti Akaa-Volleyn joukkueenjohtaja Erkki Tuomi ottelun päätyttyä.

Tasavahvan esityksen jälkeen joukkueen parhaana palkittu Eetu Pennanen sai pudotella kolme keltaista palloa lisää Akaa-Volleyn pistepussiin.

Seuraava Akaa-Volleyn ottelu on keskiviikkona 5.2. Loimaalla. Vastassa on kivenkova Hurrikaani, joten mittari on kovin mahdollinen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?