Akaa Futsal vei voiton maalijuhlissa – Päätösminuuttien aikana pallo iskettiin tolppien väliin seitsemän kertaa

Futsal-Liigan kärkiottelu Akaa Futsal–ToPV vei lauantaina kotimaisen futsalviihteen aivan uudelle tasolle. Uskomattomien loppuminuuttien vaiheiden jälkeen kotijoukkue piti pintansa ja samalla sarjapisteet Akaassa lukemin 8–7 (3–3). Voitto oli joukkueelle nyt jo yhdeksäs peräkkäinen.

Sarjanousijana välittömästi liigan kärkikamppailuun ilmoittautuneet torniolaiset tulivat peliin räjähtävästi. Siinä missä Akaa Futsal lämpeni hitaammin, olivat vieraat karanneet terävillä ja taitavilla hyökkäyksillään jo 0–2-johtoon. Vähitellen avausjaksolla kotijoukkuekin sai kuitenkin otetta pelistä. Jovan Stankovic iski tärkeän avausmaalin, ja Juhana Jyrkiäinen murjoi maalin edestä pelin tasoihin. Kun vieraat olivat käyneet vielä kerran johdossa, tasoitti Jussi Nyström päivän ensimmäisellään taukolukemiksi 3–3.

Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena. Tornio tuli jälleen jakson alkuun tehokkaasti ja siirtyi heti avausminuutilla jälleen johtoon. Dusan Milojevic onnistui kuitenkin tasoituksessa ajassa 27.07. Näissä 4–4-lukemissa ottelu etenikin aina päätösminuuteille asti. Kotijoukkueen niukkaa hallintaa ei saatu millään näkymään tulostaululla. Myös torniolaisilla oli omat paikkansa siirtyä johtoon, mutta Akaan maalinsuulla Kasper Kangas nappasi tärkeillä hetkillä muutaman hienon torjunnan.

Juhana Jyrkiäinen iski Akaa Futsalin 2–2-tasoituksen. Kuva Tuukka Nyström

Vuorotellen johtoasemaan

Ottelun erikoiseksi teki sen viimeiset neljä minuuttia ja 16 sekuntia. Sinä aikana pallo iskettiin tolppien väliin peräti seitsemän kertaa, kun joukkueet kävivät vuorotellen johtoasemassa tarjoten runsaslukuiselle kotiyleisölle huikean jännitysnäytelmän.

Päätösminuuttien maalikimaran aloitti Jussi Nyström, jonka vasurin kuti yllätti kaukaa ToPV-maalivahdin ajassa 35.44. Vain puoli minuuttia myöhemmin palloa kaivettiin kotijoukkueen maalista, kun vieraat nousivat hienon kuvion päätteeksi tasoihin. Peliä oli jäljellä enää alle kaksi minuuttia, kun ToPV karkasi ylivoimahyökkäykseen Akaa Futsalin pallonmenetyksen jälkeen, ja tarkka laukaus muutti tilanteeksi 5–6.

Kotijoukkue nosti välittömästi viidennen kenttäpelaajan hyökkäysalueella, ja tulostakin tuli. Reilu minuutti ennen päätössummeria Nyström pääsi pommittamaan tasoituksen. Alkoi pelin viimeinen minuutti, ja maalisade sen kuin yltyi. Juhana Jyrkiäisen oiva katko tuotti paikan Milojevicille, joka ei erehtynyt vaan laukoi Akaa Futsalin puolestaan 7–6-johtoon. Kun ToPV:n kiri hyytyi, illan tehokaksikko Nyström (4+0)–Milojevic (2+3) taiteilivat pallon vielä kerran maaliin ja lukemiksi jo 8–6. Kuin kruunuksi maalikarkeloille, vieraat onnistuivat vielä kerran kaventamaan pelin, mutta kun loppusummeri soi samalla, kirjattiin loppulukemiksi 8–7 (3–3).

Voiton myötä Akaa Futsal jatkaa sarjan kärkipaikalla puhtaalla pelillä. Tulevana viikonloppuna huilataan liigan osalta, kun maajoukkue pelaa Turussa pohjoismaiden mestaruudesta. Sarja jatkuu ensi viikon lauantaina, jolloin Akaaseen vieraaksi saapuu viiden ottelun voittoputkessa oleva FC Kemi.

Akaa Futsal oli lauantaina niukasti Torniota parempi. Tomi Lahtinen puolustaa. Kuva Tuukka Nyström

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?