Akaalaisella joukkueurheilulla menee tällä hetkellä loistavasti. Sekä Akaa-Volley että Akaa Futsal napsivat voittoja peräjälkeen. Kun yhteispeli molemmilla joukkueilla sujuu, niin mikäs siinä. Hyvin menee, mutta menkööt. Kannattajat riemuitsevat, kun heidän joukkueensa menestyvät. Sekin tiedetään, että alamäen jälkeen tulee aina ylämäki, ja juuri silloin uskollisia kannattajia tarvitaan eniten.
Suomen miesten jalkapallojoukkue teki viime perjantai-iltana historiaa. Se ei voittanut vielä oikeastaan mitään ja toisaalta se voitti kaiken. Liechtenstein kaatui kolmella maalilla, ja voitto sai kannattajat hurmostilaan. Voiton ansiosta Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa ensi vuonna.
Historialliselle tosiasialle ei voi mitään sittenkään, vaikka Kreikka nujersi jalkapallojoukkueemme maanantai-iltana luvuin 2–1.
Jos jotakin on tässä maassa odotettu, niin jalkapallossa kansainvälistä menestystä – edes pääsyä arvokisoihin. Täältä on noussut huikea joukko ulkomaisissa seuroissa menestyneitä huippupelaajia, viimeisimpänä tämän hetken maalitykkimme Teemu Pukki, mutta Suomen joukkueen menestys on jäänyt syystä tai toisesta vaatimattomaksi.
Suomesta on tehty rautakanslerinkin ottein jääkiekkomaata, vaikka koko maailma pelaa jalkapalloa. Jalkapallo on asiantuntijoidensa mukaan paljon enemmän kuin pelkkää peliä. Se on hyvin pitkälle menevää ajattelua, ikuista harjoittelemista, vastustajan analysoimista, täydellistä yhteistyötä ja aina myös hetken tajuamista.
Jalkapallo on aina joukkuepeliä, vaikka yksilöistä usein puhutaankin. Onpa käynyt niinkin, että menestyvä yksilö on pudonnut joukkueesta, koska valmentaja haluaa joukkueeseen harmonian. Joukkuepelissä yksilökin on vain yksi pelaaja. Jos hänelle ei syötetä, hän ei voi tehdä maalia.
Suomesta on tulossa vahvasti joukkueurheilumaa. Tämä on ihme, sillä yksilöthän täällä ovat aikaisemmin loistaneet. Yksilöt juoksivat Suomen maailman kartallekin. Jääkiekkojoukkueittemme edesottamuksia ovat kuitenkin jo ajat sitten seuranneet kansainväliset asiantuntijat, ja napsineet sieltä lupaavimmat NHL:n syövereihin.
Akaan kahden tekonurmikentän rakentamista perusteltiin aikanaan sillä, että juniorijalkapallon harjoittelumahdollisuudet pitää täällä saada ajan tasalle. Hanketta vetivät Toijalan Pallon Jarmo Kuusisto ja Viialan Peli-Veikkojen Kari Salin, joille molemmille jalkapallo on kaikkea muuta kuin peliä. Nyt kentät ovat olemassa ja tehokkaassa käytössä.
Pieni pelaaja, hädin tuskin palloa suurempi, on ollut aina maailmamestaruuskentän suuri tähtikin.
Jalkapallo mahdollistaa hyvin monessa maassa tänäkin päivänä sosiaalisen nousun. Pallon käsittelijäksi opitaan kadulla tai koulun pihalla. Potkitaan ja taas potkitaan, ja vielä kerran potkitaan. Tästä edetään porukoihin, seuraavaksi joukkueisiin ja lopulta valojen alle maailmanmestaruusareenalle. Kaikki eivät huipulle pääse, eivät edes tahdo päästä, mutta monelta pallon potkijalta jää huumepöhnä kokematta.
Joukkue pitää huolen omistaan. Joukkueessa jokaisella on oma tehtävänsä. Siksi on tärkeää, että Suomi ja Akaa profiloituvat joukkueurheiluun. Toijalan Pallon Killan kaltaisia keskustelu- ja muistelukerhoja olisi syytä perustaa kaupunkiin enemmänkin muistuttamaan, että vain porukalla pärjätään.
Porukka otti talvisodassakin vastaan vihollisen.
Joukkueena meillä ei ole olemassa Kylmäkoskea, Toijalaa tai Viialaa. On olemassa vain Akaa, jonka nimissä pelaa nyt kaksi huippujoukkuetta. Näiden joukkueiden takana on koko kaupunki, Akaan kaupunki.
Olisiko jo aika Akaan jalkapallossakin syöttää välillä?
Kommentointi on suljettu.