Selkävamma, sietämätön hermosärky ja puolen vuoden jumitus muuttivat Tanja Salmisen ajattelutapaa – Lapset ovat edelleen samaa mieltä koirasta ja paperiliidokista

Tanja Salminen.

Meillä on kolme poikaa, ja ihan pienestä saakka olen iltaisin pyytänyt jokaista kertomaan päivästään kolme kivaa ja yhden tylsän asian. Joka ilta yllätyn, sillä asiat ovat todella usein eri juttuja, kuin mitä oletan heidän kertovan.

Kun on vaikka oltu kotona koko lauantai vähän pahantuulisen äidin kanssa, olen ihan varma, että kaikkien mielestä se on ollut tylsää. Kertaakaan ei ole ollut. Sen sijaan tylsää on ollut esimerkiksi se, kun ”netti lagas”, ”saappaat kastui” tai se perusturvallisuutta järisyttänyt tosiasia, että ”koira söi paperiliidokin”.

Samalla kaavalla päivän kolme kivaa yllättää myös. Jos olen järjestänyt jonkun itseäni kiinnostaneen hokkuspokkus-menon, odotan hykerrellen sen mainitsemista iltahämärässä. Toistuvasti kuulen kuitenkin päivän parhaiden juttujen olleen niitä mitä on tehty kotona. Pelaaminen (joskus jopa ulkona kavereiden kanssa), saunailta tai takkaan tulien teko. Äidin organisoimat menot sivuutetaan armotta.

Kivat ja tylsät, niin kuin me niitä kutsumme, on osoittautunut oivaksi keinoksi päästä lähemmäs teini-ikää lähentelevien lasten ajatusmaailmaa. Olisin tyhmä, jos en näiden toistuvien kolmen kivan perusteella ymmärtäisi vähentää perheelle järjestämiäni menoja. Se ei ole kuitenkaan ihan ongelmatonta, koska, no, olen aika tyhmä.

Rakastan touhua ja tapahtumia ja olen sen kummemmin kyselemättä raahannut perhettäni milloin minnekin kissanristiäisiin tai vähintään suunnitellut ääneen seuraavaa menoa. Minun ja muun perheen näkemys kivasta onkin ollut aika kaukana toisistaan. Siinä missä muu perhe on iloinnut kotinurkissa touhuamisesta, minusta se on ollut aika tylsää.

Kolme vuotta sitten selkävamma ja sietämätön hermosärky rajasi liikkumiseni puolen vuoden ajaksi yhteen huoneeseen. Oli pakko vain olla. Olin jumissa kotona ja aloin ymmärtää, mitä kaikkea oikeasti haluaisin tehdä, jos voisin.

Onnistuneen leikkauksen ja kuntoutusjakson jälkeen kiva olikin aika erilainen asia kuin aiemmin. Oli kiva tehdä pihatöitä säällä kuin säällä ja vuodenajasta riippumatta. Oli kiva puuhailla kotona tai lojua sohvalla ilman kipuja. Iloitsin ihan joka päivä hassun tavallisista asioista. Siitä kun pystyin seisomaan suorassa. Pystyin kävelemään naapuriin kahville ja sain puettua sukat ja kengät itse.

Nyt kun selkä sallii menemisen entiseen malliin, huomaan jääväni yhä useammin kotiin. Kävi klassiset, ja vastoinkäyminen muutti ajattelutapaani. Muutoksen ansiosta meillä on perheenä hauskempaa, koska käsityksemme kivasta on nyt samanlainen. Arvelen olleeni tällä tiellä jo ennen vammaa, mutta ehkä pakollinen pysähtyminen hiukan nopeutti prosessia. Edelleen tykkään suunnitella kivoja menoja, mutta niiden rinnalle on tullut niin monta uutta kivaa, että kalenteritilaa ei kauheasti ole.

Tätä kirjoittaessa on lauantai. Oli kivaa olla vaan kotona, koska oli tosi paljon tekemistä. Kivaa oli sauna. Tylsää oli kaikkien mielestä se, kun koira söi myös uuden paperiliidokin.

Mitkä ovat sinun kolme kivaa ja yksi tylsä?

 

Tanja Salminen

Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?