Tulevaisuuden median ammatteja ei vielä tiedetä – Rotarit veivät Akaan 9.-luokkalaiset tutustumaan työelämään

Akaan Seudussa 9.-luokkalaisille esiteltiin paikallislehden arkipäivää. Myös median tulevaisuutta pohdittiin.

Akaan Rotaryklubi järjesti yhteistyössä Akaan yläkoulujen opinto-ohjaajien kanssa kaupungin kaikille peruskoulun 9.-luokkalaisille tutustumispäivän työelämään. Tiistaina 29. lokakuuta aamusta alkaen linja-autot veivät nuoret heidän ennalta valitsemaansa kohteeseen.

Tutustumiskohteita on yksitoista. Toimintaansa esittelevät Akaan kaupungin opetustoimi, Pirkanmaan Osuuskauppa, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, paikallismedia Akaan Seutu, Toijalan Tilitoimisto, Teristen kartano, Leomuovi Oy, Vaneriliike Lahdenmäki, Hämeen Turistiauto, Toijala Works ja TKM TTT Finland Oy. Akaan kaupunki tarjosi kuljetukset.

Akaan Seudussa päätoimittaja Juha Kosonen valotti tulevaisuuden mediaa, joka on varsin toisenlainen kuin tänään nähty.

– Median murros on arkipäivää ja tulevaisuuden media-ammatteja ei oikeastaan vielä tiedetä. Toivon, että totuuden parissa painitaan jatkossakin ja uutiset kiinnostavat. Jos on jossakin asiassa todella hyvä, siitä voi kehittää itselleen ammatin. Epävarmuuskin lisääntyy koko ajan. Tulevaisuudessa mediassa työskennellään monessa erilaisessakin työpaikassa, sanoo Kosonen.

Näistäkin Viialan yhtenäiskoulun nuorista joku saattaa tulevaisuudessa olla töissä mediassa.

 

Tutustumispäivän tarkoituksena oli esitellä Akaan nuorille paikkakunnan erittäin vilkasta yrityselämää. Akaan Rotaryklubin presidentti Katja Poikkimäki iloitsee yrityksien valmiudesta esitellä toimintaansa.

– Olemme iloisia, että näin paljon yrityksiä on mukana toteuttamassa tärkeää päiväämme. Peruskoulun viimeinen lukuvuosi on nuorilla valintojen aikaa. Osa suuntaa lukioon, osa ammatillisiin opintoihin. Monelle valinta on myös vaikeaa, oma kiinnostuskin saattaa vielä olla kadoksissa. Siksi tällainen tutustumispäivä on akaalaisille nuorille tavattoman tärkeä, sanoo Poikkimäki.

Tutustumiskohteissa nuorille esiteltiin yrityksen toiminnan lisäksi ne työtehtävät, joihin nyt ja tulevaisuudessa palkataan henkilöitä, mikä koulutus palkattavilta vaaditaan ja miten työkokemusta arvostetaan. Kesätyö- ja oppisopimuspaikat tulivat myös esille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?