Hannu Salamalla on painava kynä. Kun hän kirjoittaa, jälki on useimmiten sellaista, että selkäpiitä karmii. Totuus tulee silmille tavalla, joka ei jätä kylmäksi. On pakko olla puolesta tai vastaan.
Sananvapaus on mielenkiintoinen sana. Kuin kermaa. Mieluiten sanaa käyttävät ne, jotka vähiten sananvapautta haluavat. Heille sana on klisee. Sana kuuluu sanoa, vaikka sen merkitystä ei ymmärtäisikään. Hokemalla sananvapautta, sitä useimmiten vastustetaan.
Hannu Salaman romaani Juhannustanssit toi miehelle jumalanpilkkasyytteen, lajissaan ainoan Suomen tasavallassa. Arkkipiispa hermostui erityisesti muurari Hiltusen saarnasta. Onhan se kieltämättä rohkea, niin rohkea, että se ja pari muuta kohtaa piti romaanista sensuroida pois. Myös nuorten sukupuolielämää kuvattiin romaanissa tavalla, joka sai herkkähipiäisimmät peittämään ainakin toisen silmänsä.
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen armahti Salaman oikeussirkuksen jälkeen tulleesta tuomiosta. Nykyisin jumalaakin saa pilkata, jos joku viitsii. Sanotaan, että Herra puhuttelee aina pilkkaajiaankin, tavalla tai toisella.
Jumalanpilkkasyytteessä oli kysymys myös kirjailijan sananvapaudesta. Mitä saa sanoa ja mitä ei? Joku ei soisi, että hänen omia mielipiteitään vastaan asetutaan. On myös heitä, jotka eivät salli totuuden tulla julki. Niitäkin on, jotka pelkäävät vapaan sanan vaikuttavan liikaa. Sanaa myös rajoitetaan, jotta joidenkin alhaisetkaan motiivit eivät paljastuisi.
Linda Wallgren on ohjannut Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle Hannu Salaman Juhannustanssit Juho Gröndahlin käsikirjoittamana. Teos on hyvin voimakas ja ainakin siinä mielessä onnistunut, että siitä on pakko olla mieltä – puolesta tai vastaan. Ensi-iltayleisö jakautui kahtia, toiset taputtivat ja kirkuivat esityksen päätyttyä, toiset istuivat paikoillaan sivistyneesti taputtaen. Joku poistuikin hyvin nopeasti.
Työväen Teatterin Juhannustanssit on ilman muuta sukupolvikokemus. Se ei ole mitenkään perinteistä teatteria, joten siitä on vanhemman ikäpolven vaikea saada kiinni. Se on hektistä. Hyvää teatteria se silti on. Tämän ajan esitykseen kuuluu sekin, että Salaman jumalanpilkkasyyte nostetaan osaksi näytelmää ja jopa sensuroituja kohtia korostetaan. Kun eivät nuoret tiedä, on dokumentoitava.
Kaikki on voitava tarvittaessa sanoa, ihan kaikki! Tämän jälkeen on puhuttava vain tyylistä ja hyvästä mausta.
Kansalaiset ovat liikkeellä. Sosiaalinen media tihkuu kaikkea mahdollista. Omalla nimellä heittäydytään keskusteluun seurauksista välittämättä. Vihapuhe ja maalittaminen ovat arkipäiväistyneet vaarallisella tavalla. Totuuden puhujia, sanotun kyseenalaistajia, harhakäsityksien oikaisijoita tai vai malttia pyytäviä uhataan, jos he eivät vaikene. Sananvapautta ollaan rajoittamassa silloinkin, kun joku toinen pyytää vain pysymään asiassa.
Aamulehti teki viime sunnuntaina historiallisen teon julkaisemalla kirjailija Sofi Oksasen Toimittajat ilman rajoja tilaisuudessa 14. lokakuuta käyttämän puheenvuoron sananvapaudesta: Olen huolissani uutisista, jotka jäävät kirjoittamatta. Kirjailijan puheenvuoro kannattaa lukea hyvin tarkkaan Akaassakin.
Paikallislehti voidaan ajaa nurkkaan hyvin helposti. Kysymyksiin tai tarkennuspyytöihin ei tarvitse vastata kuin olan kohautuksella: mieti sitä. Faktoihin perustuvista uutisista tai sen rivien välistä voidaan yrittää etsiä tarkoitusperiä, joita siellä ei kirjoittajan mielestä ole. Ja sosiaalisessa mediassa voidaan letkautella mitä vain paikallislehteä halventavaa. Ja faktoista välittämättä!
Mutta entäpä jos talititti tai varpunen ei enää talven tullen saavukaan lintulaudalle.
