RTL Racing Finland syntyi sotkialaisessa saunassa – ”Pääasia että bensa haisee”

Teemu Virtanen (vas.), Santtu Juntunen, Janne Kortesmaa ja Lasse Nieminen (takana) edustavat akaalaista RTL Racing Finlandia. Seuran toiminta on painottunut kartingiin.

Akaalaisen RTL Racing Finland ry:n puuhamiehen Teemu Virtasen mukaan moottoriurheiluseuran perustaminen oli ensin lähinnä vitsi, joka muuttui todeksi vuonna 2012.

– Seura perustettiin sotkialaisessa saunassa, Teemu Virtanen kertoo.

Latelan pojat Kurisjärvellä

Seuran nimessä olevat kirjaimet RTL tulevat sanoista Racing Team Loivari. Ensin seura järjesti Kurisjärven moottoriurheiluradalla yhdessä Liimatainen Racingin ja Kurisjärven VPK:n kanssa Loivari-päiviä, joissa pirkanmaalaiset yritykset ajoivat kilpaa karting-autoilla. Tapahtumissa vierailivat myös tosi-tv-sarjasta tutut Latelan pojat ja stand up -koomikoita Ismo Leikolasta lähtien.

RTL Racing Finlandiin kuuluu noin 15 jäsentä, ja sen puheenjohtajana toimii seuran toinen puuhamies Lasse Nieminen. Toiminnan pääpaino on ollut toistaiseksi kartingissa ja aikuisharrastesarjoissa. Seuran kuljettajat ovat aloittaneet kisaamisen Pirkanmaan Fossiilisarjassa, Fosareissa.

– Siellä rämmittiin kaksi ensimmäistä vuotta viimeisten joukossa, kunnes vuonna 2015 tuli ensimmäinen mestaruus, Teemu Virtanen muistelee.

Tuoreimmat mestaruudet ovat tältä ja viime vuodelta Iame Series Finlandissa ja Xon Cupissa.

Teemu Virtanen ja Janne Kortesmaa voittivat kahden miehen joukkueellaan Xon Cupin mestaruuden R120 Masters -luokassa viime vuonna. Samana vuonna seuran Samu Liimatainen ajoi voittoon yleisessä R120-luokassa.

Nuori Datsun-kuski kylillä

42-vuotias Virtanen ja 41-vuotias Kortesmaa ovat pyörittäneet rattia pienestä pitäen.

– Seitsemän vanhana sain ensimmäisen oikean auton, Datsun 100A:n, jolla ajettiin ensin naapurin pellolla ja 12-vuotiaana kohellettiin jo kylillä, kun nälkä kasvoi. Myös poliisi sai tietää asiasta kautta rantain, Virtanen tunnustaa.

Karting-harrastuksen Virtanen aloitti kaksikymppisenä nähtyään ilmoituksen Kurisjärven Vauhtipuiston vuokra-autoista. Oman kilpurin hankinta kymmenen vuotta sitten vei miehen vielä syvemmälle lajin pariin.

Laji vaihtui kolarin jälkeen

Janne Kortesmaa aloitti kilpauransa 10-vuotiaana kartingista. Harrastus loppui muutaman vuoden päästä auton kaatumiseen.

– Auto otti yhteen toisen kaverin kanssa. Sitten lähdettiin ja minä hävisin. Kipeää teki, mutta silloin oli vielä niin paljon joustoa, että siitä selvittiin. Nyt kuolisin, jos kävisi samalla tavalla. Kolarin jälkeen isä sanoi, että eikös siirrytä vähän turvallisempaan lajiin, ja mentiin jokamiesluokkaan, Kortesmaa kertoo.

Kortesmaa ajoi vuosia muun muassa jokkista mutta palasi myöhemmin takaisin kartingiin, jota hän pitää hyvänä oppikouluna.

– Kartingista on tosi paljon hyötyä kaikille, jotka aloittelevat ajamaan kisaa. Siinä oppii autonkäsittelyä, ajosilmää ja ajolinjoja. Taitoja pystyy hyödyntämään myöhemmin muissakin moottoriurheilulajeissa.

Kortesmaa ja Virtanen suunnittelevat siirtyvänsä seuraavaksi koppiautoihin.

– Pääasia että bensa haisee, Kortesmaa tuumaa.

Lasse Nieminen on seuran puheenjohtaja. Teemu Virtanen on seuran perustaja.

Kuljetukset ja renkaat maksavat

RTL Racing Finlandia edustava helsinkiläinen Santtu Juntunen, 21, päätyi akaalaisseuraan tuurattuaan yhdessä kisassa seuran kuljettajaa. Juntunen voitti tänä vuonna Iame Series Finlandin mestaruuden Super Shifter -luokassa. Juntusella on myös kansainvälistä kokemusta, joista tuorein Le Mansin radalta Ranskasta.

Kansainväliset kilpailut ovat arvokkaita kokemuksia myös rahallisesti. Juntusen mukaan suurimmat kuluerät ovat renkaat ja kuljetukset. Ranskaan Juntusen auto matkasi toisen tiimin rekan kyydissä, mutta yleensä kisoihin kuljetaan perheen omalla kalustolla.

Juntusen ajamissa luokissa maksiminopeudet ovat Suomen radoilla 150 kilometriä tunnissa, ja ulkomailla vauhtia on vielä enemmän.

Harrastajan talli täyttyy kalustosta

RTL Racing Finlandin puheenjohtaja Lasse Nieminen, 41, aloitti karting-harrastuksen Janne Kortesmaan lailla 1980-luvulla Toijalan Nuorisoseurassa, mutta kilpaa hän on ajanut vasta aikuisiällä.

– Harrastus jäi tauolle moneksi vuodeksi, kunnes aikuisiällä tuli hommattua auto itselle ja sitten myös pojille. Nälkä kasvaa syödessä, ja kalustoa kertyy talliin. Harrastusmielessä hankittiin myös koppiauto, Nieminen kertoo.

Niemisen pojista vanhempi, 12-vuotias Ossi, on päässyt jo radalla ajamaan koppiautoa. Ossi Niemisen ja 10-vuotiaan Eelis Niemisen lisäksi seuran karting-junioreita ovat Teemu Virtasen pojat, kohta 12 vuotta täyttävä Eelis ja 7-vuotias Jonne Virtanen. Isät eivät vielä haaveile jälkikasvun kulkevan Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen renkaanjäljissä formularadoille.

– Se siintää mielessä vasta sitten, kun on 25 000 euroa per kisa ylimääräistä rahaa, Teemu Virtanen huomauttaa.

 

RTL Racing Finlandin karting-menestystä

Santtu Juntunen, Helsinki: Iame Series Finlandin mestaruus Super Shifter -luokassa 2019
2019, Juntunen ajaa myös KZ2-luokkaa

Robin Haaparinne, Järvenpää: Xon Cupin R120-luokan mestaruus 2019

Samu Liimatainen, Valkeakoski: Xon Cupin mestaruus R120-luokassa 2018

Teemu Virtanen ja Janne Kortesmaa, Akaa: Xon Cupin mestaruus R120 Masters -luokassa 2018