Uutisia sata vuotta sitten

lauantaina 4. lokakuuta

Toijalan Elävienkuvien teatteri

Alkaa uudelleen toimintansa sunnuntaina t. k. 5 päivänä uusilla ehdottomasti mieltäkiinnittävillä ja hauskoilla kuvilla. Samalla uudet koneet ja johto.

 

Kakolan karkuri kiinni

Äskettäin pääsi eräs wanki karkaamaan Kakolasta. Nousten paikallisjunaan hän matkusti Saloon, kulkien sieltä jalkaisin metsiä myöten. Sunnuntaina hän tuli Toijalaan, josta Toijalan asemapoliisi Matti Toikka hänet pidätti ja passitti hänet takaisin Kakolaan. Wienan-Karjalan retkikunnan kadonneista jäsenistä on nyt saatu lähempiä tietoja. Niiden mukaan on m. m. ylioppilas R. L. Hallonblad Toijalasta joutunut tietymättömiin Paanajärwellä elokuun lopulla, joutuen luultawasti murhatuksi.

 

Woimistelemaan!

Niin kuului kutsu. Wauhti, Nuorisoseuran woimisteluseura, alottaa talwikautisen toimintansa kutsumalla jäseniään woimistelemaan, niin naisia kuin myös miehiä. Harjoitusillaksi on otettu perjantai-ilta, naisia pyydetään saapumaan kello 6 ja miehet taas kello puoli 8 illalla. Lienee siis tarpeetonta ruweta enempi kehottamaan woimistelijoita niin wanhoja kuin uusia, sillä me jokainen omalta terweydelliseltä kannalta ymmärrämme tämän tärkeyden. Joka perjantai-ilta siis woimistelemaan Sampolaan. Käykää joukkohon siis tuttu ja tuntematon!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?