Lapsiperhe saa Akaassa apua nettilomakkeen lähettämällä

Teija Virtasen mukaan Pyydä apua -lomakkeen kautta tulee paljon yhteydenottoja vanhemmilta.

Akaan kaupungin lapsiperhepalvelut tarjoaa monenlaista apua ongelmien kanssa painiville perheille. Vaikka kaupungin sekä muiden tahojen järjestämiä palveluja on runsaasti tarjolla, ei perheen tarvitse tietää miltä taholta apua pitäisi hakea. Akaan kaupungin verkkosivuilla on Pyydä apua -lomake, jonka kautta perheet voivat ottaa yhteyttä kaupungin lapsiperhepalveluihin missä tahansa lapsia, nuoria, vanhempia tai perheitä koskevissa ongelmissa. Asiakkaaseen otetaan yhteyttä kolmen arkipäivän kuluessa, jonka jälkeen avuntarvetta ryhdytään selvittämään yhteistyössä asiakkaan kanssa.

– Pyydä apua -lomakkeen kautta meille tulee paljon yhteydenottoja suoraan vanhemmilta. Heillä on ollut kaikenlaisia huolia mielensä päällä, Akaan kaupungin sosiaalityöntekijä ja lastenvalvoja Teija Virtanen kertoo.

Huolia voivat aiheuttaa esimerkiksi vanhempien ero, lapsen tai nuoren lintsaaminen, päihteiden käyttäminen tai vaikkapa syömishäiriö. Virtanen painottaa, että yhteydenoton jälkeen henkilökohtainen tapaaminen perheen kanssa on tärkeä. Näin ainakin silloin, jos asia ei ratkea kevyemmällä neuvonnalla.

– Haluamme tietää mikä on perheen näkemys siitä millä tavalla heitä voisi parhaiten auttaa. Me emme halua olettaa ja luulla asioita, Virtanen sanoo.

Lapsiperhepalvelujen maskotti on pehmolelu, jonka taskuun lapset voivat sujauttaa lapun, johon he ovat kirjoittaneet huolensa ja murheensa. Pehmo syö murheet, jolloin ne lakkaavat vaivaamasta.

Asiakkaat autetaan oikealle reitille

Virtasen mukaan perheet voivat aina hakea lapsiperhepalveluista apua, vaikka ongelma ei varsinaisesti sen toimintapiiriin kuuluisikaan. Asiakas autetaan oikealle reitille sen suhteen mistä apua on saatavilla.

– Jos lapsella tai nuorella on vaikkapa syömishäiriö, on taustalla varmaankin psyykkistä oireilua, jolloin auttajataho voisi olla terveydenhuolto, Virtanen toteaa.

Virtanen kertoo, että vanhempi voi toki esimerkiksi lapsen tai nuoren päihteidenkäyttö- tai lintsaamisongelmissa olla suoraan yhteydessä myös koulun henkilökuntaan.

– He ovat lähellä lapsia, heidän arjessaan ja maailmassaan. Usein ongelmat myös näkyvät koulutyössä, Virtanen sanoo.

Kiusaamistapauksissa vanhemmat usein ottavat yhteyttä suoraan kouluun, mutta Virtasen mukaan myös lapsiperhepalveluilta voi asiassa pyytä apua.

– Meihin otetaan yhteyttä varsinkin niissä tilanteissa, joissa lapsi on kiusaamisen kohde, sillä se voi vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan. Me lähdemme selvittämään mistä kiusaamisessa on kysymys ja onko joku tehnyt asialle jotakin tai voisiko joku tehdä asialle jotakin. Me voimme esimerkiksi olla kouluun yhteydessä, Virtanen kertoo.

Monissa ongelmissa paras apu lapselle saadaankin juuri verkostojen kautta moniammatillisella yhteistyöllä, johon toki tarvitaan huoltajan suostumus.

Lapsiperhepalvelujen neuvotteluhuoneesta löytyy muun muassa nukkekoti.

Kotipalvelu auttaa väsynyttä vanhempaa

Lapsiperhepalveluiden kautta apua voivat saada lasten ja nuorten lisäksi myös vanhemmat. Parisuhteen päättyessä lastenvalvoja auttaa eroavaa pariskuntaa lapsen elatukseen, huoltoon ja tapaamiseen liittyvissä sopimusasioissa. Perheasioiden sovittelussa riitaisan eron osapuolet saavat apua lasten asioista sopimiseen kahdelta puolueettomalta ja koulutetulta sovittelijalta.

Mikäli vanhemmat ovat esimerkiksi masentuneita tai rättiväsyneitä jatkuvasti itkevän vauvan takia, voi apuun tulla lapsiperheiden kotipalvelu, josta saa konkreettista apua. Masennuksesta kärsiviä sosiaalitoimi ohjaa myös terveydenhuollon piiriin.

– Kotipalvelun apu voi olla vaikka sellaista, että vanhempi nukkuu muutaman tunnin ja meidän työntekijämme on sen aikaa vauvan kanssa. Emme kuitenkaan tee asioita vanhemman puolesta, vaan olemme rinnalla. Toki työntekijä voi käydä vaikkapa kaupassa, jos vanhempi ei itse sinne pääse. Suursiivouksia emme tee, mutta järjestelyä ja ylläpitosiivousta kyllä, Virtanen toteaa.

Myös perhetyö tekee konkreettista auttamista sen lisäksi että se ohjaa ja tukee perheitä muun muassa arjen hallinnassa, perheen yhteisten pelisääntöjen laatimisessa ja esimerkiksi avioeron, sairastumisen tai kuoleman kohdatessa. Systemaattista ja suunniteltua tukea vanhemmuuteen sekä apua esimerkiksi lapsen kehitykseen, käyttäytymiseen tai tunne-elämään liittyvissä huolissa saa puolestaan kasvatus- ja perheneuvonnasta. Usein parhaiten perheille soveltuva apu on yhdistelmä erilaisista palvelumuodoista.

Lapsiperheille suunnattuja palveluja: www.akaa.fi/terveys-ja-perusturva/lapsiperheiden-palvelut/

Pyydä apua -nappi: www.akaa.fi/lapset-nuoret-ja-perheet/pyyda-apua-lomake/

Lastenvalvojan ajanvarausnumero:  040 335 3312. Palvelee arkisin kello 9.30–11.30

Lasten kanssa keskusteltaessa kuvakortit auttavat lasta kertomaan ajatuksistaan.

Lapsiperhepalvelujen neuvotteluhuonetta koristaa hattivatti.

Parisuhteen päättyessä Teija Virtanen auttaa eroavaa pariskuntaa lapsen elatukseen, huoltoon ja tapaamiseen liittyvissä sopimusasioissa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?