Akaalaiskuski Pasi Koskinen piti paikkansa nuottisarjan johdossa Urjalan Historic Rallyssa

Pasi ja Taru Koskinen sijoittuivat nuottisarjassa kakkosiksi Ford Escortillaan.

Historic-sarjan SM-osakilpailu Urjalan Historic rally ajettiin lauantaina 7.9. Akaan, Urjalan, Forssan ja Iittalan maisemissa. Kilpailu starttasi Akaan vauhtipuistossa pidetyllä yleisöerikoiskokeella. Erikoiskokeita kisassa oli kuusi. Omana kokonaisuutenaan ajettiin tasanopeusluokka. Kisapäivään oli ilmoittautunut 139 kuljettajaa.

Kylmäkosken Asemalla asuva Pasi Koskinen ja hänen vaimonsa ja kartturinsa Taru Koskinen ovat tänä vuonna kiertäneet Historic Rally Trophyn nuottisarjan kilpailuja ahkerasti. Takana ovat Savonlinnan, Laukaan, Oripään ja Tampereen kisat. Lahden kisa päättyi keskeytykseen nokka-akselin rikkoutumisen takia. Lisäksi pariskunta osallistui Tsekissä järjestettyyn asfalttikisaan.

– Sen kisan ajoimme omaksi iloksemme ja pidimme samalla viikon loman, Pasi Koskinen kertoo.

Tavoitteekseen kotikisassaan sarjajohtaja Pasi Koskinen kertoi luokkavoiton. Aivan tavoitteeseensa mies ei kuitenkaan päässyt, sillä hän sijoittui luokassaan toiselle sijalle. Nuottisarjan johtopaikka pysyi kuitenkin hallussa.

Autourheilua Koskinen on harrastanut yhdeksän vanhasta asti. Ensimmäisen historic-rallinsa hän ajoi vuonna 2001. Historic-sarjan voittoja Koskiselle on kertynyt vuosilta 2006 ja 2007.

– Tämä on hyvää vastapainoa yrittäjän arjelle, muuten olen melkein aina töissä, Koskinen sanoo.

Kartturin velvollisuuksia kuutisen vuotta hoitanut Taru Koskinen kuvailee kartturin työksi hoitaa kuljettaja oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

– Virheisiin ei kauheasti ole varaa. Aikaa pitää seurata ja pätkällä lukea nuotteja. Niiden pitää myös osua kohdalleen, Koskinen sanoo.

Lauantaina Koskisten menopeli oli historic-luokan vuoden 1975 Ford Escort 1600. Pariskunnan tallista löytyy sen lisäksi kaksi muutakin Escortia.

– Tällä autolla huippunopeudeksi on mitattu 168 kilometriä tunnissa puiden välissä kilpailutilanteessa, Taru Koskinen kertoo.

Kartturia ei kuitenkaan kisavauhti pelota.

– Kova vauhti ei kisatilanteessa tunnu miltään. Enemmän minua pelottaa henkilöauton kyydissä. Kilpa-autossa on niin paljon turvakamaa ympärillä, että siellä ei yleensä käy huonosti, Taru Koskinen nauraa.

Taru ja Pasi Koskinen ovat kiertäneet tänä vuonna ralleja ahkerasti.

Vauhti ja vaaralliset tilanteet kiehtovat

Toijalasta kilpailuun saapunut Ari Aaltonen osallistui F-ryhmän 1976 vuosimallin Opel Asconallaan seniori-luokkaan.

– Olen rakentanut tämän auton vuonna 1995 ja samalla autolla ajetaan edelleen, Aaltonen kertoo.

Aaltonen kertoi ennen kilpailua lähtevänsä mukaan maltillisin tavoittein, mutta toki menestys on aina tervetullutta.

– Kolmen parhaan nippuun jos päätyisin, olisin tyytyväinen, Aaltonen toteaa.

Aaltonen sai tavoitteensa saavutettua, sillä mies oli luokassaan toinen.

Autourheilussa Aaltosta kiehtovat vauhti ja vaaralliset tilanteet. Ne ovat miehen mukaan kuitenkin vain yksi osa lajin viehätystä.

– Auton rakentaminen on valtaosa tätä harrastusta. Aina pitäisi löytää autoon jotain parannuksia. Kilpailut ovat vain muutaman tunnin pyrähdys viikonloppuna, Aaltonen sanoo.

Ari Aaltonen on rakentanut Opel Asconansa vuonna 1995. Hän kilpailee samalla autolla edelleen.

Hienoin auto on keltainen Bemari

Toijalasta kisaa katsomaan saapuneet Heta Penttilä ja Paavo Mäkinen kertoivat lähteneensä ralliin viettämään mukavaa vapaapäivää.

– Olemme olleet muutaman kerran aikaisemminkin rallikisioissa. Lähinnä pojan takia käymme niissä, sillä häntä kiinnostaa kaikki autoihin liittyvä, Heta Penttilä kertoo.

Viisivuotiaan Paavon tulevaisuuden suunnitelmat ovat jo selvät: isona hänestä tulee rallikuski.

– Maailman hienoin auto on keltainen Bemari, Paavo ilmoittaa.

Urjalan Historic Rallyn järjesti Urjalan Urheiluautoilijat.

Heta Penttilä, Paavo Mäkinen ja Mindi-koira lähtivät ralliin viettämään mukavaa vapaapäivää.

Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoita edustanut Arvo Etelä ajoi tasanopeusluokassa.

Autot jonottivat hyvässä järjestyksessä radalle pääsyä.

Yleisöä kertyi eri puolille rataa seuraamaan Vauhtipuiston yleisöerikoiskoetta.

Urjalan Historic Rallyn luokkavoittajat, heidän seuransa ja autonsa:

Luokka 1 (yleinen ja juniorit, historic -69: E,F ja G1/T,GT,1-4,enint. 1000 cm3/-1969): Jari Ohrankämmen, HRCF, Wartburg 353, luokka 2 (yleinen ja juniorit, historic -69: E,F ja G1/T,GT,1-4,enint. 1300 cm3/-1969): Jari Valtaala, AlavUA, Toyota Corolla, luokka 3 (yleinen ja juniorit, historic -69: E,F ja G1/T,GT,1-4,enint. 1600 cm3/-1969): Martti Sarasto, NHD, Ford Cortina GT, luokka 4 (yleinen ja juniorit, historic -69: E,F ja G1/T,GT,1-4,yli 1600 cm3/-1969): Raimo Kesseli, HyUa, Ford Falcon, luokka 5 (yleinen ja juniorit, historic -75: G2 ja H1/2 ja 4, enint. 1300cm3/1970-1975): Toni Sinkkonen, TamUa, Datsun 100A, luokka 6 (yleinen ja juniorit, historic -75: G2 ja H1/2 ja 4, enint. 1600cm3/1970-1975): Eero Kortelahti, VeSa, Sunbeam Avenger 1600 GT, luokka 7 (yleinen ja juniorit, historic -75: G2 ja H1/2 ja 4, yli 1600 cm3/1970-1975): Jorma Ala-Lahti, HRCF, Ford Escort RS 1600, luokka 8 (yleinen ja juniorit, Historic -81: G1, G2, H1, H2 ja I/1 ja 3, enint. 1300 cm3/1970-1981): Risto Laine, SiAk, Fiat 127, luokka 9(yleinen ja juniorit, historic -81: G1, G2, H1, H2 ja I/1 ja 3, enint. 1600 cm3/1970-1981): Raimo Linden, AUK J-äijät, Toyota Celica 1600, luokka 10 (yleinen ja juniorit, historic -81: G1, G2, H1, H2 ja I/1 ja 3, yli 1600 cm3/1970-1981): Ari Salminen, HRCF, Porche 924 turbo, luokka 11 (yleinen ja juniorit, Historic -81: H2 ja I/2 ja 4, enint. 1300 cm3/1976-1981): Tommi Järvinen, TeisUA, Toyota Starlet 1300 (KP61), luokka 12 (yleinen ja juniorit, historic -81: H2 ja I/2 ja 4, enint. 1600 cm3/1976-1981): ei maaliin tulleita, luokka 13 (yleinen ja juniorit, historic -81: H2 ja I/2 ja 4, yli 1600 cm3/1976-1981): Teemu Koivunen, SomUA, Volvo 242, luokka 14 (yleinen ja juniorit, Historic -90: J1 ja J2/N, A ja B, enint. 1300 cm3/1982-1990): Juha Selänne, UAU, Peugeot 205 Rallye, luokka 15 (yleinen ja juniorit, historic -90: J1 ja J2/N, A ja B, enint. 1600 cm3/1982-1990): Esa Lindroos, AUK J-äijät, Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86), luokka 16 (yleinen ja juniorit, historic -90: J1 ja J2/N, A ja B, enint. 2000 cm3/1982-1990): Arttu Karttunen, AMM, Opel Kadett E GSi 16V, luokka 17 (yleinen ja juniorit, historic -90: J1 ja J2/N, A ja B, yli 2000 cm3/1982-1990): Matti J. Tarvainen, OriUA, Mitsubishi Galant VR4, luokka 19 (yleinen ja juniorit, HRCF nuottisarja: G2-J2 / 1-4, N, A ja B, enint. 1300 cm3/1970-1990): Mikael Wikstedt, HRCF, Opel Kadett 1.3, luokka 20 (yleinen ja juniorit, HRCF nuottisarja: G2-J2 / 1-4, N, A ja B, enint. 1600 cm3/1970-1990): Antti Leponiemi, KSAU, Ford Escort 1600, luokka 21 (yleinen ja juniorit, HRCF nuottisarja: G2-J2 / 1-4, N, A ja B, enint. 2000 cm3/1970-1990): ei maaliin tulleita, luokka 22 (yleinen ja juniorit, HRCF nuottisarja: G2-J2 / 1-4, N, A ja B, yli 2000 cm3/1970-1990): Teemu Koivisto, HeiUa, Mercedes Benz 280 CE, luokka 23 (tasanopeus, vapaa/-1990): Mika Alakoskela, LapUA, Opel Corsa A 1.3, luokka 24 (yleinen ja juniorit, Aircooled.fi VW rallisarja, luokkasäännön mukaan): Kari Aaltonen, SAtUa, Volkswagen 1302 S, luokka 26 (yleinen ja juniorit, BMW-rallisarja, luokkasäännön mukaan): Jaakko Lavio, AUK J-äijät, BMW 325, luokka 27 (yleinen, nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, kuutiotilavuus vapaa): Henrik Koverola, HamUA, BMW M3, luokka 28 (yleinen, nuotitettavat 4WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, kuutiotilavuus vapaa): Juha Koljonen, TerUA, Subaru Impreza 555, luokka 29 (juniorit, nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, kuutiotilavuus vapaa): Henri Aaltomaa, MäntsMK, Opel Astra, F GSi 16V, luokka 31 (yleinen, ei-nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, enintään 1600 cm3): Jerry Mikkola, FoSUA, Toyota Corolla GT, luokka 32 (yleinen, ei-nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, yli 1600 cm3): Juha Hämäläinen, UUA, Volvo 240, luokka 33 (juniorit, ei-nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, enintään 1600 cm3): Eetu Kainulainen, LahUA, Toyota Starlet, luokka 34 (juniorit, ei-nuotitettavat 2WD, rallin säännöt art.16 mukaiset autot, yli 1600 cm3): Toni Salo, YkUA, Opel Astra F GSi 16V, luokka 35 (yleinen ja juniorit, FIA RI ja V1600 enintään 1600 cm3): Anniina Noso, LopUA, Volkswagen Golf IV, luokka 36 (yleinen ja juniorit, N, A, FIN-R enintään 1400 cm3): ei maaliin tulleita, luokka 38 (yleinen ja juniorit, seniorit ei-nuotitettava, yleinen, juniorit 2WD, kuutiotilavuus vapaa): Aimo Jaakola, PukMu, Ford Escort, RS 2000

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.