Topa kaatui taistellen nelosen kärkijoukkueelle

Tampere Unitedin kakkosjoukkue vankisti asemaansa jalkapallon Tampereen piirin nelosessa voittamalla akaalaisen Toijalan Pallo -49:n. Topa haastoi tosissaan sarjan kärkijoukkuetta mutta joutui lopulta taipumaan. TamU/2 latoi voittonumeroikseen Tampereen Kaupin tekonurmella 5–2 (1–0).

Akaalaiset taistelivat keskiviikkona 14. elokuuta pelatussa ottelussa vähintään pisteestä aina viimeiselle viidelle minuutille asti. Kaksi viimeistä osumaansa kotijoukkue teki ylivoimahyökkäyksistä, kun Topa haki hanakasti lisäosumia.

Tappiosta jäi hapan maku, sillä läheltä piti -tilanteita Topalla riitti. Pari kertaa pallo kävi jo TamU-maalin viivalla, ja tolppaakin kolisteltiin, ja kärkijoukkueen alakerta saatiin paniikkiin.

Pallonhallinta oli aika vahvasti TamU-voittoista avausjaksolla, ja joukkue TamU pääsi varsin harmittavasti 1–0-taukojohtoon. Jakson päätösminuutilla tullut osuma olisi vältetty pitkällä purkupallolla, mutta kotijoukkue sai pallon pariinkymppiin, ja Ali Aitbenzanzoun pamautti alanurkkaan.

TamU avasi vahvasti toisenkin jakson, kun johto lisääntyi 50. minuutilla 2–0:aan. Mikko Alahäivälä pääsi kaventamaan kovasta ruuhkasta tunnin kohdalla 2–1:een, ja 75. minuutilla Teppo Tenkanen ampui rankkarista kavennuksen 3–2:een.

Sen jälkeen Topalla oli vahva ote tasoitusmaaliin. Sitä ei tullut, vaan tuli kolmessa minuutissa kolahti kaksi maalia omiin, jälkimmäinen lisäajalla.

Topa on ollut viimeiset viisi peliä vahvassa vireessä. Näin kun jatkuu, on nousu nykyisestä viitossijasta hyvin todennäköistä.

Sarja jatkuu Topan osalta kotipelillä keskiviikkona 21. elokuuta, kun Akaan keskusurheilukentälle saapuu FC Melody. Peli alkaa kello 18.30.

TP-49 kokoonpano, TamU-pelissä. Juho Laine (v), Jukka-Pekka Jyrämö, Toni Niskala, Mikko Alahäivälä, Ere Salmi, Joonas Pietikäinen (v), Teppo Tenkanen, Jirka Järvi (73. Eeli Jokinen), Janne Hevonoja, Petri Jouppi (63. Viljo Valoma), Jesse Järvi ( C ).

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.