Vaneritehtaan alasajosta kertovaa Metsäjätti-elokuvaa kuvataan Viialassa syyskuun alussa – tuotantoyhtiö etsii paikallisia avustajia

Miika Nousiaisen Metsäjätti-kirja kertoo puunjalostusteollisuudesta riippuvaisesta Törmälän kylästä ja sieltä lähteneestä Pasista, joka kauppakorkeakoulun jälkeen päätyy kuvitteellisen metsäyhtiön, Metsäjätin palvelukseen. Metsäjätti omistaa Törmälän kylän vaneritehtaan ja Pasi saa tehtäväkseen valmistella entisen kotikylänsä vaneritehtaan irtisanomiset. Kirjasta tehtävää elokuvaa kuvataan tänä syksynä Viialassa. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Miika Nousiaisen menestysromaani Metsäjätti kuvataan elokuvaksi. Elokuvan kuvaukset alkavat perjantaina Joensuussa, jossa kuvattavan yhden päivän lisäksi elokuvaa kuvataan vielä tällä syyskaudella ja ensi talvena.

Pääkuvausjakso ajoittuu elokuun lopusta syyskuun loppuun, jolloin kuvaukset tapahtuvat pääkaupunkiseudulla, Viialassa ja Riihimäellä. Tammikuussa kuvataan yksi viikko talvikuvia pääkaupunkiseudulla.

– Taustatyöt ovat vieneet paljon aikaa, ja kuvauspaikkoja etsiessä työryhmä on käynyt katsomassa muun muassa erilaisia vaneri- ja muita tehtaita, kylätaajamia, Kalasataman tornitaloa ja Helsingin hulppeita pääkonttoreita, tuottaja Rimbo Salomaa kertoo.

Metsäjätti-elokuvan pääroolit näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen ja Sara Soulié.

Muissa merkittävissä rooleissa nähdään muun muassa Anu Sinisalo, Tommi Korpela, Anna-Riikka Rajanen ja Tomi Alatalo. Elokuvan ohjaa Ville Jankeri, jolle tämä on kolmas kokoillan elokuva.

Elokuvan avustajahaku on käynnistynyt, ja avustajia tarvitaan myös Viialaan. Viialassa Metsäjättiä kuvataan maanantaista keskiviikkoon 2.–4. syyskuuta, ja avustajatarvetta on monenlaisiin rooleihin kaikille kolmelle päivälle.

Lisätietoja avustajahausta saa tuotantoyhtiö Solar Filmsin Facebook-sivuilta https://www.facebook.com/SolarFilmsInc/

Ilmoittautumisia vastaanotetaan osoitteessa metsajatti@solarfilms.com

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?