Forum Akaa: Karhunpalvelus

Lasse Majuri.

Päivänä eräänä mietin, mistä juontuu vertauskuva ”karhunpalvelus”. Ennen kuuklaamista päättelin karhun olevan niin kömpelö, että yrittäessään auttaa jotakuta tuleekin tehneeksi vahinkoa.  Saattaa jopa huitaista isolla käpälällään ihmisen kuoliaaksi ennen aikojaan, vaikka tarkoitti hyvää.

Kun koulut taas alkavat, näen karhunpalveluksia: Liikuntakykyisiä lapsia kuskataan autolla kouluun. Kansanterveyden ja ilmansaasteiden kannalta lasten kuskailu on karhunpalvelus, mutta samaa tekevät aikuisetkin. Turhia autoreissuja. Ymmärrän, että sitä pienet perässä mitä isot edellä. Lapset opetetaan siihen, että autokyyti on ykkönen.

Kyllä, itsekin kipaisen kaksi kilometriä kauppaan useimmiten autolla, ja kesäpäiviä lukuun ottamatta pyörä ruostuu takapihalla. Kaikille tekisi hyvää hyötyliikkua: kävellä ja pyöräillä päivittäiset matkat. Onko kyse ajanpuutteesta? Tuskin. Pyörällä pääsee melkein mopoauton vauhtia. Muutaman minuutin kävelyn aikana ehtii miettiä jonkin asian valmiiksi. Perillä on mieli kirkkaampi ja kroppa virkeämpi.

Nykyisille koulunpihoille rakennetaan omat pysähtymistaskut, saattoliikenteen lenkurat ja töyssyt. Hyvä, mutta entä jos tehtäisiinkin pyöräkatoksia ja ympärivuotiset turvalliset pyörätiet sekä alettaisiin Akaassakin väistää kevyttä liikennettä, kuten autojen pitääkin? Tehtäisiin autottomuudesta trendi, hankittaisiin pyörät ja niihin kuljetusvaunut tavaroille ja tenaville. Nämä ja hyvät kävelykengät koko porukalle maksavat murto-osan auton hinnasta. Tai siitä perheen toisen auton hinnasta. Leudoista talvista selvitään hiekoituksella, talvirenkailla ja sadeviitoilla.

Kunnon talvina äitini hiihti Sotkialta Kurisjärven koululle. Liekö pelännyt karhuja pimeässä metsässä? Toijalan oppikouluun pääsi Sotkian seisakkeelta, juna hidasti sopivasti koulun kaarteessa. Olisi siinä vaaria hymyilyttänyt, jos likka olisi pyytänyt kuplavolkkarin kyytiä.

Asemanseudut pursusivat työmatkailijoiden pyöriä, kun matka työpaikalle tai ammattikouluun Tampereelle taittui junalla. Isäni on kertonut, kuinka lättähatussa oli perjantai-iltapäivisin hilpeä tunnelma: Duunareiden suut kostuivat, ja aina joku leukaili: ”Täss on Hulaus, otetaans kulaus”. Kaksi sukupolvea sitten kaikki kävelivät ja pyöräilivät. Toki koska autoja oli harvoilla. Nostan hattua senioreille – useimmiten tädeille – jotka yhä pyöräilevät asiointireissunsa.

Kirjoitanko siis nostalgiasta? En, vaan todellisuudesta Etelä-Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa. Niin, maailma muuttuu, Lasseseni.  Joskus tosin pienillä korjausliikkeillä maailma muuttuisi paremmaksi.

 

Lasse Majuri

Kirjoittaja on akaalainen arkkitehti, jossa pitää majaa pieni moralisti

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?