Pääkirjoitus: Hautausmaat ovat tärkeitä paikkoja

1930-luvun hautakivistä löytyy kaarevia muotoja. Suorakulmion muotoiset hautakivet yleistyivät sotien jälkeen.

Evakkojen jälkeläiset käyvät kohentamassa luovutettuun Karjalaan Venäjän puolelle jääneitä hautausmaita. Vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä. Hautausmaita saattaa peittää puusto, kiviä on kadonnut tai särjetty. Viipurissa on vedetty pikatie hautausmaan yli. Jos käy hyvä tuuri, läheisen hautakivi löytyy. Joskus suomalaisille hautausmaille on haudattu myös venäläisiä, joten hautarauhaa on noudatettu.

Se, että hautoja Karjalassa siivotaan ja ehostetaan, kertoo, että olemme sivistyskansa. Olemme tulossa jostakin ja matkalla johonkin. Kunnioitamme menneitä sukupolvia. Haluamme muistaa heitä, jotka ovat olleet rakentamassa tätä sivilisaatiota ennen meitä. Evakot ovat jo ikäihmisiä, mutta silti haudoilla käydään. Karjalan kaipuu on onnistuttu siirtämään jälkipolville.

Kylmäkoskella järjestetään tänä kesänä hautausmaakierroksia. Vapaaehtoiset ovat opetelleet paljon ulkoa. Näin tärkeä paikka avautuu yhä uudelleen ja uudelleen jälkipolville. On tärkeää, että ei muistella vain merkkihenkilöitä, hautausmaalla jokainen kivi on arvokas. Tärkeää on myös, että kerrotaan hautakivien symboliikasta.

Kylmäkoskelaisille hautausmaa on tärkeä paikka. Ei ole sellaista pimeää iltaa, ettei joltakin haudalta kynttilän valo loistaisi.

Sen sijaan entisessä kuntakeskuksessa sijaitseva Kylmäkosken vanha hautausmaa on alennustilassa. Se pitää kiireesti nostaa arvoonsa. Pusikot pitää kaivaa juurineen pois. Alueelle pitää palauttaa hautarauha. Tässä olisi jollekin yhdistykselle tekemisen paikka. Vanha hautausmaa on olennainen osa Kylmäkosken historiaa.

Kylmäkosken hautausmaalla on myös nurkkaus, jossa lepää Karjalan evakoita talvisodasta. He joutuivat lähtemään ja päätyivät vieraaseen multaan. Näitä hautoja ei hoideta, ne vain ovat. Yhteys on katkennut. Silti seurakunta ei ole hautoihin kajonnut. Ei ole onneksi tarvinnut. Nämäkin kivet muistuttavat omalla tavallaan sivistysvaltiomme historiasta.

Sanotaan, että hautausmailla on aina kylmä. Ollaan lähellä kuolemaa, jossa on aina oma mystiikkansa. Joillekin hautausmaa on toki myös naurun paikka, koska aika monet vainajat muistetaan. Heidän sanomisiaan tai tekojaan muistellaan hyväntahtoisesti. Huuliveikko on aina läsnä, vaikka hän olisi ollut jo pitkään nurmen alla. Myös opettajien edesottamuksia muistellaan.

Vakavaksi hautausmailla kiertelijä menee aina lasten ja nuorten hautoja katsellessaan. Kaikilla on aikansa, mutta lasten ja nuorten ei kuulu lähteä ensin. Myös onnettomuuksissa kuolleiden haudoilla saatetaan muistella traagisia hetkiä, joita on onnettomuuden tapahtumahetkellä uutisoitu laajasti.

Toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat tehneet Yleisradiolle jo pitkään Kiveen hakatut -sarjaa, ja taitaapa olla kirjojakin aiheesta ilmestynyt. Sarja on hyvin suosittu, koska kiveen hakatun elämää ja saavutuksia käsitellään hyväntahtoisesti, oli elämä sitten ollut kuinka vaikea tahansa. Mitään ei kielletä, mutta mistään ei tuomita. Kiveen hakatuilla on aina sijansa suomalaisten sydämissä. Sarjaan päässeet ovat tehneet jotakin sellaista, että me olemme tunteneet olevamme kansakunta.

Käynti hautausmaalla rauhoittaa. Hiekkateitä kierrellessä asiat asettuvat hyvin usein tärkeysjärjestykseen. Vakaumuksen puolesta annettu henki on yhtä tärkeä kuin isänmaan puolesta kaatuneenkin henki. Viimeistään hautausmaalla on sovittava.

Hyvä olisi jos pysyisimme sovussa eläessämmekin.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.