Forum Akaa – Lavan taikaa

Outi Heikkilä.

Mies katsoo naista silmiin ja nyökkää hieman. Nainen hymyilee ja tarttuu miehen ojennettuun käteen. Mies johdattaa naisen keskemmälle lattiaa, käsi löytää naisen vyötärön. Tango alkaa soida, sanoituksissa vilahtelevat täysikuut, punatukkaiset tytöt ja kaipuu. Kesäilta on kaunis ja arki jää taakse.

Hetkinen, oikeastihan lavatanssi on tylsää ja sitä harrastavat vain eläkeläispariskunnat. Muusikot ovat tanssijoitakin vanhempia ja soittavat vuorotellen humppaa ja polkkaa. Ja jos joku nuori nainen tanssilavalle eksyy, niin humalaiset ukot tulevat heti ahdistelemaan.

Lavatansseihin liittyy monenlaisia mielikuvia, eikä niillä kaikilla ole tekemistä todellisuuden kanssa. Vanhoissa suomifilmeissä lavan takana käytiin aina hakemassa rohkaisua pullosta, ja loppuillasta saatettiin vähän painiakin.

Itse aloitin tanssiharrastuksen parikymppisenä. Olin käynyt lavatanssikurssilla, koska ajattelin, että se voisi olla mukavaa liikuntaa. Ensimmäistä kertaa tanssilavalle ajellessa jännitti, mutta turhaan. Paikalla oli myös nuoria, kukaan ei ollut umpihumalassa, orkesteri soitti tanssittavaa musiikkia laidasta laitaan ja sain konkareilta hyviä vinkkejä. Mikä tärkeintä, pääsin tanssimaan.

Hyvin harvoin olen törmännyt tanssilattialla humalaisiin. Ahdistelevia vanhoja ukkojakaan ei juuri näe. Ravintolatansseissa voi mainittuja olla, mutta ne ovatkin eri asia kuin lavatanssit. Lavoilla moni käy vain tanssimassa, ilman että on tarkoituksena löytää seuraa kotimatkalle. Myös pariskunnat voivat käydä yhdessä tanssimassa niin, että välillä valssaavat myös muiden kanssa.

Lavoilla käy monen ikäistä väkeä. Jotkut paikat ovat varttuneempien pariskuntien suosiossa, joissain paikoissa taas käy paljon nuoria. Myös esiintyjästä riippuu, millaista yleisöä paikalle tulee. Aloittelijan on syytä perehtyä näihin etukäteen netin avulla, jos haluaa löytää omanikäistä tanssiseuraa.

Jos tanssipaikalle suuntaa, ei kannata murehtia, ovatko omat taidot riittävän hyvät. Mukaan mahtuvat niin aloittelijat kuin konkarit. Sen sijaan paheksuvia katseita voi saada siitä, jos ei muista noudattaa etikettiä. Lavaa kierretään aina vastapäivään. Jos hakuriviin asettuu, ei ole kovin kohteliasta kieltäytyä, jos joku hakee tanssimaan. Sääntöjä on muitakin ja netistä voi nekin vilkaista etukäteen.

Tanssilavalla ei sukupuolten tasa-arvosta juuri puhuta. Paritanssissa vienti on aina miehen vastuulla. Eipä siitä mitään tulisikaan, jos lattialla alettaisiin neuvottelemaan, mikä kuvio seuraavaksi tanssitaan.

Lavatansseissa on varsinkin kesällä hieno tunnelma. Tanssiessa tulee liikuttua kuin huomaamatta musiikin soidessa. Eri tanssilajien myötä pääsee tunnelmoimaan niin latinalaisrytmeissä kuin vaikkapa hitaan valssin kuvioissa. Lavoilla käy yleensä mukavaa väkeä, eikä tanssiessa juuri puhuta töistä tai politiikasta. Hakurivissä ovat kaikki samalla viivalla titteleistä riippumatta. Tangon pyörteissä arjen pyöritys on helppo unohtaa hetkeksi.

 

Outi Heikkilä

kirjoittaja on akaalainen maatalousyrittäjä

 

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?