Onko Akaa kohta enää hunajakaupunki – Tuuli Pollari miettii, ymmäretäänkö Akaassa mitä maailman suurimmat tuulivoimalat ihan oikeasti paikkakunnalle merkitsevät

Totilla ja Iiriksellä alkoi viime tortaina kesäloma. Sen kunniaksi Tuuli Pollari tarjosi korvapuustit.

Yhteisötaiteilija Tuuli Pollari on surullinen. Hänen äitinsä hankki muutama vuosi sitten mökin korvesta Kurisjärven takamailta Mämmiänmetsätien varresta. Karhunrahkan luonnon rauha veti puoleensa. Siellä voisi samoilla, istua pihakeinussa tai mökin kuistilla, eikä mikään häiritsisi. Tänään kaikki on toisin. 900 metrin päähän mökistä suunnitellaan tuulivoimalapuistoa.

– Luonto on minulle äärettömän tärkeä asia. Äiti on tällä alueella lenkkeillyt koirien kanssa vuosikausia ennen mökkiäkin. Niin kuin monet muutkin. Tämä on lähellä, mutta korvessa. Rauhahan on se juttu, jota täältä haetaan. Tällä alueella on vakituista asutusta, mutta paljon myös mökkejä, kertoo Tuuli Pollari.

Luonto parantaa

Tuuli Pollari työskentelee vanhusten palvelukeskuksessa Ylöjärvellä, mutta tekee myös koko ajan omaa taidetta.

– Esimerkiksi työpajoissa olen tehnyt vanhuksien kanssa virtuaalisia metsäkävelyitä. Ihmisethän rakastavat luontoa. Sillä on parantava vaikutus.

Karhunrahkan kesäpaikka on paikka rauhoittumiseen. Luonto on lähellä.

Hänelle on esitelty vanhus, joka ei puhu. Käteltäessä hän sanoo kuitenkin kaikkien ihmetykseksi Pollarille päivää. Toinen vanhus on oppinut työpajassa piirtämään, vaikka ei enää tullut toimeen ilman apua.

– Hienoa hetkiä. Vanhushan on laitoksessa kotonaan. Jos siellä on pelkkää hoitotyötä, niin laitostuuhan siellä, sanoo Pollari.

Karhunrahkan mökillä Tuuli Pollari käy Lempäälästä usein, mutta äiti käy koirie kanssa mökillä lähes päivittäin ympäri vuoden. Mukana Tuulilla on miltei aina myös lapset Totti ja Iiris, koska he haluavat käydä katsomassa tontun kotia.

Kesäpaikka on tehty mieleiseksi. Siellä on jokaiselle tilaa.

Korvesta aitiopaikaksi

Karhunrahkaan voi tulla lapakorkeudeltaan 300 metrisiä tuulivoimaloita 11–15 kappaletta. Tuuli Pollari miettii, että voisihan niistä enemmänkin tietää.

– Minusta tuntuu, että asiaa on viety tähän pisteeseen eteenpäin aika hissukseen. Nehän ovat valtavia. Jo vuosikymmeniä on ollut tuulivoimaloilta rannikolla ja jopa ihmisten pihoilla, mutta ne ovat kooltaan aivan erilaisia kuin nämä. Nyt ei puhuta mistään tuulimyllyistä.

Tuuli Pollari kysyy, voiko Akaata enää markkinoida hunajakaupunkina, jos se alueella on maailman korkeimpia tuulivoimaloita.

– Tästä tulee aitiopaikka maailman suurimmille tuulivoimaloille. En tiedä, ymmärretäänkö nyt täysin sitä, mitä täällä on tapahtumassa. Asia on paljon laajempi kuin että voimaloita tulee mahdollisesti meidän viereemme. Ne näkyvät kauas, sanoo Pollari.

Mitä Akaa oikeasti hyötyy?

Kesäkuun puolivälissä tuulivoimaloista Akaassa järjestetty yleisötilaisuus ihmetyttää Pollaria edelleen. Miksi paikalla olivat vain voimayhtiön edustajat ja kaavoittajat.

Tuuli Pollarin (oik.) mielestä Akaassa ei vielä tajuta, mitä Karhunrahkaan suunnitellaan. Tuulivoimalapuisto vaatii jo melkoiset huoltotiet. Nyt aluetta halkoo muutama metsätie.

– Hehän eivät esittäneet omasta hankkeestaan tietenkään mitään kritiikkiä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, mutta täysin muuta kuin objektiivista tiedottamista. Mitä Akaa muuta saa kuin verotuloja? Mitä me tosiasiassa hyödymme siitä, että voimalat ovat Akaassa, kysyy Pollari.

Akaa saa kiinteistöverotuottoja ja maitaan voimaloiden alle vuokranneet vuokratuloja. Vaikka Karhunrahkan välittömässä läheisyydessä ei ole arvokkaita kulttuurimaisemia, maakuntakaavaankin merkityt alueet ovat niin lähellä, että suuret voimalat näkyvät olevien maisemien takana, joten Pollarin mielestä Akaa sittenkin vain menettää.

– Onko tämä sen arvoista, että tämä maisema menetetään. Tännehän rakennetaan sellainen tiestökin, jota ei ole Akaassa missään. Tästäkään ei missään puhuta. Enkä usko, että täällä voi enää vapaasti liikkuakaan, jos voimalat tulevat.

Puhuttiin kuin hölmöläisille

Keskustelutilaisuus oli Tuuli Pollarin mielestä huonosti valmisteltu ja aliarvioi kuulijat.

– Tuli väkisinkin sellainen olo, että tänne tultiin puhumaan kuin hölmöläisille. Kukaan ei pysty vielä tosiasiassa hahmottamaan, mitä tänne on tulossa. Kysymykset olivat tiukkoja, mutta vastauksia niihin ei saatu.

Tilaisuudesta puuttuivat myös Akaan luottamushenkilöt, mikä oli Pollarin mielestä hämmentävää.

– He tekevät päätöksiä ja heidän pitäisi olla siellä, missä ihmiset kertovat mielipiteitään.

Sitäkin Pollari ihmettelee, miksi infraäänen vaikutuksista terveydelle ei oteta tosissaan.

– On edelleen ihmisiä, jotka eivät usko, että infraäänistä voi olla haittaakin. Miksi sitä sitten tutkitaan? Sekin myönnetään, että infraääntä on tutkittu liian vähän. Jotkut muistavat vain räjähtävät lepakot.

Tuuli Pollari haluaisi tietää myös, miten osayleiskaava tosiasiassa vaikuttaa alueen asukkaiden arkeen.

– Täytyykö täältä muuttaa pois. Alue on kaavoitettu tuulivoimala-alueeksi ja eihän se siihen jää. Voimaloita voidaan uusiakin, kun ensimmäisten käyttöikä tulee täyteen. Eihän osayleiskaava vain määräaikaa ole voimassa, pohtii Pollari.

Kuka puolustaa meitä?

Osayleiskaavan laadinta ja ympäristövaikutusten arviointimenettely on nyt käynnistynyt. Suunnitelmat ovat nähtävinä muun muassa Akaan pääkirjastossa Toijalassa ja Viialan kirjastossa. Kannanottoja suunnitelmiin voi esittää kirjallisesti 2. elokuuta mennessä. Kaupungintalollakin asiakirjat ovat, mutta se on suljettu heinäkuun.

Tuuli Pollari ihmettelee, miksi kannanottojen esittämisaika on hiljaisin loma-aika. Mieleen on hiipinyt, että aisassa on jotakin tarkoitushakuisuutta. Yleisötilaisuudessa epäiltiin valmistelun luotettavuutta ja puolueettomuutta ja tästä Pollarikin on huolissaan.

– Kuka tässä puolustaa meitä. Selvittääkö joku oikeasti asioita meidän kannaltamme, esimerkiksi niitä terveysvaikutuksia.

Yksi ihminen ei pysty paljon tekemään. Nyt jos koskaan olisi Tuuli Pollarin mielestä hyvin laajasti selvitettävä mitä Akaassa on tapahtumassa. Facebookin Ei tuulivoimaa Akaaseen -ryhmään pitäisi mahdollisimman monen kaupunkilaisen liittyä.

Kun haastattelu on ohi, on aika mennä katsomaan tontun kotia. Sen kepit ovat kauniisti kelottuneet ja vain lapset tietävät, että tonttu on kotona.

Totti, Iiris Ja Tuuli Pollari käytvät katsomassa tontun kotia aina kun käyvät mummin mökillä.

 

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.