Uutisia sata vuotta sitten

lauantaina 28. kesäkuuta

 

Kaksi viinatehdasta Kylmäkoskella taas hävitetty

Kesäkuun 20 päivän vastaisena yönä hävitti konstaapeli Frans Maltonen suojeluskuntalaisten kanssa kaksi viinatehdasta Kylmäkoskella Lääninmäessä olevan Sakalan torpan lähistöltä. Tehtailijoina oli työmies Samuli Rantanen Multian pitäjästä ja Matti Mäenpää Kylmäkoskelta sekä osakkaina Wäinö Rantanen Kylmäkoskelta ja eräs toinen mies jotka aikanaan tulevat vastaamaan. Tehtaalla olivat tehtailijat juuri vastikää tehneet tulen padan alle, jolla viina eli ”Sorretun voimaa” piti juhannukseksi tehtämän, sillä valmista rankkia oli tehtaalla noin 160 litran panos jonka poliisi kaatoi maahan rikkoen astiat ja takavarikoi piiput ym. Toisella tehtaalla oli rankkia noin sata litraa, joka kaadettiin maahan ja astiat rikottiin.

Sopinee lisätä, että kysymyksessä on ollut pitkäaikainen ammattimainen valmistaminen, sillä tehtailija on vartavasten Multialta tänne tullut 2 poikansa ja yhden tyttärensä kanssa viinatehtailijaksi, sillä hän kuuluu olevan hyvän tavaran valmistaja ja on heillä itsellä erikseen raaka-aineen hankkijat ja valmiin tavaran kauppaajat, kuten suurliikkeen harjoittajilla konsaan voi olla, jotta vain olisi parempi menestymisen mahdollisuus. Ja kun tätäkin liikettä oikeen järkiperäisesti hoidetaan niin kuin näillä tehtailijoilla näyttää meiningit olevan, että kaksi tai kolmekin tehdasta on aina ”happanemassa” eri paikoissa metsää niin aina yksi säilyy rikkomatta jos toisia särjetään. Kiitoksella on mainittava Kylmäkosken poliisin ja suojeluskuntalaisten uuttera toiminta viinatehtaiden löytämisessä ja niiden hävittämisessä.

 

Varkaita saatu kiinni

Viime numerossa kertomamme varkauden tekijät on nyt vangittu ja näyttävät nuo pojat Martti Joh. Peltonen ja Elias Wille Winberg olevan vanhoja rikoksentekijöitä. He ovat murtautumalla tunkeutuneet t.k. 10 p:ää vasten yöllä Peltolan puotihuoneistoon, sieltä anastaneet yksissä neuvoin rahat ja 1 millen paperossia, 2 taskukelloa ja vähän namusia. Tätä ennen ovat he jo käyneet J.A. Jalojärven ruokalassa varkaissa, jolloin ovat ottaneet 1 tossut ja kymmenkunta keitettyä kananmunaa: sitä paitsi ovat pojat vielä käyneet 2 eri kertaa akkunasta ruokalassa vieden ruokatavaroita, kuten yhden pienen juuston ja kolme munaa, viimeksi t.k. 18 varten yöllä, jolloin anastivat 10 pullaa, 2 limonaatipulloa, leipää ym.

 

Sotkian nuorisoseuran kesäjuhlille

on syytä jokaisen lähteä, sillä seura on lyhyellä toimintakaudellaan osoittautunut sangen elinvoimaiseksi ja ansaitsee kaikkien nuorisotyön ystävien jakamattoman kannatuksen osakseen.

 

Kypsiä mansikoita

poimittiin Toijalassa t.k. 22 p:nä Pätsiniemen Mattilan Murron rinteeltä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?