HEILIN pääkirjoitus: Metsän kansa

Suomalainen metsäkeskustelu saa ajoittain huvittavia piirteitä. Kun vastakkain ovat luonnonsuojelijat ja tehometsätalouden puolustajat, ollaan ääripäiden keskustelussa, ja tilanne muistuttaa erehdyttävästi eläinten yhteenottoja vaikkapa reviireistä tai kumppanin suosiosta. Periksi ei anneta ja tappelussa höyhenetkin lentelevät. Yhdelle lammelle mahtuu vain yksi joutsenpariskunta.

Suomalaisten metsäsuhde on ainutlaatuinen. Kaupunkikulttuurimme on sittenkin niin ohut, että meitä voidaan pitää metsän kansana. Urbaaneimmissa kaupungeissammekin Helsingissä, Tampereella tai Turussa on metsää keskellä kaupunkia. Metsä on meillä kaikilla kävelymatkan päässä. Tästä mahdollisuudesta on syytä olla hyvin ylpeä.

Metsän hakkuisiin suhtaudumme useimmiten hyvin ristiriitaisesti. Koska ajatuksissamme omistamme metsän, emme haluaisi sen muuttuvan. Meidän metsäämme ei saa koskea. Hakkuut kuitenkin kuuluvat metsään. Jokainen metsä ei saa olla suojelumetsä. Tehoista pitää keskustella. Ja Pentti Linkolaa pitää kuunnella. Hän on pitkän elämänsä aikana nähnyt kaikenlaista, lintukantojen harvenemisenkin.

Akaa on hyvin monimuotoinen kaupunki.  Taajamamme ovat rakentuneet kulkuyhteyksien risteyskohtiin, joiden ympärillä on metsää. Kaupunkimme on hyvin luonnonmukainen. Täällä asuva hyväksyy sen, että puita näkyy ikkunasta, asuu sitten kerros- tai omakotitalossa. Urbaania sykettä ei ole ja kotiovelta pääsee metsään joko kävelemään tai hiihtämään.

Akaassa jos missä asukkailla on hyvin henkilökohtainen metsäsuhde. Tiedämme lähellä hyviä marja- ja sienipaikkoja. Kaupunginjohtaja Pauli Ihamäellä oli tapana syksyisin hakea sienikastikkeen ainekset Kuusikankaan polkujen lähettyviltä. Joku hakee kauniita paikkoja vaikkapa Iso-Arajärven ympäristöä kiertämällä.

Meillä on jokamiehen oikeudet mennä metsään. Tätä muulla kadehditaan. Metsiemme ympärillä ei ole aitoja eikä polkujen varsilla kieltotauluja. Metsässä meitä vastaan ei tule metsänvartija vaan toinen kulkija. Olemme metsässä aina etsimässä jotakin. Useimmiten etsimme rauhaa ja tilaa ajatella. Saamme metsästä usein vastauksiakin, sillä metsähän vastaa aina niin kuin sinne huudetaan.

Osaamme liikkua metsässä. Metsässä liikkumiseen kuuluu aina hivenen salamyhkäisyyttäkin, etsimme puiden suojaa ja annamme mielikuvituksemme laukata. Hiljaa ja varovasti liikkumalla huomaa enemmän. Metsässä on aina muitakin.

Pekka Vilppaan laavu on metsän keskellä ja siellä on syntynyt monen akaalaisen päiväkoti-ikäisen metsäsuhde. Nyt ollaankin satumetsässä, jossa voi kyykistyä kiven taakse piiloon. Kivien onkalot ovat maahisten koteja. Laavun nuotiolla voi katsella, miten tervas loimuaa.

Hyvin harvoille metsä on Akaassa kaatopaikka, sotkijoiden paheksujia täällä asuu huomattavasti enemmän. Sotkijallakin on metsäsuhde. Hän tietää, että metsä peittää. Akaan metsät vain ovat niin lähellä, että kaikki huomataan. Sosiaalinen media pitää huolen, että tieto vielä leviääkin nopeasti.

Mitä jos tänä kesänä etsisimme lähimetsästämme jotakin uutta. Vielä ei ole myöhäistä kuunnella lintujen laulua. Muurahaispesän tarkkailukin on hauskaa puuhaa. Ison kuusen lenkillä löytää sen ison kuusen, jonka äärellä voi arvuutella kaatuneen järkäleen ikää. Syksymmällä voi etsiskellä hyviä marja- ja sienipaikkoja. Kaupungin metsäisten virkistysalueiden laavuilla saa istua, tehdä tulet ja paistaa tikkupullaa.

Löydetään itsemme metsästä.

Juha Kosonen

 

 

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.