Akaan vahvat hartiat muistuttavat kaljapulloa

Aseman koulu Kylmäkoskella lakkautettiin 1.8.2014. Nykyisin tiloissa toimii kehitysvammaisten toimintakeskus Resiina.

Aseman koulu Kylmäkoskella remontoitiin 2005 ja lopetettiin 2014. Koulu oli täysin peruskorjattu 1,2 miljoonalla eurolla. Varsinaisia luokkatiloja oli neljä, kaksi tiilikoulun puolella ja kaksi puukoululla. Kaikki opetusvälineet, pulpetit, höyläpenkit ja muu kalusto olivat uusia. Lisäksi oli pienopetustila ja puutyöluokka puruimureilla ja kaikilla koneilla ja uusilla työkaluilla. Oli keittola jakelukeittolana, joka kuitenkin oli mahdollista muuttaa vähäisin toimenpitein valmistuskeittiöksi tehtyjen varausten ansiosta. Oli iso ruokailutila ja liikuntasali uudella lattiamateriaalilla ja koneellisesti puhdistettava. Kone oli hankittu. Puukoulun takana on monipuolinen leikkikenttä välineineen.

Koululla oli suuri salaojitettu pihakenttä kesäkatsomolla ja pienellä hiihto-opetusmäellä sekä asvaltoitu jääkiekkokaukalo ajastettavilla valoilla ja vesipisteellä jäädytystä varten.

Koululla oli uusittu ilmanvaihto, kolmen ilmanvaihdon koneilla, kolme eri huonetta.

Tiilikoulun puolella oli kaksi asuinhuonetta, noin 100 neliömetrin johtajan asunto ja 50 neliömetrin opettajan asunto. Johtajan asunnon erikoisuutena oli palvelijan huone ja erillisellä sisäänkäynnillä huone tarkastajan vierailua varten. Näistä molemmista olisi saanut tarvittaessa kaksi lisäluokkaa.

Joistain kumman syystä Akaan paras ja homeeton koulu oli pakko (?) lopettaa. Seurauksena oli, että noin 20 oppilasta siirtyi Urjalaan vieden mukanaan vuosittaisen valtionavun 6800 euroa/oppilas eli yhteensä noin 136 000 euroa. Lisäksi jäljelle jäivät kyyditykset, koska kaikki oppilaat eivät menneet Urjalaan, noin 50 000 euroa.

Sitten Kirkonkylän koulu ”homehtui”, ja oppilaat kuljetettiin Toijalaan, eikä voitu käyttää kuuden kilometrin päässä olevaa huippukunnossa olevaa koulua, jonne Aseman oppilaiden lisäksi olisivat mainiosti mahtuneet Kirkonkylänkin oppilaat. Tilat piti kiireen vilkkaa vuokrata päivätoimintakeskukseksi, jotta rakennus ei vaan olisi koulukäytössä. Nyt se on pienen ryhmän vajaakäytössä. Surkuhupaisaa on, että entiset Aseman koululaiset ajavat joka päivä loistokuntoisen entisen opinahjonsa ohi kohti Toijalan ABC:tä.

Onnea Kirkonkylän uudelle koululle, joka on kuitenkin noin 2 miljoonan euron virhesijoitus. Mitä maksaa vanhan koulun purku? 800 000? Se olisi voitu jättää paikoilleen varastoksi tai odottamaan purkua myöhemmin. Nyt sen purku on oppilaiden turvallisuuden tähden tehtävä mahdollisimman pian.

Akaan vahvat hartiat osoittautuivat malliksi ”kaljapullo”. En kyllä olisi ollut valmis tällaisten tyhmyyksien rahoittamiseen, vaan lasku pitäisi lähettää esittelijälle ja päättäjille.

Ilmeisesti Akaalla on liikaa rahaa, vaikka talousluvut näyttävät pian kriisikunnalta.

Uolevi Kallioniemi

Aseman koulun johtajaopettaja, emeritus

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.