Forum Akaa: Kaunis rakennus

Lasse Majuri.

Arvelen, että kauneus on vanhimpia asioita, joista esivalta on säätänyt rakentamista säädellessään. Paloturvallisuus tulee kyllä hyvänä kakkosena. Kirkkojen suunnitelmat oli näet vuodesta 1697 lähtien lähetettävä Tukholman yli-intendentin virastoon tarkastusta varten. Myös kuninkaan tuli hyväksyä ne, mikäli seurakunta anoi kruunulta rahoitusta.

Konttorin arkkitehdit pudistelivat peruukkejaan, kun Suomesta tuli sinänsä ammattitaitoisten kirkonrakentajien piirustuksia. Niitä pidettiin esteettisesti aivan mahdottomina, tai ainakin vanhanaikaisina. Mistäpä Piimäset ja muut mestarit olisivat tienneet arkkitehtuurin tyylien vaihtumisesta?

Voitte myös uskoa, että esivalta ja kansa ovat olleet törmäyskurssilla rakentamisen säätelyssä jo vuosisatoja. 1700-luvullakin keskushallinto halusi säästää metsiä. Niinpä seurakunnat patistettiin rakentamaan kivikirkkoja, vaikka puukirkot olivat monin verroin edullisempia rakentaa, eikä mestareita tarvinnut lähteä haeskelemaan merten takaa.

Sitkeä piti olla asennekasvatuksessa: kovapäinen kansa alkoi vähitellen uskoa, että keskushallinnolla on hyviä tarkoitusperiä. Niinpä kun sekä Ruotsin että Venäjän virkamiehet oli saatu niskaan hengittämästä, päätti nuori kansakunta itse säätää vuoden 1931 asemakaavalaissa: ”Asemakaavaa muodostettaessa on kauneusarvoja ja kulttuurimuistomerkkejä sekä miellyttäviä maisemakuvia suojeltava ja säilytettävä”. Vuoden 1999 lain ensimmäinen rakennusta koskeva pykälä on: ”Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset.” Sanoisin että pykälä on säästynyt liialta käytöltä…

Onko rakennuksen, kaupunkikuvan tai puiston kauneus katsojan silmässä? Ei ole. Näin kyllä esittävät aina he, jotka yrittävät saada rakentaa kuin itse parhaaksi näkevät. Toki on ollut yhteisöjä, jotka auliisti ja oma-aloitteisesti rakentamista pohtiessaan ottavat asiantuntijan avukseen. Teetetään vaihtoehtoja ja toteutetaan paras. Siten on Suomeenkin rakennettu kelpoista arkkitehtuuria. Enemmän, kymmenen kertaa enemmän on rakennettu arki-tehtuuria, käyttörakennuksia, jotka aikansa palvelevat ja puretaan pois. Sillä aikaa ne kuitenkin ehtivät turruttaa ihmiset.

Kun ihmispolo elää elämänsä rumassa ympäristössä, ei hän enää kaipaakaan kaunista ympärilleen. Ruma välttää. Kauneus on turhaa! Yhdessä hyväksytään, ettei puututakaan rakennusten ulkonäköön. Samalla äänestetään arkkitehtuuri ulos rakentamisesta.

Auts. Antiikista lähtien ovat arkkitehtuurin kulmakivet olleet kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Venustas, firmitas, utilitas. Rakennuksen tulee olla esteettisesti harkittu, sopia tarkoitukseensa ja kestää käyttöä. Arkkitehteja koulutetaan, jotta tehtävässä onnistuttaisiin. Antaisitko leikkaussalihoitajan operoida ohitusleikkauksesi? Kuitenkin annat talotehtaan suunnitella kotitalosi. Arkkitehdilla on kouliintunut silmä kauneudelle, harjaantunut muodontaju ja kyky sommitella rakennusmassoja. Eikö olisi viisautta antaa arkkitehdin operoida leikkaukset kaupunkikudokseen?

 

Lasse Majuri

Kirjoittaja on Kotiseutuliiton rakennustutkija.

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?