Metsään menee:

Metsään menee: Huhtasieni

Huhtasieni on herkullinen keväinen ruokasieni, jota ei tarvitse ryöpätä. Riittää kun sen paloittelee ja paistaa pannulla. Se onkin parhaimmillaan tuoreeltaan paistettuna ja vain miedosti maustettuna, ettei sen hienovarainen aromi peity. Huhtasiniä voi myös kuivata talven varalle.

Huhtasienen voi löytää rehevältä pihamaalta, lehtimetsästä tai metsien reunamilta. Sitä löytyy usein myös metsäpaloalueilta. Mikäli sattuu pihamaaltaan huhtasienen löytämään, voi tulisijan omaava lisätä tontillaan huhtasienten kasvua levittämällä sen kasvupaikoille tuhkaa. Seuraavana keväänä pihamaan sato voi olla moninkertainen aikaisempaan verrattuna. Tuhkassa viihtymisestä sieni on saanut nimensäkin: sana ”huhta” on vanhaa suomea ja merkitsee kaskiviljelyä.

Sientä saattaa ilman tuhkaakin esiintyä joinakin vuosina runsaastikin, mutta monesti se on Suomessa melko harvinainen.

Huhtasienen jalka on sileä ja vaalea. Sen ruskea lakki on poimuinen ja kuin täynnä pieniä lokeroita. Lakin ruskea väri voi sävyltään vaihdella suurestikin kellanruskeasta piparkakunruskeaan ja tummanruskeaan. Poimut erottuvat aina tummempina. Korvasieneen verrattuna huhtasieni on kevyt ja ohutmaltoinen. Huhtasieni kasvaa 5–25 senttimetriä korkeaksi.

Huhtasienen voi päältä katsoen sekoittaa poimukellomörskyyn. Huhtasienen lakki on kuitenkin kiinni jalassa lähes koko lakin pituudelta. Poimukellomörskyllä lakki on kiinni jalassa vain lakin ”huipusta”. Eron huomaa parhaiten halkaisemalla sienen poikittain: huhtasienen palaset ovat kuin muttereita, poimukellomörsky taas hajoaa halkaistessa eli lakki ja jalka irtoavat toisistaan.

Huhtasieniä on kahta hyvin samanlaista lajia: kartio- ja pallohuhtasieniä (Morchella elata ja Morchella esculenta). Nimensä ne ovat saaneet lakkiensa muodon mukaan. Sieniä ruuakseen keräävälle ei ole merkitystä, kumpaa sientä koriinsa löytää: molemmat ovat hyviä ruokasieniä.

Viljami Ovaskainen

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.