Saarisen perheessä on äitienpäivänä tuplajuhlat – Eija ja Juha kohtasivat esikoisensa eteläafrikkalaisessa lastenkodissa toukokuussa 2008

Toijalassa asuvaan Saarisen perheeseen kuuluvat äiti Eija, isä Juha sekä lapset, 8-vuotias Thandeka ja 13-vuotias Tshepo. Vuonna 2010 Saariset palasivat Helsingin-vuosien jälkeen kotiseudulle. Eija ja Juha ovat molemmat lähtöisin Viialasta.

 

Eija Saarisesta tuli äiti äitienpäivänä 2008. Tuolloin Eija ja Juha kohtasivat ensimmäistä kertaa esikoisensa johannesburgilaisessa lastenkodissa Etelä-Afrikassa. Saarisen perheessä juhlitaankin äitienpäivänä sekä äitiä että poikaa.

– Siellä se oli vaippapöksynä päiväunilla ja taustalla soi rauhallinen afrikkalainen musiikki, Eija muistelee.

Nalle Puh mukana ensihetkissä

Ensitapaaminen kahden vuoden ja viiden kuukauden ikäisen Tshepon kanssa eteni pikkuhiljaa. Ensin lapsi sai totutella vieraiden, vaaleiden aikuisten ääniin ja läheisyyteen selkä heihin päin. Eija ja Juha pitivät lasta vuorotellen polvellaan ja esittelivät tälle tuliaisena tuomaansa Nalle Puhia. Kutittelu sai pojan kikattamaan. Lopulta leikittiin piilosta, ja Tshepo tuli juosten Eijan ja Juhan syliin.

– Kun välipalalla istuimme muiden lasten kanssa lattialle, Tshepo peruutti syliini. Kun myös muut lapset pyrkivät siihen, hän työnsi heidät pois kuin sanoakseen, että nämä ovat minun, Eija kertoo.

Leijonat saivat puhumaan

Matkan toisena päivänä Eija ja Juha saivat Tshepon mukaansa lastenkodista.

– Olihan se jännittävää, kun ei aiemmin ollut ollut omaa vauvaa. Mutta Tshepo omaksui hyvin nopeasti tietyt rutiinit.

Etelä-Afrikassa perhe viipyi kaikkiaan pakolliset 12 päivää, joihin kuului tutustumista paikallisiin nähtävyyksiin ja kulttuuriin sekä adoption vahvistanut oikeudenkäynti.

Eija ja Juha puhuivat Tshepolle alusta asti suomea. Tshepo ei vielä puhunut mutta lastenkodissa hän oli kuullut englantia. Kun perhe retkipäivän jälkeen katseli hotellihuoneessa videoita leijonapuistosta, Tshepo kommentoi näkemäänsä ensimmäistä kertaa englanniksi.

– Sitä ennen hän ei ilmeisesti ollut kokenut tarpeelliseksi käyttää kieltä, mutta silloin hän sanoi ”look, look”, ”cat”, ”big cat”, Eija kertoo.

Hoidot eivät auttaneet

Eija ja Juha päätyivät adoptioon, kun hoidoista ja koeputkihedelmöityksistä huolimatta he eivät saaneet biologista lasta.

– Ajatus adoptiosta lähti Juhalta. Ensin se tuntui minusta vieraalta, mutta lopulta olin valmista kauraa, kun mietin, miten paljon maailmassa on lapsia vailla hyviä vanhempia. Se oli menoa viimeistään siinä vaiheessa, kun tieto ihanasta pikkuisesta tuli, Eija kertoo.

Adoptioasiaa hoiti Helsingin kaupunki, jossa Viialasta lähtöisin oleva pariskunta tuolloin asui. Adoptioprosessi kesti kaikkiaan kaksi vuotta.

– Kun paperit lopulta lähtivät Etelä-Afrikkaan, neljän viikon päästä tuli tieto lapsesta ja siitä neljän viikon päästä olimme jo hakemassa häntä. Meistä tuntui, että siellä oli odotettu Tshepolle oikeita vanhempia.

Juha, Eija ja Tshepo Johannesburgissa toukokuussa 2008.

Jalkapallo viivästytti adoptiota

Vuonna 2012 perhe kasvoi pienellä tyttärellä, Thandekalla, joka Suomeen tullessaan oli vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Eija ja Juha halusivat Tshepolle sisaruksen sekä kaverin, joka voisi jakaa saman taustan. Myös Thandeka on adoptoitu Etelä-Afrikasta. Äidin puolelta juuret ovat naapurimaassa Zimbabwessa.

– Toinen lapsi alkoi tuntua aika nopeasti hyvältä ajatukselta sen takia, että silloin perheen sisällä olisi lapsilla vertaistukea toisistaan, Eija toteaa.

Adoptioprosessi oli yhtä pitkä kuin ensimmäisellä kerralla. Asioiden käsittelyä viivästytti Etelä-Afrikassa vuonna 2010 pelatut jalkapallon MM-kisat.

– Moneen kuukauteen ei tapahtunut mitään, kun siellä vaan pelattiin jalkapalloa, Eija tuhahtaa.

 

Juha, Tshepo ja Eija matkustivat helmikuussa 2012 Etelä-Afrikkaan, jossa perhe kasvoi pienellä Thandeka-tytöllä.

Pikkusisko synttärilahjaksi

Eija ja Juha eivät vielä tienneet tulevan lapsensa sukupuolta, kun Tshepo jo puhui pikkusiskosta. Samaan aikaan perhe rakensi taloa Toijalaan.

– Kun suunnittelimme huoneita, Tshepo näytti, että tuossa on minun huoneeni ja tuossa on pikkusiskon huone, Eija kertoo.

Koko perhe matkusti helmikuussa 2012 Johannesburgiin. Thandekan virallinen adoptiopäivä oli ystävänpäivä ja Tshepon 6-vuotissyntymäpäivä.

– Tshepo sai pikkusiskon synttärilahjaksi, Eija nauraa.

Myös Tshepo oli mukana oikeudessa antamassa valan, jossa hän lupasi tuomarille jakaa kaiken pikkusiskonsa kanssa ja opettaa tälle jalkapalloa.

Adoptiomatka ei ollut pelkästään iloinen kokemus. Lastenkoti sijaitsi nuorisovankilan yhteydessä, sitä vartioivat aseistetut miehet ja ympäristö oli pienokaisille karu. Paikka on sittemmin suljettu sisäilmaongelmien takia.

– Onneksi koko paikkaa ei enää ole, Eija huokaa.

13-vuotiaan Tshepon mielestä äiti on huolehtiva, tarkka ja osaava ja 8-vuotiaan Thandekan mielestä kiva.

Rajat ovat rakkautta

Nyt Tshepo on 13-vuotias kuudesluokkalainen ja Thandeka 8-vuotias tokaluokkalainen. Eijan mukaan sisarusten suhde on samanlainen kuin muissakin perheissä.

– He pitävät toistensa puolta mutta myös tappelevat kuten muutkin sisarukset.

Juha työskentelee palomestarina Nesteen öljynjalostamolla Porvoossa ja Eija on aloittanut koti- ja hoivapalveluyritys Eijuskan työskenneltyään yli 22 vuotta Stockmannilla. Äitinä Eija arvelee olevansa huolehtiva ja pedantti.

– Olen kyllä aika tiukka, mutta olen opettanut lapsille, että rajat ovat rakkautta. Olen myös sellainen leijonaemo ja puutun tosi herkästi kiusaamiseen. Haluan lasten myös kertovan, jos sellaista on.

Perhe on kohdannut ihonväriin liittyvää nimittelyä, mutta Eijan mukaan rasistisia kommentteja kuulee Akaassa harvemmin kuin Helsingissä. Eija sanoo oppineensa itse suvaitsevammaksi.

– Olen oppinut ja opettanut lapsia olemaan välittämättä siitä, jos joku tuijottaa. Olen itse tullut värisokeaksi sille, että olemme erilainen perhe, mutta kaikille se ei ole yhtä tuttua.

Eija on kohdannut myös vieraiden ihmisten liiallista tuttavallisuutta.

– Varsinkin kun kuljimme julkisilla liikennevälineillä Helsingissä, jotkut tulivat silittelemään ja taputtelemaan lasta. Niin ei voi tehdä kenenkään lapselle ilman lupaa.

Thandeka on tokaluokkalainen, jonka lempiaine koulussa on musiikki.

Äidin makaronilaatikko on parasta

Eija ja Juha ovat kertoneet lapsilleen avoimesti kaiken, minkä he tietävät näiden juurista. Eijan mukaan lapsia menneisyys kiinnostaa vaihtelevasti.

– He ovat suomalaisia ja meidän lapsiamme. He eivät ajattele niin vahvasti taustaansa, Eija sanoo.

Adoptioperheiden toivotaan tutustuttavan lapset muun muassa synnyinmaansa ruokakulttuuriin. Saarisilla tämä näkyy siinä, että bataattia käytetään ruuanlaitossa enemmän kuin suomalaisperheissä yleensä.

– Kaikkein parasta on kuitenkin äidin tekemä lihamakaronilaatikko, Eija kertoo.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.