Konhon kartano vei juustoja jopa Iso-Britanniaan – punaiset ampuivat yhden isännän ja täyttivät talon varastetuilla tavaroilla

Konhon kartanon 1800-luvun loppupuolella.

Konhon kartano elää vain aikalaisten tarinoissa ja valokuvina. Elämä Konhossa oli taruakin ihmeellisempää, ylellistä, tarkkaa ja omavaraista. Monen isännän paikka ehti palvella punaiseen Suomeen uskoviakin.

Kartano muodostettiin 1590-luvulla viidestä tilasta, jotka sata vuotta myöhemmin koottiin säteriratsutilaksi. Varuskirjuri Jaakkima Perttelinpoika osti Konhon kylästä vuoden 1590 tienoilla kolme taloa ja saatuaan kuningas Juhana III:lta 5.7.1591 verovapauden ja rakennutti Konhon kartanon, jota pitivät hänen sukulaisensa vuoteen 1645. Silloin se siirtyi palkkatilaksi läänin kirjanpitäjälle Matti Tolpolle.

Vuosina 1665–1709 kartanoa isännöi Tolpon aateloitu poika Martti Löschiöld, joka oli Sääksmäen tuomiokunnan tuomari. Kartanosta ei 1700-luvulla ole kirjattu yhtään torppaa, mutta 1800-luvulla niitä oli neljä.

Konhon kartanosta on jäljellä enää kivijalka.

Vuosina 1761–1807 kartanoa isännöi maanmittari Gabriel Barck, hänen jälkeensä luutnantti Klas Henrik von Quanten, Juha Pietolan suku ja vuosina 1846–1873 Karl August Granfelt.

Viialan kartanon omistaja Viktor Emil Krusberg omisti myös Konhon kartanon vuosina 1874–1897. Hän vuokrasi sen vuonna 1888 Alexander Ollenbergille. Urjalasta muuttaneeseen Ollenbergin perheeseen kuuluivat vaimo Emma sekä lapset Laina ja Linda. Heille syntyi myös poika, mutta tämä kuoli jo pienenä.

Alexander Ollenberg.

Mustialan maamieskoulun käynyt Ollenberg osti Konhon kartanon itselleen yhdeksän vuotta myöhemmin. Meijerikoulusta valmistunut kartanonrouva Emma Ollenberg oli hyvä ja tarkka taloudenpidossa ja myös tiukka lasten käytösten vaalija.

– Kun tultiin saliin, piti kynnyksellä pysähtyä ja niiata, muuten sisääntulo meni uusiksi. Emma-rouva lähetti tyttäret Metsäkansan kouluun kartanon reellä, johon olisi varmaan mahtunut muitakin lapsia, mutta ei se passannut hänelle. Koulun välitunneilla kartanon tyttäret olivat opettajan luona, kun muut koululaiset telmivät pihalla, muistelee Urho Santin tyttärentytär Asta Santti äitinsä kertoneen.

Vuonna 1917 kartanon omistusoikeus siirtyi Linda-tyttärelle ja hänen miehelleen, agronomi Urho Santille. Santtien jälkeen Konhon kartanon omistivat Kalle Hakala ja hänen perillisensä, joille kartanon pito ilmeisesti ei kannattanut ja he myivät kartanon Yhtyneille Paperitehtaille vuonna 1940.

Viimeksi kartanon päärakennuksena oli vuonna 1820 rakennettu, alun perin yksikerroksinen, mansardikattoinen, keltaiseksi rapattu rakennus.  K.A. Granfeltin aikana (1846–1873) siihen lisättiin vilpola.

Myöhemmin, ilmeisesti vuosisadan vaihteen aikoihin, kartanoon rakennettiin kapea yläkerta. Pieniä remontteja tehtiin myös Aleksander Ollenbergin isännyyden aikana. Tästä rakennuksesta on jäljellä vain kivijalka ja muutama valokuva.

Inkeri, Marjtta ja Sakari Santti.

Rakennuksessa oli yhteensä 11 asuinhuonetta. Sisäänkäynti oli julkisivun keskellä.

Omavarainen kartano oli juustojen viejä

Konhon kartanosta ja sen alueelta löytyi lähes kaikki mitä taloudessa tarvittiin. Sillä oli suuri 1830-luvulla rakennettu kivinavettarakennus, johon mahtui 100 lehmää ja 8 hevosta. Sen tiilisessä siipirakennuksessa oli sikala ja kanala. Navettarakennuksesta muistuttaa siitäkin enää vain kivijalka.

Konhon kartanon jyhkeät kiviseinät ovat vielä pystyssä.

Kartanolla oli myös leipomo ja oma meijeri, jossa valmistettuja juustoja vietiin aina Iso-Britanniaan asti. Lampaitakin kartanolla oli.

– Mitä minä olen ymmärtänyt, eivät ne saviset pellot ja huonot metsät kuitenkaan olleet suuria tulolähteitä. Kyllä se paras tuotto tuli eläimistä, sanoo Asta Santti.

Ylempänä tontilla oli paja ja viljankuivaamorakennus. Talouskeskus sijaitsi viljelysten keskellä, ja rannassa oli iso venelaituri ja sauna. Elettiin yhteisöllistä elämää, yhdessä tehtiin ja oltiin. Muonamiehille, rengeille ja piioille oli kaikille omat rakennuksensa.

Urho Santin ja Linda (os. Ollenberg) vihkiäiset 11.7.1912.

Isäntä ammuttiin kartanon maille

Kansalaissodan aikaan Konhon kartano oli Metsäkansaan muualta tulleiden punaisten hallussa. Heidän vankejaan pidettiin pakarirakennuksessa. Kartanon isäntä Aleksander Ollenberg vangittiin ja häntä lähdettiin viemään pois kartanosta. Mieli muuttui matkalla ja Ollenberg ammuttiin oman kartanonsa maille.

Konhoon punaiset kokosivat myös Metsäkansan taloista ryöstämiään tavaroita ja eläimiä. Sieltä ne kuljetettiin Luopioinen-laivalla Viialaan ja sieltä junalla Hämeenlinnaan.

Laivalaituristakin jäljellä vain perustuskiviä.

Talvella Viialaan johti jäätie, jota punaiset käyttivät kuljettaessaan niin väkeä kuin ruokatarvikkeita ja aseita.

Muolaalaiset asutettiin Konhon maille

Sodan jälkeen Metsäkansaan tuli runsaasti evakkoja Karjalan kannakselta Muolaasta. Syntyi viitisentoista asutustilaa, kun Yhtyneet Paperitehtaat myi heille 41 hehtaaria Konhon kartanon maita. Varsinainen kartanoalue jaettiin puoliksi siten, että tyhjä kartanorakennus ja navetta jäivät toiselle ja muut rakennukset toiselle puolelle.

Kartanon vilja-aitta on nykyisin majoituskatössä. Aittaa remontoidaan parhaillaan.

– Itse kartanon sai setäni Arvo Luukka, ja isäni Sulo Luukka sai tämän puolen, joka nyt on meillä. Minulla on sellainen käsitys, että vanha kartanorakennus sitten purettiin siksi, kun kaikesta oli pulaa. Olen ymmärtänyt, että siitä saatiin rakennustarpeita siirtolaisten asuntoihin ja taloihin. kertoo Paavo Luukka, jonka sisar oli Toijalassa elämäntyönsä tehnyt luokanopettaja Sisko Holkeri.

Tarina ei kerro, missä kartanon irtaimisto on. Pihan kalustovajassa olleet monet komeat kiesit annettiin karjalaisille.

Ammin talo on tallella

Mansardikattoinen, ristipäätyinen huvilarakennus, joka on rakennettu vuosina 1917–18 oli sodan jälkeen kartanon leskeksi jääneen vanhan emännän, Emman asuntona. Rakennusta kutsuttiin Ammin taloksi. Myöhempinä vuosina se toimi myös piikojen asuntona.

Ammin talo on nykyisin Paavo ja Inke Luukan omistuksessa.

Ammi talo on yhä pystyssä ja nykyisin Paavo ja Inke Luukan omistuksessa. Se on kaksikerroksinen, keltaiseksi maalattu rakennus, jossa on kuusi asuinhuonetta ja kaksi keittötä sekä kuisti järven puolella.

Rakennuksen yläpuolella rinteessä on punainen, entinen vilja-aitta, joka nykyisin on vieraskäytössä.

Inke Luukka Ammin talon kuistilla.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.