Pysähdy hetkeksi: Millaisia avaimia sinä käytät?

Jos emme ole nippuamme hukanneet, on meillä taskussa tai laukussa monenlaisia avaimia. Yhdellä avaimella pääsee kotiin. Toisella töihin. Sitten toki täytyy olla autonavaimet ja pyöränavaimet.

Avainnippu on usein varsin henkilökohtainen asia. Kukin on siihen asettanut tarvitsemansa avaimet itselleen sopivalla logiikalla. Kukin on valinnut tai saanut pakon sanelemana nippuunsa sellaisia avaimia, jota elämässään tarvitsee. Joillakin on ihan viikoittaista hukata avaimet, toisilla taas ne ovat aina varmassa tallessa.

Voi myös ajatella, että näiden konkreettisten avainten lisäksi meillä on jokaisella avainnipussamme Päivän Asenteen- ja Ajatustenavain. Se sopii todella moneen oveen. Meidän tehtävämme on itse päättää, millaiseen oveen avaimemme sovitamme. Isompana päätöksenä on se, että kuinka usein mitäkin avainta mihinkäkin sovitamme.

Tämä Päivän Asenteen- ja Ajatustenavain johdattaa meitä avaamaan tilanteiden mukaan ovia, joista meille tulee erilaisia mielentiloja. Yhden ihanan ja tärkeän oven takana on Hyväntahtoisuutta. Sen avatessa sitä saa levitettyä ihan jokaiselle. Uskallatko avata tätä ovea?

Päivän Asenteen- ja Ajatustenavain sopii myös oveen, jonka avatessa päiväsi on täynnä kateutta. Kateus on mahdottoman vahva tunne, joka usein aiheuttaa itsellesi pahaa oloa ja toisille ihmisille sitä pahaa oloa tulee sinun kauttasi loppupelissä vielä enemmän. Miksi me oikeastaan edes halutaan avata se ovi? Miksi me kyylätään ja kyräillään?

Helposti tulee avattua myös ovi Turhautumiseen. Sen oven avaamisen jälkeen oikeastaan mikään ei onnistu, asiat jäävät kesken, kiukuttelemme toisille aiheetta, ja samalla itselle tulee vielä tylsempi olo.

Josko sittenkin kurkattaisiin sen oven taakse, joka on täynnä Reiluutta? Sen avulla on helpompi ottaa muut huomioon, ylittää itsensä ja nauttia omista aikaansaannoksista. Tämän oven avaamista voi suositella, vaikka joka päivä.

Mielentiloja voi mahtua päivään todella monia. Avaamalla erilaisia ovia voidaan saada aikaan hyvää tai pahaa. Kummassa sinä haluat olla mieluummin mukana?

Yksi todella tärkeä avain, jonka jokainen kristitty on saanut haltuunsa pysyvästi, on vesileimamaisesti piirretty ihmisen otsaan ja rintaan. Kun ihminen kastetaan, saa hän Jumalalta avaimen taivaan kotiin. Samalla tämän avaimen haltijana ihminen saa paikan Jumalan perhepiiristä. Taivaan Isän kodissa hoidetaan elämän tuomia haavoja, annetaan anteeksi, ja sinne saa palata aina, vaikka olisi missä käynyt. Eli jos tämän avaimen käyttö joskus unohtuukin, ei se kulu koskaan pois, vaan löytymistoiminto on kunnossa.

Taivaan Isän kodista löytyy Rakkaus ja Ilo. Eikö niillä olisi hienoa täyttää elämänsä? Tässä avaimessa on myös se hauska puoli, että sen käyttöön ei ole yhtä oikeaa tapaa. Jo ihan siksi tämän avaimen käyttöä voin suositella ihan jokaiselle!

 

Kaisa Karema

Kirjoittaja on Akaan seurakunnan vs. seurakuntapastori

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.