Akaalaiset maitotilalliset Seija ja Mikko Sintonen palkittiin kultamitalilla

Akaalaiset maidontuottajat Seija ja Mikko Sintonen on palkittu Walter Ehrströmin säätiön kultaisella mitalilla tunnustuksena laatumaidon tuottamisesta. Mitali voidaan myöntää maidontuottajalle, joka on 25 tai 50 vuoden ajan yhtäjaksoisesti tuottanut Suomen parhaan laatuluokan maitoa.

Sintoset ovat pitäneet Kylmäkoskella tilaa 25 vuotta. Lehmiä on nelisenkymmentä sekä lisäksi nuorta karjaa. Tila on Mikko Sintosen kotitila. Suvun juuret ovat Muolaassa Karjalassa. Saman suvun omistuksessa tila on kolmatta polvea.

Sintosilla on kaksi lasta poika Tomi ja tytär Elina, joka opiskelee Mustialassa agrologiksi.

Seija ja Mikko Sintonen osallistuivat säätiön palkitsemisjuhlaan 19.3. Helsingin yliopiston juhlasalissa. Juhlassa puhui maa- ja ympäristöministeri Jari Leppä. Juhlapäivään liittyi myös ruokailu Finlandiatalossa.

Tänä vuonna Walter Ehrströmin säätiö myönsi yhteensä 247 kultamitalia. Viidenkymmenen vuoden yhtäjaksoisesta laatumaidon tuottamisesta palkittiin kaksi tilaa, jotka toimivat Tohmajärvellä ja Sonkajärvellä. Säätiö myönsi ensimmäisen kultamitalin maidontuottajalle vuonna 1973.

Osuuskunta Länsi-Maidon palkittuja. Sintoset takarivissä. Kuva Terhi Honkonen.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.