Vietimme laskiaissunnuntaita. Pyhäpäivän evankeliumi kertoi Jeesuksen suuntaavan Jerusalemiin. Tie kohti pääsiäisen tapahtumia oli alkanut. Laskiainen ja sitä seuraava tuhkakeskiviikko merkitsevät laskeutumista pääsiäistä edeltävään paastonaikaan ja Jeesuksen seuraamista hänen ristintiellään. Matkalla hän kohtasi ja paransi ihmisiä. Luukas kertoo yhdestä sellaisesta näin: ”Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” (Luuk. 18: 40-42)
Jerikon lähellä oli aina kerjäläisiä. Paikka oli otollinen, erityisesti ennen pääsiäisjuhlan alkua kerjääminen näillä seuduilla kannatti. Tällä kerjäläisellä oli kuitenkin outo pyyntö; hän ei pyytänyt rahaa, vaan näkönsä palauttamista. Miehen luottamus Jeesukseen oli suuri. Uskon seuraukset olivat myös suuret. Luukkaan käyttämä verbi voidaan kääntää parantumisena tai pelastumisena. Usko sai aikaan oikeastaan molemmat. Mies pelastui, ja sen välittömänä merkkinä hänen näkökykynsä palautui. Näin entisestä sokeasta miehestä tuli joukonjatko tiellä kohti Jerusalemia. Hän näki tien nyt selkeästi ja halusi seurata sitä.
Tie on kiehtova vertauskuva. Elämääkin voi kuvata tienä. Se alkaa jostakin ja vie johonkin, ja alun ja lopun väliin mahtuu monenlaista matkantekoa. Mutkia, ylä- ja alamäkiä. Paastonaikana tie vie kohti Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa, mutta kristittynä voi aina kulkea eteenpäin rohkeasti tietäen, että kuolemalla ei ole koskaan viimeistä sanaa.
On totta, että elämän polku tulee kerran määränpäähänsä meidän jokaisen kohdalla. Mutta Jeesuksen käymän rakkauden uhritien vuoksi kuolema ei ole kaiken loppu vaan portti uuteen elämään. Jeesuksen tie toi hänelle kuoleman, mutta meille se on tie, joka tuo ikuisen elämän. Se tie on valmis meitä varten ja sen valmisti Jumalan rakkaus. Matkallaan Jeesus paransi monia ja antoi heille synnit anteeksi. Meilläkin on omassa sokeudessamme lupa huutaa Herran puoleen: armahda minua! Älä kulje ohitse vaan kohtaa minut ja astu elämääni!
Tiellä Jumalan valtakuntaan tapaamme kyllä väistämättä itsessämme ja muissa monenlaista heikkoutta, sokeutta, sairautta, kärsimystä ja kuolemaakin. Mutta sillä tiellä Kristus kulkee kanssamme, auttaa ja ohjaa eteenpäin.
Jeesus, parantaessaan sokean miehen, paljasti näin omille oppilailleen jälleen jotakin siitä mitä tuleman piti. Pääsiäisaamun tyhjästä haudasta loistaa ihmeellinen valo, joka antaa toivon jo tämän elämän matkalle. Alkavana paastonaikana mekin saamme taivaltaa luottavaisesti, samalla sydäntämme tutkiskellen, kohti pääsiäisen loistavaa kirkkautta, ylösnousemuksen aurinkoa pyytäen virren 923 sanoin: ”Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Silmäni aukaise, osoita tie. Luoksesi taivaaseen perille vie.”
Katja Verho
Kirjoittaja on Kalvolan vs. kirkkoherra
