Pääkirjoitus: Osataanko, välitetäänkö?

Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd) sanoi helmikuussa Akaassa Wanhojen Toverien keskustelutilaisuudessa ääneen sen, mikä on yksityisissä hoivapalveluyrityksissä ilmenneiden ongelmien syy.

”Ihmisten peruspalvelut on altistettu voitontavoittelulle. Tiedämme, että esimerkiksi ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa henkilöstömenojen osuus on 80 prosenttia, ylikin. Mistä kate ja voitto muusta tehdään kuin henkilökunnan määrästä ja palkkakustannuksista.”

Ei pidä yleistää, mutta kovin on alhaista yritystoimintaa, jos muutaman kuukauden toiminut talo suljetaan siellä ilmenneiden vakavien puutteiden takia. Luulisi, että yritystä perustettaessa tai toimintaa kasvatettaessa liiketoiminnan perusasiat osattaisiin. Huijari jää ennen pitkää kiinni. Kun näin sitten on tapahtunut, pitää kysyä, välitetäänkö edes mitä tapahtuu?

Voiton tavoittelussa ei ole mitään vikaa. Liikevoitto käytetään tavallisimmin yrityksen kehittämiseen ja omistajien sijoituksien tuottoihin. Yrittäjä ja sijoittaja ovat ottaneet riskin ja ansaitsevat voittonsa.

Rehellinen yritystoiminta ansaitsee aina palkkionsa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että toiminnan ei ole tarkoituskaan olla rehellistä. Jos vanhuksien hoitotyötä tekeviä hoitajia on liian vähän, ja heidän onkin tarkoitus tehdä kaikkia mahdollisia töitä siivouksesta ruoan laittoon, pitää kysyä toiminnan motiivien perään. Liikevoitto haetaan keinoja kaihtamatta. Ei sen niin väliä, ovatko lääkeluvat kunnossa tai kuka toimistotyöntekijöistä on nimetty työvuorolistaan iltavuoroon.

Elinkeinoelämän järjestöt ovat olleet tapahtuneesta ihmeen hiljaa.

Epärehellistä toimintaa on mahdoton valvoa, koska valvojia ei koskaan voi olla niin paljon kuin tarvittaisiin. Omavalvontaa ei käytännössä ole, koska yrityksen omistaja määrää toisin. Myös yrityksen työntekijät on vaiennettu.

Onneksi tarkastuksia kuitenkin tehdään ja joku aina puhuu. Ammattijärjestöt nousevat tässä tärkeään rooliin, koska epäkohtien paljastaminen ei saa olla työllistymisen este.

Ammattijärjestöt voisivat huolehtia myös jäsentensä ammattietiikasta. Ovatko kaikki hoiva-alalle tulleet todella sisäistäneet ammattinimikkeensä. Voisiko edes vähän puhua kutsumuksestakin?

Ikääntyvät ihmiset ovat hoivapalveluyrityksissä siksi, että elämä kotona ei luonnistu. Ihmiset hakevat turvaa ja kunnat ostavat sitä sieltä, mistä halvimmalla saavat. Kaikilla ei ole omaisia, eikä kaikki omaiset pysty ikäihmisistään huolehtimaan. Kohtuullista olisi kuitenkin, että ikäihmisiä ei unohdettaisi. Palvelutalon ovi avataan aivan liian harvoin.

Nyt puhutaan vain yksityisistä hoivapalveluyrityksistä, mutta ikäihmisiä asuu huomattavasti enemmän vaikkapa kuntien omistamissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Sielläkin kaikki maksaa. Miten arki  sujuu, kun tiedämme, että moni kunta on taloudellisissa vaikeuksissa. Jo 1970-luvulla säästettiin vanhainkodeissa kroonikkovaipoissa. Entäpä miten on sen hoitajamitoituksen laita? Ovatko tilat ajanmukaiset, vaihtuuko ilma?

Vaikka nyt mielellään elämöidään hoivayritystoiminnan laittomuuksista, ilman yrityksiä ikäihmisten hoivapalveluvelvoitteista ei selvitä. Tarvitaan selkeät pelisäännöt, tarvitaan lisää valvontaa ja ennen kaikkea tarvitaan lisää rahaa. Suomi vanhenee nopeasti ja hoivapalvelujen tarve vain lisääntyy.

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.