Pysähdy hetkeksi

Meidän keskellämme

Helmikuun alkupuolella on vietetty YK:n Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa (yhteisymmärrysviikko.fi) sekä Espoon uuden piispan TT Kaisamari Hintikan virkaanasettamista (espoonhiippakunta.fi).

Piispa Hintikka toimii Yhteisymmärrysviikon suojelijana ja avasi viikon ensimmäisenä virkapäivänään 1.2. Hän korosti uskontojen ja katsomusten välisen vuoropuhelun tärkeyttä niin itse kunkin lähipiirissä naapurien ja arjen kohtaamisissa kuin asiantuntijoiden ja kansainvälisten toimijoiden kesken.

Juhlamessun saarnassa 10.2. piispa totesi, että meissä ihmisissä asuu syvällä tarve rakentaa rajoja – niin maanosamme, maamme, kulttuurimme, uskontomme, seurakunnan tai uskonyhteisömme ympärille. Hänen mukaansa haluamme määritellä kuka kuuluu sisäpuolelle, kuka suljetaan ulos ja millä perusteella. Kun ei ole keinoja yhteisten ongelmien ratkaisuksi ryhdytään rakentamaa muureja ja luomaan viholliskuvia. Onko niin, että vain samanlaisten ja samanmielisten joukossa koemme olevamme turvassa? Rajanveto meikäläisten ja heikäläisten välillä tuntuu olevan ratkaisu ongelmiin.

Sitten piispa painokkaasti paaluttaa että samanmielistenkin joukossa olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia oman elämäntarinamme ja historian muokkaamia. Ei ole pientäkään yhteisöä joka ei todellisuudessa olisi moninainen. Samanmielisten yhteisö on illuusio ja kuvitelma jota ei ole.

Sen sijaan piispa vakuuttaa että meitä yhdistää se, että olemme kaikki Jumalan kuvia ja siksi yhtä arvokkaita. Hyvän ja pahan, oikean ja väärän, synnin ja pelastuksen raja ei kulje meidän välillämme – se kulkee meidän sisällämme. Meissä jokaisessa asuu hyvä ja paha, itsekkyys ja rakkaus. Jokainen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas, syyllinen ja armahdettu. Kenelläkään ei ole oikeutta osoittaa toista ja sanoa: mene pois, sinä et kuulu joukkoon, sinä et kuulu tänne.

Piispa kehottaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa. Se on lahja, salaisuus, mysteeri, joka on muuta kuin mitä voimme kuvitella ja jonka todellisuuden ymmärrämme vasta kun se toteutuu täydellisenä.

Jumalan valtakunta on myös tehtävä, kutsu Jumalan työtoveruuteen – työhön ja rukoukseen niin, että kaikesta huolimatta oikeudenmukaisuus, rauha ja sovinto toteutuisivat tässä maailmassa.

Piispa Hintikkaa oli asettamassa virkaansa useita muita piispoja ja muita kansainvälisiä vieraita. Poimin vain kaksi, joiden omat kansat ja kristityt taistelevat rauhan ja paremman tulevaisuuden puolesta.

Emerituspiispa Munib Younan ja puolisonsa kasvatusasiantuntija Suad Younan luterilaisesta kirkosta Jerusalemista todistivat voimallisesti Palestiinan ja Lähi-Idän tilanteesta. Mikäli Palestiinan ja Israelin konflikti saataisiin ratkaistua, muu Lähi-Itä rauhoittuisi sen myötä. Avain on se, että Jerusalem hyväksytään niin juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kuin Israelin ja Palestiinan pääkaupungiksi. Konflikti ei ole uskonnollinen – ei juutalaisten ja muslimien tai kristittyjen ja muslimien välinen vaan puhtaasti poliittinen ja kansainvälinen.

Isä arkkimandriitta Aleksi Antiokian ortodoksisesta kirkosta Syyriasta viestitti useassa tilaisuudessa että humanitaarinen apu Syyriassa on mahdollista saada perille. Sota ja väkivalta rajoittuu nykyisellään vain lähinnä yhteen Idlibin alueeseen. Hänen järjestönsä GOPA-DERD (gopaderd.org) kykenee auttamaan vuosittain n. 2,5 miljoonaa syyrialaista syyrialaisten itsensä toimesta. Kirkon Ulkomaanapu Suomesta tukee merkittävällä tavalla tätä toimintaa.

Ihmiset Palestiinassa, Israelissa ja Syyriassa ovat myös keskellämme.

 

Ilari Rantakari

Kirjoittaja on Kylmäkoskelta kotoisin oleva suurlähettiläs emeritus.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.