Arvelu laajemmasta homeongelmasta piti kutinsa – Pappilan koulun saliin esitetään isoa remonttia

Mikrobivaurioista Pappilan koulun liikuntasalia korjattiin lattian reunalta alkusyksystä 2014. Sen jälkeen sali on ollut välillä käytössä ja välillä pois käytöstä, ja tutkimuksia on tehty useampaan otteeseen.

Tekninen johtaja Jaana Koota esittää, että Pappilan koulun liikuntasalin lattia korjataan tänä vuonna. Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n kustannusarvion mukaan kustannusarvio on noin 82 000 euroa. Mikäli salin lattian alapohjalaatta joudutaan uusimaan mahdollisen painumisen ja runsaiden halkeamien takia, kustannukset nousevat arviolta noin 40 000 euroa.

Liikuntasalin korjaamisesta on jo tilattu korjaussuunnitelmat, ja tavoitteena on kilpailuttaa korjaus heti suunnitelmien valmistuttua. Silloin mahdollinen salin korjaus päästäisiin tekemään kesällä 2019.

Korjaukseen käytettäisiin koulurakennusten perus- ja/tai sisäilmakorjauksiin varattua 500 000 euron määrärahaa. Tekninen lautakunta käsittelee esitystä tiistaina 19. helmikuuta.

Mikrobivauriot laajemmalla alueella

Vahanen Rakennusfysiikka Oy teki syksyllä 2018 Pappilan koulun päärakennuksella kosteus- ja sisäilmateknisiä tutkimuksia oireilun ja huonontuneiden sisäilman olosuhteiden selvittämiseksi. Merkittävimpinä sisäilmaan vaikuttavina tekijöinä havaittiin muun muassa liikuntasalin lattiarakenteen kivivillaeristeen mikrobivauriot, joista on ilmayhteys sisäilmaan lautalattian reuna-alueilta sekä läpivientien kohdalta. Myös välipohjan täyttökerroksesta on havaittu ainakin paikallista mikrobikasvua.

Toukokuussa 2017 Pappilan koulun likuntasalissa harjoiteltiin musikaalia. Kuva: Leena Nyysti.

Puutteet piha-alueiden sekä sadevesi- ja salaojajärjestelmän toiminnassa ovat puolestaan aiheuttaneet sade- ja pohjavesien nousua väestönsuojatiloihin, ja ilmatiiveyspuutteita oli eri puolilla rakennusta.

Liikuntasalin osalta tehtiin marraskuussa 2018 lisätutkimuksia alapohjarakenteen vauriomekanismin, vauriolaajuuden ja soveltuvien korjausmenetelmien selvittämiseksi. Aiemmissa tutkimuksissa oletettiin, että salin lattiassa olevat mikrobivauriot ovat laajemmalla alueella kuin pelkästään näytteenottopaikoissa, ja jatkotutkimukset vahvistivat tämän oletuksen oikeaksi.

Oireilevien tulee välttää salin käyttöä

Työterveyslääkäri on tehnyt tutkimusraportin ja sen liitteenä olevan altistumisolosuhteiden arvioinnin perusteella havaittujen sisäilmasto-ongelmien terveydellisen merkityksen arvion. Sen mukaan liikuntasalin käyttöä voidaan tämänhetkisen tiedon mukaan jatkaa toistaiseksi, mutta kuitenkin niin, että liikuntasalin käyttö rajoitetaan enimmillään pariin tuntiin kerrallaan.

Pappilan koulun rehtori Matti Koppanen rajoitti liikuntasalin käyttöä vuodenvaihteessa. Arkistokuva: Veeti Ahlfors.

Sisäilmastotyöryhmän 20.12.2018 pidetyn kokouksen jälkeen Pappilan koulun rehtori ilmoitti, että koululla suositaan toistaiseksi mahdollisuuksien mukaan ulkoliikuntaa pidempiaikaisen salissa oleskelun välttämiseksi. Linjaus on ollut, että mikäli kokee saavansa oireita salissa, tulee salin käyttöä välttää. Teknisen lautakunnan esityslistan mukaan sovittua menettelyä on tarpeellista jatkaa siihen saakka, kunnes salin lattian varsinaiset tai väliaikaiset korjaustoimenpiteet on toteutettu.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.