Akaan hyvinvointikeskuksen rakentaminen alkaa

Akaan kaupunginhallitus päätti tiistain kokouksessaan esittää ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että se hyväksyy NCC Suomi Oy:n tavoitehankintatarjouksen, arvoltaan 13,6 miljoonaa euroa, ja käynnistää hyvinvointikeskus-hankkeen toteutuksen. Päätös syntyi yksimielisesti mikä merkitsee sitä, että valtuustokin asettunee rakentamisen taakse.

Arkkitehtitoimiston luonnos Akaan hyvinvointikekusksen ensimmäisestä kerroksesta.

Kaupunginhallituksen jäsenen Sami Rajalan (kok) esityksestä ja äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus sen sijaan päätti esittää valtuustolle myös, että Akaa käynnistää selvityksen eri taajamien lähipalveluiden tarpeesta ja kustannuksista verrattuna palveluiden keskitttämiseen uuteen hyvinvointikeskukseen. Lisäksi halutaan selvittää tarvittavat muutokset joukkoliikenteeseen sekä palvelutuotannon toteuttamiseen asiakkaan näkökulmasta, jotta uuden hyvinvointikeskuksen palvelut olisivat mahdollisimman helposti kuntalaisten saatavilla.

Kaupunginhallituksen jäsen Hannu Järvinen esitti myös, että hyvinvointikeskuksen lisäksi lähipalvelut turvataan myös Kylmäkosken ja Viialan taajamissa. Lähipalveluiksi Järvinen katsoi lasten suuterveydenhuollon, aikuisneuvolan sekä aikuis- ja lastenneuvolatoiminnan.

Äänestyksessä Hannu Järvisen esitys sai taakseen kolme ääntä (Hannu Järvinen, Inka Loppi ja Jukka Saari) ja Sami Rajalan esitys kahdeksan ääntä (Salla Bister, Hanni Joronen, Sami Rajala, Harri Rämo, Tiina Räsänen, Jukka Salminen, Sauli Turja ja Sari Lapinleimu).

Kun voittanut Sami Rajalan esitys asetettiin äänestyksessä vastakkain alkuperäisen va, kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuoren esityksen kanssa, voitti se kaksi (Rämö, Turja) kahdeksan (Bister, Joronen, Loppi, Rajala, Räsänen, Saari, Salminen, Lapinleimu. Hannu Järvinen äänesti tyhjää.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.