Lapsiperhepalvelut sai istuinkorokkeet pienten lasten kuljettamiseen

Taksiyrittäjä Seppo Mikkolan lahjoittamat istuinkorokkeet vastaanottivat perhetyöntekijä Minna Niemi (vas.), perhetyöntekijä Anneli Johansson ja perheavustaja Riina Mannismäki.

Akaan kaupungin lapsiperhepalvelut on saanut lahjoituksena kolme istuinkoroketta lasten kuljettamiseen autolla. Korokkeet lahjoittaneen Taksiliikenne Mikkolan yrittäjä Seppo Mikkola kertoo saaneensa vinkkiä tarpeesta lapsiperhepalveluiden henkilökunnalta.

− Nämä tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Korokkeita tarvitaan esimerkiksi silloin, kun viemme lapsia tai koko perheitä vaikkapa pulkkamäkeen tai muuten ulkoilemaan. Osa perhetyötä on se, että tarjoamme lapsille elämyksiä, vaikka pääpaino on lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen ohjaamisessa. Koska läheskään kaikissa asiakasperheissä ei ole autoa, ei silloin ole myöskään korokkeita, joita voisi lainata, kertoo perhetyöntekijä Anneli Johansson.

Tähän asti perhetyötä tekevät ovat käyttäneet omien lastensa istuinkorokkeita lapsiasiakkaiden kuljetuksiin.

Akaan kaupungilla on neljä perhetyöntekijää ja kaksi perheavustajaa. Perhetyöntekijä Anneli Johanssonin mukaan perheet tarvitsevat tukea monenlaisissa tilanteissa. Sellaisia voivat olla esimerkiksi vauvan syntymä lapsiperheeseen tai haasteet vanhemmuudessa tai perheen nuoren kanssa tai vaikka kodinhoidossa.  Perhetyön tavoitteena on vahvistaa perheiden elämänhallintaa ja sisäisten voimavarojen käyttöä sekä vahvistaa perheen selviytymistä arjessa.

− Jos esimerkiksi vanhemmuudessa on haasteita tai kodinhoidolliset hommat ei ota sujuakseen, ohjaamme perhettä, jotta asiat alkaisivat sujua ilman meidän apuamme, perhetyöntekijät Minna Niemi ja Anneli Johansson kertovat.

Johansson arvioi asiakasperheitä olevan tällä hetkellä 6−8 työntekijää kohti.

− Avuntarve vaihtelee. Joissain perheissä käymme kaksi kertaa viikossa ja toisissa joka toinen tai kolmas viikko, Johansson toteaa.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.