Forum Akaa

Edessä on aina tilaa

Tanja Salminen.

Ajan paljon. Työmatka Akaan Toijalasta Espoon Kauklahteen on noin 150 kilometriä suuntaansa, ja puolentoista vuoden ajan ”volkkaroin” sen 2–3 kertaa viikossa. Moni ajaa tai junailee Akaasta Helsinkiin päivittäin.

Entinen esimieheni opetti autoiluun liittyen, että asiakkaan oven edessä on aina tilaa, ja että toiset pysäköintipaikat ovat vain kalliimpia kuin toiset. Hän opetti myös, että menestynyt ihminen on aina hiukan ruskettunut, ja tätä nykyä hän golfaakin talvet Floridassa. Minä käytän itseruskettavaa, mutta ruudun löydän kyllä aina paraatipaikalta.

Moottoritiellä autoilevat voidaan tekemäni kyseenalaisen tutkimuksen perusteella jakaa kolmeen tyyppiin. Ensimmäinen on Nopean Auton Kuljettaja. Tämän kuljettajan kiire on kiireisempää kuin muiden kiireet. Hänen ei tarvitse pitää turvaväliä koska hänellä on oma kaista. Hän ei käytä vilkkua, koska hän ei vaihda kaistaa. Jos hän jostain syystä niin joutuisi tekemään, hänen ei tarvitse siitä kenellekään ilmoittaa, koska se hoituu nopeasti. Hän on ihme kyllä aina myöhässä perillä.

Toinen tyyppi on Erinomainen Kuljettaja. Hän ajaa oikein ja muiden olisi hyvä ottaa hänestä mallia. Hän käyttää vilkkua ja paheksuu heitä, jotka eivät käytä. Hän noudattaa rajoituksia ja puhdistaa autonsa lumesta joka aamu perusteellisesti. Hän on aina ajoissa.

Kolmas on Hän Joka Olisi Mieluummin Junassa. Tämä kuljettaja sijoittuu maltillisessa matkanopeudessa etenevän pakettiauton taakse kuin housun kaulukseen tarttunut vessapaperi. Hän kuuntelee äänikirjoja, laulaa Bohemian Rhapsodya ja osallistuu kaikkien radiokanavien kaikkiin aamuohjelmiin. Hän kulkee oman aikataulunsa mukaan.

Tutkimukseni paljastaa, että tieraivon tyyppisiä ongelmia syntyy, kun Erinomainen Kuljettaja päättää ohittaa pakettiauton ja Hänet Joka Olisi Mieluummin Junassa. Kun Nopean Auton Kuljettaja saapuu tähän tilanteeseen nilkka suorana, alkaa kaikilla osapuolilla kämmenet hikoilla.

Nopean Auton Kuljettaja asettuu Erinomaisen Kuljettajan takapuskuriin ilmoittaen, että olet minun kaistallani, väisty heti. Hän Joka Olisi Mieluummin Junassa muistaa taas miksi olisi mieluummin junassa. Pakettiautossa juodaan kahvia ja ollaan menossa töihin.

Valoja vilkuttelemalla ja tuskaisesti puolelta toiselle kiemurtelemalla Nopean Auton kuljettaja korostaa, että tämä matkanopeus ei sovi hänen aikatauluunsa. Erinomainen Kuljettaja ajaa ohitustilanteeseen soveltuvaa nopeutta eikä koe pienintäkään tarvetta kiihdyttää. Hän vilkuilee peruutuspeiliin ja nostaa oikean kätensä niin sanottuun ”idiootti”-heilautukseen.

Nopean Auton Kuljettaja vastaa morsettamalla esseen mittaisen viestinsä valoilla. Useimmiten tilanne kuitataan päättyneeksi kansainvälisillä käsimerkeillä.

Siellä pakettiauton takana körötellessäni kypsyi ajatus etätyön tekemisestä. Ilokseni esimieheni oli samaa mieltä.

Turvallisia kilometrejä!

 

Tanja Salminen

Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?