Pysähdy hetkeksi

Kohti kevättä

Kevään tulo tuntuu nyt niin kaukaiselta, kun lunta tuiskuttaa taivaan täydeltä. Mutta kevättä kohti olemme menossa. Päivät ovat jo huomattavasti pidempiä kuin kuukausi sitten. Se ilahduttaa itseni lisäksi varmasti monia muita.

Kaiken valon lisääntymisen keskellä olemme kuitenkin joutuneet sen ikävän tosiasian eteen, että Suomessa kohdellaan vanhuksia joissain hoitokodeissa huonosti. Se on järkyttänyt laajaa joukkoa. Itse olen jo pitkään surrut sitä, että meillä ei vanhoja ihmisiä kunnioiteta enää niin kuin ennen. Ylipäätään toisen ihmisen arvostaminen on kärsinyt melkoisen romahduksen. Jotenkin tuntuu, että jokainen meistä yrittää näyttää olevansa muita parempi.

Kristittyinä meidän kuitenkin pitäisi saamamme opin pohjalta ymmärtää muita ja antaa arvo jokaiselle ihmiselle, olipa hän sitten oma tai vieras. Maallistunut yhteiskuntamme on unohtanut kristilliset arvot, ja jokainen meistä toimii omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.

Pitäisi olla itsestään selvää, että huolehdimme heistä, joilla ei ole voimia itsestään huolehtia. Meidän tulisi kohdella muita samoin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan. Nyt puhuvat vain eurot, ja euro on kova konsultti. Se ei armoa tunne heikomman edessä. Kuitenkin rahaa tässä yhteiskunnassa on tänään ehkä enemmän kuin koskaan ennen, mutta sitä ei vain tunnu riittävän niille, joilla vähiten on.

Tänään sunnuntaina tätä kirjoittaessani ortodoksinen kirkko viettää Sakkeuksen sunnuntaita. ”Sakkeuksen sunnuntaista alkaa suureen paaston valmistautuminen. Sakkeus kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen, mutta tulikin nähdyksi tavalla, joka muutti hänen elämänsä; hän lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja sovittaa muutenkin ahneudessaan tekemänsä virheet.” (ort.fi)

Paaston suurin tarkoitus on nähdä omaan sisimpäänsä ja tehdä parhaansa parantaakseen tapansa ja katua tekemiään vääryyksiä. Näin lähestymme Jumalaa ja voimme hänen käskyjään täyttää rakkauden välityksellä.

Maaliskuun alusta jään eläkkeelle ja se juuri herättää huolta siitä, miten itse vanhenen. Pystynkö huolehtimaan itse itsestäni hautaan saakka vai jäänkö muiden avun armoille? Se, että ihminen saa vanheta arvokkaasti on tärkeää. Inhimillisyyden pitäisi tässä yhteiskunnassa saada enemmän jalansijaa, jotta tuo arvokas vanhuus voisi itse kunkin meistä osalta toteutua.

Lopuksi haluan vielä siteerata Eino Leinon ”Hymyilevää Apolloa”:

Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk’ ei aina esille loista.

Kas hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,

siellä lähell’ on Jumalakin.

Siunattua paaston aikaa kaikille!

 

Raija Toivonen

Kirjoittaja on akaalainen seurakunta-aktiivi Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.