Akaassa kastetut saavat nimensä kastepuuhun

Kastepuun on suunnitellut taiteilija Seija Kinnari.

Viialan kirkossa otettiin sunnuntain vauvamessun yhteydessä käyttöön uusi kastepuu, johon kiinnitetään pitkin vuotta pieni figuuri jokaiselle Akaan seurakunnassa kastetulle. Taiteilija Seija Kinnarin suunnittelemaan, enkeliä kuvaavaan kastepuuhun ripustettiin jo ensimmäisten tänä vuonna kastettujen oma nimifiguuri, jossa on lapsen etunimi ja kastepäivä.

Figuurit on tarkoitus ripustaa messun yhteydessä aina kastetta seuraavana sunnuntaina. Sitä ripustamaan kutsutaan vanhemmat, kummit, isovanhemmat – kuka haluaa paikalle tulla. Jollei kukaan pääse paikalle, ripustetaan figuuri seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Figuuria ei ripusteta, jos perhe sen kieltää.

Figuurit ovat paikallaan seuraavan vuoden tammikuuhun, jolloin perheet kutsutaan perhekirkkoon kasteen sunnuntaina saamaan oman figuurinsa kotiin.

Kastepuun toteutuksesta on vastannut työryhmä Matti Mehtonen, Vesa Kivinen ja Seija Kinnari.

Viime vuonna kastettiin 71 lasta

Akaan seurakunta kutsui sunnuntaina vauva- ja perhemessuun kaikki vuonna 2018 kastetut Akaan seurakunnan jäsenet perheineen. Paikalla oli 82 osallistujaa vauvasta vaariin. Pienimmät mönkivät automatolla kirkon etuosassa pehmoleluilla leikkien.

Jokaiselle viime vuonna kastetulle vauvalle sytytettiin kynttilä samalla, kun heidän nimensä luettiin. Kynttilöitä sytytettiin 71 kappaletta.

Kastepuun on suunnittelut taiteilija Seija Kinnari. Työryhmään on kuulunut myös Vesa Kivinen (oik.) sekä Matti Mehtonen.

Jokaiselle Akaassa kastetulle vauvalle sytytettiin kynttilä sunnuntaina Viialan kirkon vauvamessussa. Kynttilöitä sytyttivät Alina Setälä ja Nuppu Salmiovirta.

Jokainen tänä vuonna kastettu saa kastepuuhun oman figuurinsa.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.