Vuoden ensimmäinen Almuklubi soi Leskirouvassa lauantaina – lavalla muun muassa Viialan paras punk-bändi

Verhoomo.

Akaan elävän musiikin yhdistys Almun Almuklubit jatkuvat lauantaina 12. tammikuuta. Paikkana on tällä kertaa Pub Leskirouva Valtatiellä Toijalassa, ja soitanta alkaa kello 21.

Illan ensimmäinen esiintyjä, akaalaisten Eero Häikiön, UntamoUnskiSäynäjäkankaanEliasJaskaAhosen ja Miro Lylyn Verhoomo ammentaa oman biisituotantonsa ainekset punkrockista ja grungesta ja ilmoittaa ytimekkään tiivistetysti olevansa Viialan paras punk-bändi.

Joku Puhuu.

Tamperelais-akaalainen Joku puhuu puolestaan esittää omaa suomenkielistä musiikkia popin rockin ja folkin hengessä. Yhtyeeseen kuuluvat Aino Putaala (laulu, koskettimet), Tuomas Kiiski (kitara, taustalaulu), Harri Rönkä (kitara), Mika Lonka (basso) ja Teemu Minkkilä (rummut).

MirkaKaarina Duo muodostuu laulaja-lauluntekijä-pianisti MirkaKaarinasta ja kitaristi Antti Katajistosta. Bändin väkevää, lyriikkavetoista pop-rockia on taltioitu myös Maailmalla-esikoisalbumille, joka ilmestyi toukokuussa 2018 ja on saanut soittoa muun muassa Radio Suomen listoilla.

Almuklubille on ilmainen sisäänpääsy. Klubeja järjestetään soittoruokaloissa eri puolella Akaata joka toinen kuukausi, ja seuraava Almuklubi on vuorossa 9. maaliskuuta.

MirkaKaarina Duo.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>