Tiia Välimäki.
Käyn töissä arkipäivisin Tampereella, ja 45 minuutin ajomatka Kylmäkosken perämetsistä taittuu nopeasti. Kelailen mielessäni koti- ja työjuttuja, kuuntelen musiikkia tai äänikirjoja. Saan työmatkallani aina parhaat ajatukset ja ideat saadessani päivittäin viettää laatuaikaa omien ajatusten kanssa kokonaista 1,5 tuntia.
Lähes viikoittain joku Tampereen päässä kysyy, kuinka pitkä työmatkasi on. Vastaukseni jälkeen selittelen sitä, että miksi me oikeastaan muutimme Akaan Kylmäkoskelle. Vanha unelmien hirsitalo, sukujuuret ja mieheni kotiseutu sekä halu kasvattaa lapset maalla betonilähiön sijaan houkuttivat meidät Kylmäkoskelle. Lisäksi vertailen usein ääneen sitä, että Tukholmassa asuessani kökötin saman työmatka-ajan metrossa, Nokialla bussissa ja Tampereen Peltolammilla fillarin selässä.
Silti kymmenen vuotta sitten itseänikin kaupunkilaistyttönä muuttoauton kyydissä viimeisillään raskaana olevana jännitti se, että kuinkakohan tässä käy ja täytyykö jossain kohtaa palata maitojunalla takaisin Tampereelle. Kylmäkosken Asemalta ei pääse palveluiden äärelle ilman autoa. Jos sukua ei lasketa, niin en tuntisi koko Akaasta saati Kylmäkoskelta ketään. Talossa täytyisi tehdä paljon remontteja. Vauvakin syntyisi ihan kohta, ja äitiyslomalla en varmasti tutustuisi kehenkään kotona kököttäessäni.
Turhaan huolehdin. Äitiyslomalla tutustuin kerhojen ja perhekahvilan kautta samassa tilanteessa oleviin. Meidät toivotettiin kylälle tervetulleiksi, ja saimme onnittelukortteja ja lahjoja vauvan syntymän johdosta itselleni vielä tuntemattomilta kyläläisiltä. Nautin hiljaisista kävelylenkeistä, metsän läheisyydestä, pellolla näkyvistä peuralaumoista ja joutsenparvista sekä ohitse ajavasta junasta, joka ei ole vuosikausiin enää pysähtynyt Kylmäkosken Asemalla. Remonttia on huhkittu koko talon verran, ja vielä on työsarkaa jäljellä.
Lapsille löytyy leikkikavereita omalta kylältä, ja harrastamaan pääsee siinä missä kaupunkilaislapsikin, toki sillä erotuksella, että vanhempien täytyy olla valmiita kuskaamaan. Viime kesänä teimme jopa kesälomareissunkin Akaaseen, ja vuokrasimme mökin Vanajaveden rannalta Toijalasta. Siitä tuli unelmien kesälomareissu, jota muistellaan talven pakkasilla pönttöuuneja lämmiteltäessä.
Kun käännyn päivittäiseltä työmatkaltani loskaiselta ysitieltä Kylmäkosken Aseman suuntaan ja saavutan kylänraitin talot, hengitän hetken syvempään. Vaikka nautin hektisestä työstä Tampereella Näsinneulan juuressa, on onneni täällä maalla. Olen kasvattanut juuret Kylmäkoskelle.
Yksi ilta katselin telkkaria muun perheen nukkuessa ja havahduin ulkoa tulevaan järkyttävään huutoon ja rääkynään. Mikä kumma pitää moista selkäpiitä karmivaa ääntä? Kurkkasin ikkunasta ja näin kylänraitilla kävelevän ison ketun, joka huuteli mennessään. Tällä kylänraitilla kovin tuttu, mutta yleensä metsän hiljaisin kaveri, osaa siis pitää ääntäkin. Nyt tiedän, kuinka kettu sanoo. Kyllä maalla on mukavaa.
Tiia Välimäki
Kirjoittaja on perheenäiti, Särkänniemen markkinointipäällikkö ja ylpeästi maalainen akaalainen
Viimeisimmät kommentit