Tuhannet ihmiset allekirjoittivat adressin Viialan terveyspalveluiden puolesta – Mirja Nieminen kiersi illasta toiseen ovelta ovelle ja kuunteli huolia ja murheita

Mirja Nieminen keräsi suurimman osan nimistä itse Viialassa ovelta ovelle kiertäen. Yhteensä kaksipuoleisia nimilistoja kertyi 32.

Wikipedian mukaan adressi, joka tulee ranskan sanasta adresse (suunta, osoitus), on useiden henkilöiden allekirjoittama, vallanpitäjille tai päättäjille suunnattu poliittinen julkilausuma. Suomessa kerättiin esimerkiksi Venäjän vallan aikana vuonna 1899 Suuri adressi, joka vastusti keisari Nikolai II:n allekirjoittamaa helmikuun manifestia.

Viialassa on nyt kerätty oma Suuri adressi. Sen allekirjoittajat haluavat, että Viialassa säilyy terveysasema.

Adressin takana on yli 70-vuotias, Viialan Matomäessä asuva Mirja Nieminen. Hän kiersi viime vuodesta alkaen lähes joka ilta ovelta ovelle ja näytti ihmisille paperia, jossa lukee: ”Haluatko, että Viialassa säilyy terveyskeskus? Laita nimi alle.”

Ja ihmiset laittoivat. Nimilistoja oli myös viialalaisissa liikkeissä ja kirjastossa, mutta ne Nieminen haki pois jo keväällä. Sen jälkeen hän jatkoi urakkaa yksin, kunnes tällä viikolla luovutti listat Akaan kaupunginhallituksen jäsenelle eteenpäin toimitettavaksi.

Nieminen olisi jatkanut pidempäänkin, mutta laskettuaan nimet hän ajatteli, että eiköhän tämä riitä.

– Niitä on 4092 kappaletta, Nieminen kertoo.

Hän ehti kiertää lähes koko Viialan.

– Ei niitä asuntoja paljon jäänyt. Teen joka päivä jonkun pienen kävelylenkin, ja ajattelin, että siinähän minä samalla kerään nimiä. Koska se on aika suuri vahinko, jos Viialasta kokonaan lopetetaan terveyspalvelut. Kaikilla ei ole autoa eikä rahaa, ja miten lapset menevät hammaslääkäriin ja muualle? Nieminen kysyy.

– Käykö siinä sitten niin, että vanhempien pitää tulla jostain Tampereelta ja viedä lapsi Toijalaan hammaslääkäriin. Ja eräs nuori äiti sanoi, että mitä hän tekee, kun mies on töissä ja sillä on ainut auto, jos lapselle tulee jotain vaikeuksia keskellä päivää, ja täytyy Toijalaan lähteä.

Lähes kaikki allekirjoittivat

Mirja Nieminen olisi saattanut saada saman määrän nimiä kasaan jo aikaisemmin, mutta hän kiersi koteja vain iltaisin, jotta ihmiset eivät olisi töissä. Adressin äärellä käytin monenlaisia keskusteluja. Eniten Nieminen yllättyi siitä, kuinka moni ei tiennyt lainkaan, että Akaan kaupunki rakentaa Toijalaan hyvinvointikeskuksen, jonne keskitetään miltei kaikki kaupungin terveyspalvelut.

– Oli paljon ihmisiä, jotka sanoivat, että onko terveyskeskus lähdössä pois, Nieminen kertoo ja ihmettelee, miksi asia tuli niin monelle uutena tietona.

Osa ihmisistä oli kiukkuisia, mutta enimmäkseen Nieminen tapasi ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa keskusteltiin kaikenlaista.

– Se oli toisaalta meikäläisellekin antoisaa. Ja tietysti oli ihmisiä, jotka eivät kovin paljon tapaa toisia ihmisiä. He halusivat keskustella ja kertoa asioistaan ja vaikeuksistaan. Huomasin, että se oli heille hyvä asia.

Peremmällekin pyydettiin, mutta Nieminen tyytyi juttelemaan ovella.

Mirja Nieminen säilytti alkuperäiset nimilistat itsellään mahdolliselle tulevalle maakuntahallinnolle lähetettäväksi. Kopiot ovat matkalla kaupungin käsittelyyn.

– Jotkut pyytelivät, että tule nyt sisälle, mutta eihän siitä keräämisestä olisi mitään tullut, jos olisin yhdessä paikassa istunut koko illan.

Niemisen mukaan lähes kaikki hänen kohtaamansa ihmiset allekirjoittivat adressin.

– Ei siellä montaa ollut, jotka olisivat sanoneet, että eivät kirjoita. Ja sehän olisi ihan höperöä ollutkin, koska totta kai oman kylän puolesta ja palvelujen puolesta haluaa olla, kun kaikki muutkin palvelut aiotaan viedä. Tämä on kuitenkin iso paikka, Nieminen sanoo.

Koteja hän kiersi vain Viialassa, mutta liikkeissä kerätyillä listoilla saattaa hyvin olla muuallakin asuvien nimiä.

– Semmoisia, jotka ovat tulleet Kylmäkoskelta tai jostain muualta. Mutta ei se asiaa kaada. Jos he ovat sitä mieltä, että Viialassa pitää säilyä palvelu, miksi ne eivät kirjoittaisi nimeänsä.

Uusi koulu ja palvelut sinne?

Mihin päättäjille toimitetulla adressilla sitten tähdätään?

– Tarkoitus on, että he pistäisivät korvan taakse ja laittaisivat tämän asian myönteiseen suuntaan. Sehän on selvää, että hyvinvointikeskus tulee. Eihän siinä mitään, sinne saa mennä ne jotka haluaa. Mutta on niitäkin, joiden mielestä palveluja pitää olla myös Viialassa.

Niemisen mielestä Viialassa pitäisi säilyttää ainakin laboratorio.

– Ja tietysti hammashoito. Se olisi lapsillekin tärkeä ja myös aikuisille, että se olisi Viialassa. Ja neuvola. Ne on semmoisia asioita, jotka täytyisi olla. Ja lääkäri aina välillä. Ei yötä päivää tietystikään.

Adressilla ajetaan Niemisen mukaan ennen kaikkea vanhusten ja lasten asiaa.

Palveluille tosin pitäisi löytää uusi paikka, sillä terveysasema ei ole terveessä kunnossa.

Viialan terveysaseman säilyttämiseksi kerättiin nimiä keskustan liikkeissä ja kirjastossa olleisiin listoihin myös talvella 2013–2014. Silloin nimiä kertyi noin 1500.

– Siinähän on hometta ynnä muuta, mutta onhan Viialassa taloja ja paikkoja. Jos me saataisiin uusi koulu, kun toi koulu on homeessa, niin siihen yhteyteen voisi laittaa semmoisen paikan, missä olisi näitä palveluja.

Nieminen ei halua kertoa, kenelle kaupunginhallituksen jäsenelle hän toimitti nimilistat. Joka tapauksessa kaupungille menivät kopiot, sillä alkuperäiset Nieminen halusi säilyttää itsellään.

– Ajattelin, että jos tulee maakuntahallitus, minä lähetän ne sinnekin. En minä kesken jätä tätä juttua.

Niemisen mukaan samoilla linjoilla ovat olleet muutkin.

– Yksi mies sanoi, että jollei nämä nimet auta, sitten ruvetaan muihin toimenpiteisiin. En tiedä mitä toimenpiteitä hän tarkoitti, mutta näin hän sanoi.

 

Mitään ei ole päätetty

Akaan Seutu kysyi Akaan määräaikaiselta perusturvajohtajalta Elina Anttilalta, mitä terveyspalveluja Viialaan jää, kun hyvinvointikeskus valmistuu, missä palvelut järjestetään, ja miten esimerkiksi koululaisten hammaslääkärikäynnit silloin järjestetään.

Anttilan mukaan näiden asioiden suhteen ei ole toistaiseksi tehty linjauksia tai päätöksiä.

– Valmisteluun vaikuttaa myös mahdollinen sote-uudistus: mikä organisaatio palveluja järjestää hyvinvointikeskuksen valmistumisen aikaan. Sen tavoitteet ja linjaukset on Viialan palvelutuotannossa huomioitava.

Anttilan mukaan lähtökohtana on kaupungin omassa suunnittelussa ollut, että sellaista palvelua Viialassa tuotetaan, jossa ei tarvita hoitoyksikköä vaan voidaan käyttää yhteiskäytössä olevia tiloja.

– Mutta ei tästäkään päätöksiä ole toistaiseksi tehty. Valmistelu on siis vielä kovinkin kesken, Anttila kertoo.

 

Neljä vuotta sitten kerättiin noin 1500 nimeä

Viialan terveysaseman säilyttämisen puolesta on kerätty nimiä ennekin. Talvella 2013–2014 tulos oli noin 1500 nimeä.

Silloin nimilistat olivat loppuvuodesta esillä Viialan kaupoissa, muissa liikkeissä ja kirjastossa. Terveysaseman palvelujen karsiminen ja siirtäminen suunnitellulle uudelle Akaan terveysasemalle oli jo tuolloin ollut useamman vuoden esillä eri työryhmissä. Sitä esitettiin myös silloisessa Akaan palveluverkkotyöryhmän loppuraportissa.

Akaan edellisen valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen välitti nimilistat silloiselle hallintopäällikölle Sisko Tiusaselle kaupunginhallituksen kokouksessa 10. joulukuuta 2013, jolloin nimiä oli kasassa 1404. Lisää nimiä toimitettiin 21.1.2014.

Kaupunki merkitsi adressin tiedoksi. Jos asiasta olisi tehty kuntalaisaloite, se olisi voinut mennä kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn. Kuntalaisaloitteen voi tehdä yksinkin, mutta valtuustokäsittelyyn tähtäävään kuntalaisaloitteeseen tarvitaan vähintään kaksi prosenttia äänivaltaisista kaupungin asukkaista.

Tämän vuosikymmenen alussa Akaassa kerättiin adresseja myös kirjastojen säilyttämisen puolesta ja aiemmin muun muassa Toijalan torin liikennejärjestelyistä. Näistäkään asioista ei tehty kuntalaisaloitetta.

Sittemmin kuntalaisaloitteita on tehty muun muassa Kurvolan leikkikentästä, Rasin koulusta, Akaan historian jatko-osasta, Ratamestarin talosta ja liikennepuistosta.

Edellisellä kerralla, talvella 2013–2014, vastaava adressi merkittiin kaupungintalolla tiedoksi. Kuntalaisaloitteen muodossa se olisi edennyt viralliseen käsittelyyn.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>