Toijalan Eräveikkojen joulupukit lähtevät kohta liikkeelle

Kaksikymmentä vuotta sain ja pystyin hoitamaan pukkipalvelun ajanvarauksia. Astuin suuriin saappaisiin Pekka Arolan jälkeen. Toiminta oli alkanut jo ennen häntä, mutta Pekka teki toiminnasta hyvin järjestelmällisen ja helposti hoidettavan. Tämä ei välttämättä näkynyt viime vuosina asiakkaillemme. Matkapuhelinlinja saattaa tuutata varattua tai asiakas kuulee tiedotteen: ”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.” Valitettavasti tämä ei johdu meistä Korvatunturilta puhelimeen vastaajista, vaan suuresta yhtäaikaisesta puheluyritysten määrästä, meillä Eräveikkojen Korvatunturilla kun on vain yksi puhelin ja voimme ottaa vastaan vain yhden puhelun kerrallaan.

Meillä on käytössä taulu, johon saamme mahtumaan vaikka 25 eri reittiä ja yhdelle reitille talkoolaisten aikatauluista riippuen yhdestä kolmeen vapaaehtoista. Jokainen talkoisiin osallistuva toimii joulupukkina vapaaehtoisesti ja ilman korvausta. Palkkio, jonka asiakas maksaa, menee kokonaan partiotoiminnan hyväksi. Puheluita vastaanottavan henkilön on tunnettava asuinympäristö melko hyvin, jotta puheluiden kesto saadaan minimiin. Jokaisella joulupukilla on oma tapansa. Toiset soittavat perheeseen etukäteen ja kyselevät jouluaaton viettäjistä, kun taas toiset eivät soita etukäteen vaan tulevat ja lähtevät heittämään tarinaa.

Virheitäkin sattuu niin puhelun vastaanottajalla kuin joulupukillakin. Joskus on tullut väärä talonnumero tai puhelinnumero kirjattua ylös, toisinaan taas pukki menee taloon väärästä ovesta tai sanoo vahingossa oman etunimensä. Toisilla joulupukeilla on tonttu tai muori mukana, toiset liikkuvat yksinään.

Kaikki tähän palveluun osallistuvat haluavat tuottaa perheisiin hyvää joulumieltä. Mikä onkaan ihanampaa kuin nähdä lasten loistavat silmät ja se jännitys, kun pukki tulee perheeseen.

Ensi viikolla jälleen teillä on mahdollisuus varmistaa partiopukin vierailu kodissanne ja soittaa Toijalan Eräveikkojen pukkipalveluun. Toivotan teille kaikille rauhallista ja jännittävää joulunodotusta.

”Eläkkeelle jäänyt” Joulumuori

Sari Lajusuo

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>