Pukkiparaati ja joulunavaus saivat hymyt huulille

Pukkiparaatilla on pitkä perinne Akaassa.

Pukkiparaati ja joulunavaus keräsivät lauantaina väkeä sankoin joukoin Toijalan torille sekä Yhteiskoululle. Paraati marssi tuttuun tapaan rautatieasemalta torille.

Juhlapuheen pitänyt Akaan elinkeinopäällikkö Jari Jokinen pohti joulumielen muodostumista.

– Toivoisin, että kaikki hymyilisivät enemmän sekä olisivat kilttejä ja kohteliaita toisiaan kohtaan. Joulumieli tarttuu ihmisestä toiseen. Tämä tapahtuma on siitä loistava esimerkki, ja täällä näkyy iloisia ihmisiä. Ei tarvita muuta kuin pukki, tonttuja ja kuusi, niin kaikilla on hyvä mieli, elinkeinopäällikkö tunnelmoi.

Elinkeinopäällikkö Jari Jokinen toivoo lahjaksi kaikille hyvää joulumieltä.

Hänen mukaansa aikuisten olisi hyvä ottaa mallia lapsista. Kurjatkaan asiat eivät tunnu niin kurjilta, kun on lapsenmielinen usko iloiseen tulevaisuuteen. Akaassa on tänä vuonna joulumieltä tarjolla erityisen paljon erilaisissa tapahtumissa. Jari Jokinen kehotti katsomaan tarjontaa esimerkiksi Akaan kaupungin nettisivuilta.

– Ostoksissa kannattaa hyödyntää paikkakunnan tarjontaa. Tänä vuonna toivon lahjaksi hyvää mieltä kaikille, Jokinen sanoi.

Puheen päätteeksi pukit ja tontut jakoivat lapsille ja lapsenmielisille karamelleja.

Kaivinkone lahjatoiveena

Elina ja Anni Kovero odottavat jo kovasti joulua.

Koveron perhe pitää joulunavausta mukavana perinteenä etenkin nyt, kun kaksivuotias Anni-tyttö jo ymmärtää tapahtuman päälle. Ujonpuoleiseksi heittäytynyt tyttö toivoo vienosti saavansa pukilta lahjaksi lahjoja. Äiti Elina naurahtaa, että tytön toiveena on ollut esimerkiksi porakone.

Pukin saapumista jouluaattona odotetaankin perheessä hartaasti.

Koverot ovat kohtapuoliin lähdössä reissuun katsomaan Saksan joulutoreja. Joulu vietetään kotona Junkkarissa Annin isovanhempien kanssa.

Joulunavauksen ohjelmana oli lisäksi muun muassa myyjäiset sekä tonttupolku Toijalan yhteiskoululla.

Pukit ja tontut jakoivat lapsille karkkeja.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.