Leijona Futsal jatkaa voittoputkessa

Mika Jussila iski lauantaina kaksi maalia. Kuva: Tuukka Nyström.

Kahden pelin viikko toi täydet kuusi sarjapistettä, kun Leijona Futsal nappasi jo neljännen ja viiden peräkkäisen voittonsa Futsal-Liigassa. Joukkue nousi näin sarjataulukossa jo kolmanneksi – vain pisteen päähän kärjessä olevasta Kampuksen Dynamosta, jolla on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Sarjan kakkosena on tällä hetkellä GFT Espoosta.

Kahden ottelun viikko alkoi keskiviikkona Pirkkalasta. Kotijoukkue PJK majailee sarjan hännillä, ja tasoero tuli hyvin selväksi myös nyt. Jo avausjaksolla Leijona Futsal järjesti pirkkalalaisille futsalin oppitunnin, kun se takoi peräti kuusi maalia. Toisella jaksolla ote hiukan heltyi ja näin lopulta voittolukemiksi kirjattiin murskaava 1–8 (0–6).

Ottelussa tehopisteet jakautuivat muuten tasaisesti, mutta maajoukkueturnauksesta taas aimo annoksen itseluottamusta saanut Juhana Jyrkiäinen iski peräti neljä osumaa. Myös serbivahvistukset Jovan Stankovic ja Dusan Milojevic osuivat kertaalleen, ja kerran PJK sai sählättyä pallon omaan verkkoon.

Päivän erikoisin ja samalla hienoin maali nähtiin, kun Leijona Futsalin maalivahti Kasper Kangas nousi hyökkäysalueelle ja tykitti pallon kaukaa upeasti alanurkkaan – ja pääsi näin iskemään maalin kasvattajaseuraansa vastaan.

Nyströmin hattutemppu siivitti voittoon SoVosta

Jussi Nyström oli tehokkaana SoVoa vastaan. Kuva: Tuukka Nyström.

Lauantaina Akaassa nähtiin todellinen huippuottelu, kun Leijona Futsal isännöi täksi kaudeksi jälleen vahvoja satsauksia tehneen Someron Voiman. Eniten maaleja liigassa tällä kaudella tehnyt SoVo iski nytkin viisi osumaa, mutta huikeassa jännitysnäytelmässä sekään ei riittänyt voittoon asti. Kotijoukkue iski nimittäin kuudesti ja nappasi näin todella arvokkaat sarjapisteet lukemin 6–5 (5–2).

Tasaisessa ja viihdyttävässä ottelussa nähtiin monenlaisia käänteitä. Yksi niistä oli Milojevicille annettu punainen kortti, mutta hänenkin poissaolonsa kestettiin. Maaleja leijonista iskivät Milojevic kertaalleen, Mika Jussila kahdesti ja kapteeni Jussi Nyström peräti kolmesti.

Juho Laine torjui lauantaina välillä jopa päällään. Kuva: Tuukka Nyström.

Maalinsuulla oli Juho Laineen vuoro, ja viidestä päästetystä maalista huolimatta iltapäiväpuhde oli erittäin onnistunut. Maalipaikkoja nimittäin rakenneltiin kovaa tahtia molempiin päihin, kun vastassa oli kaksi liigan vauhdikkainta ja hyökkäysvoittoisinta peliä esittävää joukkuetta.

Tällä viikolla Leijona Futsal ei pelaa. Seuraavan kerran joukkue on tulessa ensi viikon lauantaina ja taas kotikentällä, kun tamperelainen PP-70 matkustaa Akaaseen. Silloin kotijoukkue hakee siis jo kuudetta peräkkäistä voittoaan.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.