Forum Akaa

Työmatka

Lasse Majuri.

Akaassa työmatkani oli pari kilometriä. Kuljin aina autolla, satoi tai paistoi. Samaan suuntaan autoili jokunen – tai oikeastaan kaikki – jotka aamulla Kurvolasta töihin menivät. Lapset toki fillaroivat tai taapersivat koulutietään. Vastaan tuli toisinaan tuttu, joka käveli työmatkansa mämmitehtaalle. Se oli outoa.

Helsingissä auton käytössä ei ole mitään mieltä. Helsinki on kaupunki, ja joukkoliikennekaupunki. Paha vain, että inhoan täpötäysiä paikallisjunia, ja matkan varrella täyttyviä metrovaunuja. Niissä altistuu samoille mainoksille ja kuulutuksille ja pimputuksille aivopesun tavoin. Kaikilla on tympeä naama. Metro on kuuma, paikallisjunat myöhästelevät.

Niinpä hankin kaupunkikämppäni Krunikasta, parin kilometrin päästä duunipaikasta. Kävelen joka aamu töihin. Tuulisena aamuna kuljen suorinta tietä Kaisaniemen kautta. Sateenvarjoa ei voi avata, koska se kääntyy ympäri. Kaisaniemenkatua jyristävät myös bussit ja tavarakuljetukset, joten annan ihmisten kiireen tarttua, kunnes Ateneuminkujalla alkavat kävelykadut.

Kauniina aamuina reittini on toinen. Kun astun porraskäytävään näen ikkunasta Tuomiokirkon. Lisää arkkitehti Engelin suunnittelemia rakennuksia osuu matkalleni, kun kuljen Yliopiston alueen läpi. Rakennukset ovat lähes 200 vuotta vanhoja, ja jokin on aina korjauksen alla. Nytkin sekä Valtionarkisto että Yliopiston kirjaston naapuri. Vanerilevyjen takana betonimylly laulaa. Ortodoksien pienen kirkon portaalirakennukset ovat pala Venäjää: ikkunoissa rispaantuneet levyt, rappinkia puuttuu, ja sitä on tökerösti paikattu.

Vastaan tulee yliopiston väkeä, sekä opiskelijoita että opettajia. Jalkakäytävät ovat kivetyt kuten Engelin aikaan. Keskellä on isompia levyjä. Kaikki kävelevät keskellä, mutta väistävät tahdikkaasti vastaantulijaa. Toisinaan joku isukki jolla on varaa asua Krunikassa, työntää pilttiä vaunuissa. Kivillä ei uskalla kävellä lujaa.

Krunikasta kohti ministeriöitä kävelee nykyisiä ministereitä kalliissa vaatteissaan. Kerran ex-ministeri meni samaan suuntaan kravatti tiukalla, arvatenkin lobbaamaan entisiä tuttujaan.

Engelin kaupunki loppuu Porthanian ja Tiedekulman kohdalla. Toinen on 50-luvun huippuarkkitehtuuria, toinen 2010-luvun.  Nyt vastaan kävelee virastojen työntekijöitä: tavallisia tätejä ja pikkuvirkamiehiä puvuissaan. Suomen pankkia kohti polkee mies trikoissa. On kait työpaikalla puku odottamassa.

Porthanian kulmilla on lisää opiskelijoita, ihan kaiken tyylisiä. Tai no, riippuu varmaankin tiedekunnasta. Toiset tähtäävät nurkan taakse pankkien taloihin, toiset kansalaisjärjestöön maailmaa muuttamaan. Metro oksentaa myös keskustan kauppojen työläisiä: nuorempia ja huolitellumpia kuin konttorirotat.

Asvaltilla on parempi pito, ja ihmiset nopeuttavat tahtia. Kiire tarttuu. Aleksin tavaratalon nurkilla ensimmäinen romanialainen romani myy lehteä. En pysähdy, en vilkaise. Hetken päästä edellisen maannainen helisyttää juomamukia edessäni. Viittaan kädelläni. Nuori, siististi pukeutunut mies pysäyttää kohteliaasti. – Ei, minulla ei ole viittä euroa.

Aleksanterinkadulla vain turistit seisovat paikoillaan, selfie-tikut tanassa. Rakennusmiehiä on puoli yhdeksältä paljon. He kävelevät aina kädet turvahousujen taskussa. Rööki roikkuu suussa, välillä sieltä tulee sana tai pari viroa jurolle kaverille. Siistiä sisätyötä tekevä mies kantaa pahvikahvoissa smoothieita. Monet aloittavat päivänsä kahvilan pöydässä. Siinä keskustellaan jo työasioita, ehkä tehdään kauppaa.

Stockan nurkalla vastaan kopsuttaa nainen hopeanvärisessä hameessa ja turkissa. Kadun näyteikkunoissa on vaatteita syksyyn: murrettuja lämpimiä sävyjä. Täältä miehet ostavat istuvat pukunsa, kalliinnäköisistä putiikeista.

Mannerheimintietä ei parane ylittää pyöräilijöiden suojatiellä. Pitää myös varoa sivulta tulevia pyöriä. Loppumatka on Kalevankatua ylämäkeen, kuhmuraisilla noppakivillä. Kadun täyttävät ravintoloiden terassit, jakeluautot, hienostokaupunginosista spåraan juoksevat jupit ja matkalaukkujaan hilaavat turistit.

Hotelli Tornin edessä seisoskelee kaksi tyylikästä vanhaa herraa upeissa villapuvuissaan, poltetun oranssissa ja akvamariinin sinisessä. Luen päivällä uutisista, että he ovat brittitaiteilijoita, joilla on näyttely Helsingin taidemuseossa.

Duunin rappukäytävässä sanon ensimmäisen kerran huomenta. Ei olisi pakko, ja ellen sanoisi, ihmiset olisivat hipihiljaa kuten metrossa. Niin, vastaantulijoista puolella on ollut napit korvissa, jopa ikäisilläni ukoilla. Aivan sama mitä sanoisin, kukaan ei kuule eikä katso. Vasta kun varas juoksee vartija perässä Stockalta, ja poliisi kaartaa paikalle, ihmiset pysähtyvät. Hetkeksi.

Akaassa hyppäsin autosta, morjestin palvelusihteeriä aulassa ja kenties toista rapuissa. Kumpi työmatka on mieluisampi? Toisesta ainakin saa jutun aikaan.

 

Lasse Majuri

Kirjoittaja on Kotiseutuliiton rakennustutkija

Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>