Akaan johtoon haetaan ennakkoluulotonta kehittäjää

Akaan kaupunki on käynnistänyt uuden kaupunginjohtajan haun. Kaupunginjohtaja valitaan viiden vuoden määräajaksi.

Akaan johtoon haetaan innovatiivista, joustavaa ja ennakkoluulotonta kehittäjää, jolla on kunnallishallinnon ja/tai yrityselämän tuntemusta. Koulutusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä näkemys kaupungin elinvoiman edistämisestä ja strategisesta johtamisesta ovat plussaa. Samoin kokemus henkilöstöorganisaation sekä kaupungin hallinnon ja talouden johtamisesta katsotaan eduksi.

Kaupunginjohtajan viran hakuaika päättyy 5.12.

Akaan kaupunki haki johtajaa myös vuosi sitten, mutta haku keskeytettiin Aki Viitasaaren irtisanomisesta seuranneen valitusprosessin keskeneräisyyden takia. Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi erottamispäätöksestä tehdyt valitukset 22.10.

Akaan kaupunginjohtajan virkaa haki vuosi sitten määräaikaan mennessä kahdeksan henkilöä. Haastatteluun etenivät liikenne- ja viestintäministeriön erityisasiantuntija Tero Jokilehto Tampereelta, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski Akaasta sekä Pirkanmaan liitossa projektipäällikkönä työskentelevä Riku Siren Tampereelta. Sittemmin Koski vetäytyi kilvasta. Myös Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen ilmoitti olevansa käytettävissä kaupunginjohtajan virkaan.

Keskiviikkona 7.11. käynnistyneessä uudessa haussa ei oteta huomioon edellisen haun hakemuksia.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

  1. Muutan pois jos veroja nostetaan taas

    Haloo päättäjät! Kiint. Verojen korotus ei ole se tie jolla muutetaan Akaan vetovoimaa. Tänne tarvitaan uusia asukkaita! Nyt tarvitaan rohkeutta mm. myydä vanhat vuosia myymättä olleet tontit pilkkahintaan tai vaikka ilmaiseksi arpomalla kun ei ne mene kaupaksikaan + uusille muuttajille joku muuttoporkkana. Lisäksi hunajateema lopetettava välittömästi, se ei tuo tänne ketään, se on totuus ja se pitää hyväksyä että aikaa on hukattu hunajateemaan joka on pienen vähemmistön ylläpitämä mielikuva, täysi huti. Paikalla. hunaja on hyvää ja tuottajia on toki, mutta kyllä se tavallisen kuntalaisen arjessa ei mitenkään näy. Kaapissani on pirkkahunajaa koska paikallisen saanti on vaan vaikeaa. Hyödyntäkää kahden pääsarjajoukkueen mainetta, Akaa on urheilukaupunki. Liikuntatilat on onnettomat vielä, mutta harrastuksia on täällä paljon. Futis seurat kohensi tilannetta tekonurmilla, se auttoi käsittääkseni myös muita saamaan vuoroja paremmin. Vapaaehtoiset pyörittää kaupungissa illasta toiseen tilan/vuorojen puutteesta huolimatta monia harrastuksia niitä tarvitseville. Akaa on SporttiKaupunki ennemmin kuin joku hunajapaikka. Vielä kun saadan puhtaat koulut ja urheilupainotteisia Koululuokkia yläasteelle niin ne on nykypäivän houkuttimia. Hyvät koulut ja harrastukset. Hyvät junayhteydet meillä on, Pirkanmaan toiseksi parhaat, se on VR ansiota ei kaupungin. Bussiyhteyksistä ei voi sanoa samaa. Valtapuolue Demarit ovat jarruttaneet täällä vuosia kaikkea, haluaisivat mm. ex velttoilijan jatkavan johdossa, Akaa on ollut pysähdyksissä liian kauan tuon muiden taskuilla olevan puolueen takia. Toivottavasti mennään eteenpäin jarrutuksesta huolimatta. Tänne on hyvät yhteydet tulla. Kukaan ei tule jos verotusta kiristetään kokoajan. Silloin täältä lähtee loputkin.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>