Erika Löövi.
Sanoin tänä syksynä heipat pitkälle pestille paikallisessa yhdistyksessä, kun joukkueenjohtajuus TP-49:ssä loppui kesäkauden peleihin. Koska oman pojan harrastusten pääpaino siirtyi urheilusta teatteriin, tuli luonteva hetki lopettaa seurahommat.
En edelleenkään näiden vuosien jälkeen ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään, mutta käytinkin hommassa ihan muita vahvuuksiani ja kivaa oli! Kiitos yhteistyöstä kaikille, erityisesti jalkapalloa ymmärtävälle puolisolle.
Olen kaikissa elämäntilanteissani ollut mukana jossain vapaaehtoistyössä, ja vaikka mitta välillä täyttyy, löydän itseni yhä uudelleen uusien yhdistysten kokouksista. Parasta yhdistyshommissa on se, kun yhdessä saadaan tehtyä yhteisön ihmisille merkityksellistä toimintaa. Ideaalitilanteessa erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan ja tekemisessä näkyy ja tuntuu aito ilo. Ammatti, ikä tai koulutus on sivuseikka kun tehdään työtä yhteisen tavoitteen eteen.
Pahimmillaan järjestöhommat ovat sitten aikuisten hiekkalaatikoita täynnä kuppikuntia, toimintaan väsyneitä ihmisiä ja väärinkäsityksiä. Jos toiset pelkästään ideoivat ja toiset huomaavat aina toteuttavansa, siitä syntyy väkisinkin mutinaa. Raskaita ovat myös ne hetket, kun mukaan lupautuneet tuntuvat juuri kriittisellä hetkellä häviävän ja huomaat pyörittäväsi hommia sen yhden kaverisi kanssa. Taas.
Akaassa on lukuisia yhdistyksiä, joissa tehtyjen vapaaehtoistuntien ansiosta lapset ja nuoret voivat harrastaa muutamalla satasella vuodessa. Jos lapsi on mukana tällaisessa toiminnassa, lompakon lisäksi kannattaa yleensä avata myös kalenteri ja osallistua. Lipunmyyntiä, mokkapaloja, kioskivuoroja, discovalvontaa, luutamyyntiä… Yhdistysihmisten ideapankki on loputon! Osallistumalla edes joskus vanhemmat pitävät virtaa yllä niillä, jotka jaksavat tehdä vielä enemmän, joskus jopa joka päivä.
Yhdistysten aktiivityypeille riittää pieni apu ja kiitos. Jos joskus tekee mieli reklamoida toiminnasta, kannattaa valittamisen sijaan mennä itse mukaan. Rahan ja ajan vähyys voivat olla yllätys sellaiselle, joka yleensä tyytyy mutisemaan selän takana. Ja onko sillä oikeasti väliä miten kimppakyydit on järjestetty?
Yhdistystoiminta on mukava harrastus, mutta yleensä tulee se hetki jolloin on viisasta antaa tilaa uusille toimijoille ja ideoille. Itse lähden toiminnasta silloin, jos alan puheissani kuulostaa enemmän luovuttajalta kuin luovalta. Sopiva hetki on silloin, kun oma motivaatio ei enää ole edes keskitasoa tai kun kymmenen vuotta vakionaamana alkaa täyttyä.
Seuraavaksi aion pysyä taka-alalla, mutta jossain välissä voin alkaa ystävieni kanssa vitsailemaan, että mikäs yhdistys seuraavaksi vallataan. Eikä se oikeastaan ole edes vitsi, nimittäin joka paikassa törmää niihin ennestään tuttuihin kasvoihin, samoihin aktiiveihin jotka jaksavat vuodesta toiseen toimia yhteiseksi hyväksi. Olisiko Sinun aika kantaa kortesi kekoon vaikka lapsesi salibandyjoukkueessa? Tai luokkatoimikunnassa? Syksy on hyvä hetki aloittaa.
Erika Löövi
Kirjoittaja on kahden teinin äiti, järjestöjyrä ja KTM
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ja pohtivat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Viimeisimmät kommentit