Akaan seurakunnan jäsenmäärä jatkaa edelleen laskuaan – syntyneitä on vähemmän kuin kuolleita

Akaan kirkkovaltuusto hyväksyi torstaina yksimielisesti ensi vuoden kirkollisveroprosentiksi 1,7

Akaan seurakunnan jäsenmäärä on viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden syyskuun välisenä aikana vähentynyt  265 henkilöllä. Syyskuussa 2018 seurakuntalaisia oli 12 300. Kirkkoherra Ali Kulhian mukaan jäsenmäärään vaikuttavat eniten syntyneiden pieni määrä verrattuna kuolleisiin sekä muuttotappio.

Tänä vuonna tammi-syyskuun välisenä aikana Akaan seurakunnassa on kastettu 55 ja kuollut 110 henkilöä. Seurakuntaan on muuttanut 411 ja seurakunnasta on muuttanut pois 454 henkilöä. Kirkosta on eronnut 65 ja kirkkoon liittynyt 36 henkilöä.

– Syntyneiden ja kuolleiden välinen ero on tällä hetkellä suurin, kirkkoherra Kulhia arvioi jäsenmäärän kehitystä viime torstaina kirkkovaltuutetuille.

Akaan seurakunnan talouspäällikön Arja Tarelan mukaan kirkosta eroaminen painottuu työssäkäyviin ja kirkollisveroa eniten maksaviin ikäryhmiin. Tammi-syyskuun välisen aikana kirkosta eronneista 65 henkilöstä 48 sijoittuu ikähaarukkaan 20–59 vuotta.

Viialan kirkkoon putkiremontti

Kirkkoherra Ali Kulhian mukaan muuttotappio ja syntyneiden pieni määrä verrattuna kuolleisiin näkyvät laskevassa jäsenmäärässä.

Akaan kirkkovaltuusto tutki jäsenmäärätilastoa päättäessään ensi vuoden kirkollisveroprosentiksi 1,7, joka on ollut käytössä vuodesta 2012 alkaen. Talouspäällikkö Arja Tarela ennustaa tämän vuoden verotulojen jäävän hieman viime vuodesta.

Talouspäällikön mukaan kirkollisveroprosentti on antanut mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa kiinteistöjen korjauksia ilman rahoitusongelmia. Tulevia kohteita ovat muun muassa Viialan kirkon ja seurakuntatalon putkistoremontti sekä mahdollinen lämmitysjärjestelmän vaihto öljystä maalämpöön. Tältä vuodelta ensi kesään siirtyy Toijalan hautausmaalla sijaitsevan vanhan siunauskappelin rappauskorjaukset, maalaus ja katon korjaus. Talouspäällikön mukaan muun muassa urakoitsijan työkiireiden takia 15 000 euron remontti lykkääntyi sen verran pitkälle, että maalauksia ei voitu enää tehdä.

– Tulevaisuudessakin näitä korjauskohteita tulee olemaan, mutta olen tyytyväinen siitä, että meillä kaikki remontit ovat onnistuneet hienosti. Voi sanoa, että raha, joka on käytetty, on käytetty hyvin, Tarela totesi.

Vuoden loppuun istuva nykyinen kirkkovaltuusto kokoontuu vielä ainakin kerran, jolloin se päättää ensi vuoden talousarviosta. Viime torstain kokouksesta oli poissa yhdeksän valtuutettua 27:stä. Ainoana varajäsenenä paikalla oli Arto Lehtinen.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.