Selvennys seurakuntavaalien äänestyspaikoista

Seurakuntavaalien lainsäädäntö on muuttunut. Aikaisemmin (2010, 2014) kuka tahansa seurakuntamme jäsen sai äänestää vaalipäivänä missä tahansa kirkoistamme, koska siirsimme uurnaa ja luetteloa päivän mittaan kirkosta toiseen. Nykysäädöksillä vaalipäivänä joko jakaudutaan äänestysalueisiin, kuten Akaassa päätettiin, tai äänestys tapahtuu vain yhdessä paikassa. Aluepäätöksellä haluttiin mahdollistaa tutussa paikassa äänestäminen vaalipäivänä. Akaan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti, että jäännös-Akaan alueella asuvat äänestävät vaalipäivänä Akaan kirkossa.

Tämän jälkeen päätös meni Kirkkohallitukseen, joka ilmoitti hoitavansa äänestysaluejakoon tarvittavan työn. Tästä meille tuotettiin äänioikeutettujen luettelot Viialaa, Toijalaa ja Kylmäkoskea varten. Kirkkohallitus antoi jo toukokuussa järjestelmätoimittajalleen määräyksen, että Jäännös-Akaan osuus on heidän korjattava käsin vanhojen kuntarajojen teon jälkeen. Luotimme sokeasti heidän työhönsä. Äänioikeutettujen luettelon viralliset tarkastajat tarkastivat syksyn alussa luettelot ja kaikille seurakuntalaisille kuulutettiin mahdollisuudesta tarkastaa luettelo. Yksi seurakuntalainen kävi tarkastamassa.

Tästä huolimatta muutama asianomainen on kertonut, että ilmoituskorttiin on merkitty vaalipäivän äänestyspaikaksi Kylmäkoski, vaikka olettivat Akaan kirkkoa. Pahoittelemme asiaa, tahdoimme toista, olemme itsekin pettyneitä. Seuraavia vaaleja varten piirtänemme itse rajat. Siunatuksi onneksi Akaan kirkossa voi kuka tahansa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen äänestää ennakkoon 6.–10.11. joka päivä kello 9–18. Tämän lisäksi on 13 kaikille avointa muuta ennakkoäänestyspaikkaa. Jos joku Akaan seurakunnan jäsen ei ole saanut ilmoituskirjettä äänioikeudesta, niin kannattaa välittömästi ottaa yhteyttä.

Ali Kulhia

Vaalilautakunnan puheenjohtaja

Yksi kommentti

  1. Merja

    Miksi Akaan seurakunnan rajoista löytyy jotain epäselvää ja yleisönosastokirjoittelua?
    Seurakuntalaisten POSTINUMERO osoittaa Akaan alueellisen jakautumisen, jos sellaista tarvitaan seurakunnan postituksiin.
    Seurakunnan on turha rakentaa uusia rajoja!
    Vihdoin vanhat rajat alkavat sulaa. Jäännösakaa saa pysyä historiassa.
    Tänään on elettävä yhtenäisen Akaan aikaa!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?