Kirjastopalveluista Akaassa

Maassamme on koulutus- ja sivistyskielteinen hallitus. Perusteluja tähän lausumaan on monia, mutta pelkästään ammattikoulutuksen heitteillejättö ja alasajo, opintotukien rajut leikkaukset ja tutkijoiden alkanut (joukko)pako maasta kertovat karua kieltä asiasta. Luvut heittelevät tietolähteiden mukaan, mutta suunta on selkeä ja pahimmin tästä kärsivät tietenkin lapset ja nuoret, joilta käytännössä kielletään jo omassa, itsenäisessä elämässä edes alkuun pääseminen. En varsinaisesti laske itsenäiseksi elämäksi jatkuvaa tietokoneen edessä pelaamassa istumista tai uusia jännittäviä uravaihtoehtoja, kuten tubettaja tai e-urheilija. Ja nämäkin kaksi mainittua vaihtoehtoa elättävät erittäin harvoja.

Olen myös tutkaillut lukuja kirjaston käytön ja resurssien suhteen Akaassa ja verrannut niitä muun muassa kaupungin strategisiin teksteihin. Kiitos lähinnä kirjastohenkilökunnan ero verrattuna todellisuuteen ei ole niin raju kuin monilla muilla alueilla (esimerkiksi vanhustenhoito), mutta pöytäkirjoista ja toimintakertomuksista voi jokainen tietokoneen ja nettiyhteyden omistaja – tai kirjastoon jollain keinolla pääsevä – tarkistaa, missä määrin kaupungin kehittämisstrategia on kuin entisestä Neuvostoliitosta ja todellisuus välkkyy, kun katsoo tyhjiä liiketiloja keskustoissa ja miettii muun muassa niitä palveluita, jotka täältä on viime vuosien aikana lopetettu.

Kirjasto on palvelu, jolla suomalaiset ylpeilevät ympäri maailmaa. Yleensä näin tehdään vähintään luodessa julkista Suomi-kuvaa puoluetaustasta riippumatta. Nyt kirjastoa väännetään Akaassakin informaatiokeskukseksi unohtaen iloisesti, että kirjasto on ollut sitä jo aiemminkin ja varsin perustavanlaatuisesti. On yleisessä käytössä olevat tietokoneet, musiikin, elokuvien ja tietysti kirjojen lainaamista, erilaisia tapahtumia, luentoja, kirjallisuuspiirejä ja ennen kaikkea ammattimainen henkilökunta opastamassa palveluiden käyttöön. Sinänsä kirjaston palvelujen piiriä voi tietenkin laajentaa (esimerkiksi soitinten ja jopa urheiluvälineiden lainaamista), mutta tähän todella toivon myös resurssointia sen mukaan.

En lyö tähän lyhyeen kirjoitukseen lukuja, mutta jos kaiken tosiaan haluaa ajatella vain rahassa niin hyvät kirjastopalvelut ovat kunnalle tuottoisimpia sijoituksia, mitä se yleensä voi tehdä. Akaan kouluverkoston tila on vähintäänkin mielenkiintoinen, joten kuntana olisi suotavaa erota linjasta, jossa Suomi tarpoo kohti banaanivaltion statusta ja todellisuutta. Voisin vedota esimerkiksi ns. sivistysporvareihin, mutta ei tarvitse, sillä he tietävät tämän jo – eri asia vain on, että he ovat vähemmistö jo omissakin riveissään.

Kirjastojen kiinniolo kesällä on katastrofaalista monessa suhteessa ja se iskee niihin, jotka kaupungissa todella asuvat, eivätkä vain käy oleilemassa työ- ja muualla tehtyjen ostosmatkojen lomassa. Eli, suureen osaan lapsista, nuorista, vanhuksista, työttömistä, sivistyksen tai viihteen haluisista, opiskelijoista, lukutaitoisista ja erityisesti -taidottomista. Lauantaisin voi olla miettimistä, mitä tekisi Akaassa – kirjastot kun ovat tähän parhaaseen lainaus- ja oleiluaikaan kiinni. Kirjasto ei erottele sen mukaan, paljonko kenelläkin on tilillä rahaa tai millainen tausta ihmisellä on – se on suuri mahdollisuuksien tasavertaistaja, tiedon, viihteen ja kyseenalaistamisen keskus. Funktioita riittää siis jokaiselle ja itse kukin voi fyysisesti kirjastoon vaivautuessaan joskus joutua epäilemään omia normioletuksiaan, vaikka pelkästään näkemällä esille asetetun opuksen ja kiinnostuessaan sen sisällöstä.

Joten, hyvä valtuusto ja muut päättävät elimet Akaassa, pyytäisin teitä harkitsemaan missä todella mennään niin Suomessa kuin omassakin kunnassa ja olisiko mahdollista poiketa tästä ankeutumiskehityksestä edes sen verran, että on olemassa joku olennainen palvelu fyysisine tiloineen, joka pysyy, johon voi luottaa ja jota kehitetään vähän pidemmällä tähtäimellä kuin konsulttipalveluiden kulloisillakin neuvoilla ja imagotempuilla.

Suvi Soininen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?