Torpastaan 1919 häädetty leskinainen joutui muuttamaan riiheen

Työmies, maanviljelijä Toivo Niemelä kuvassa oikealla Kylmäkoskella noin vuonna 1910. (Kuvalähde: Leila Erkkilä, kuvaaja Alfred Niemistö)

Torpparilaitos kehittyi Suomessa 1700-luvun puolivälistä alkaen. Talonpojat saivat oikeuden perustaa torppia mailleen ilman lisäveroa. Suomessa torpparit eli vuokraviljelijät maksoivat vuokransa torpasta ja maapalasta maanomistajalle lähinnä luontoistuotteina ja tekemällä päivätöitä eli taksvärkkiä maanomistajan tilalla. Oman tilan viljely ja karjanhoito hoidettiin päivätyövelvollisuuden ohessa.

Torppa perittiin yleensä vanhemmilta ja torpan maita lohkottiin pienemmiksi vuokratiloiksi perillisten kesken. Torppa oli myös mahdollista ostaa siirtosummalla. Kaikille torpparijärjestelmä ei millään voinut taata maata, joten tilattomien määrä paisui ongelmaksi 1800-luvun lopulla. Jopa viidesosa maaseudun väestä oli vailla vakinaista asuntoa.

Mitä tekevät sosialistit maalaisköyhälistön hyväksi?

Suomessa 1900-luvun alussa maanomistajien ja vuokralaisten väliset ongelmat kärjistyivät torpparikysymykseksi. Järjestelmä oli vanhentunut ja epäoikeudenmukaiseksi koettu. Torpparit alkoivat järjestäytyä: torpparikokouksia pidettiin säännöllisesti vuodesta 1906 lähtien, ja Maanvuokraajien liitto perustettiin vuonna 1910.

Torpparivapautuksen nimellä kulkeva lakiuudistus seurasi sisällissotaa vuoden 1918 syksyllä. Torpan tai mäkituvan ja maapalan sai nyt lunastaa itselleen halutessaan kohtuuhintaan. Eleen uskottiin osaltaan vakauttavan sisällissodan jälkeisiä oloja ja estävän uusia kapinoita: entisten torpparien eli uusien tilanomistajien ajateltiin olevan vuokraviljelijöitä vähemmän innokkaita omaksumaan vallankumouksellisia aatteita.

Torppien lunastushinnan pohjaksi tuli vuoden 1914 hintataso, mikä alensi vuokralaisten maksamaa hintaa oleellisesti. Torpan lunastushinnan sai kuolettaa nopeammassakin tahdissa. Lisäaikaa lyhentämiselle sai vähävaraisuuden tai torpparin maatilaansa tekemien parannustoimien vuoksi.

Kuten muuallakin myös Akaassa maalaisköyhälistöä varoitettiin lankeamasta sosialistien pauloihin:

Maalaistyöväkeä pidetään veronmaksajina ja äänestyslaumana, joidenka tulee totella nurisematta. Mitä tekevät sosialistit maalaisköyhälistön hyväksi? Ei mitään. Montako maaseutulaista kaupunkilaissosialistia valitsevat eduskuntaan? Niiden luku näkyy pilkkuviivoissa. Mitä vallitseva kaupunkien tehtaantyöväestö tekee pientilallisille ja torppareille? Ei niin mitään. Miksi siis mennään sosialisteja äänestämään? Se on käsittämätöntä. Nykyiset kurjat maalaisolot eivät suinkaan siihen pitäisi kehottaman. Kun vihdoinkin tulin huomaamaan, että sosialisteja äänestämällä pujotetaan köysi omaan kaulaan ja roikutaan ennenpitkää avuttomana, on hyvä asia, sillä parempi katua myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä päätös pientilallisten ja torpparien taholta on sosialisteille tuntuva tappio, minkä he ovat hyvin ansainneet. (Toijalan Sanomat 22.9.1917)

Akaa-Kylmäkoski-Urjala-alueella vasemmiston kannatus jäi sodan jälkeen pieneksi eikä radikalismi onnistunut vakuuttamaan asukkaita.

Vuonna 1912 tehdyn tarkan tilaston mukaan Kylmäkoskella oli 49 torppaa, joista suurin osa oli etäällä päätalosta. Akaassa oli päinvastoin. Viialassa tulevista torpista 25 oli talon viljelysten keskellä tai niiden vieressä. Uuden lain mukaan vaatimuksen torpan tai mäkitupa-alueen itsenäistämisestä saattoi tehdä vuokraaja tai talon isäntä. Se oli esitettävä kunnan vuokralautakunnalle, jossa oli sekä vuokranantajien että -ottajien edustus. Kylmäkoskella asiakirjat kertovat sopuisasta ja nopeasta torppien ja mäkitupien itsenäistymisestä. Useimmin kiistelyä herätti maiden sijoittelu, sillä torpan tilukset olivat usein hajallaan ja päätalon viljelyksiin nähden sopimattomassa paikassa. Suurinta kiistaa aiheutti lunastusoikeuden olemassaolo ja jotkut vuokranantajat vastustivat lunastusta esimerkiksi sillä perusteella, että torppa oli jätetty rappiolle.

Torppien lunastamisessa oli myös ongelmia

Toijalan Sanomat 8.2.1919

Torppien lunastaminen ei kaikkialla sujunut sovussa eikä aina lain pykälienkään mukaan. Torppari ja leskivaimo Henriika Hauhintien torpparisopimuksen purkamista käsiteltiin Toijalan Sanomissa useampaankin otteeseen. Tapahtumat juonsivat vuoteen 1917, jolloin akaalainen maanviljelijä Kalle Arola oli tehnyt torpparinsa kanssa sopimuksen, jonka mukaan Henriika Haihuntien piti siirtyä pois torpastaan:

Kesällä 1918 haki maanviljelijä Arola Maaherralta häätötuomion. Akaan piirin nimismies pani sen täytäntöön keväällä 1919. Torppari Haihuntie oli 80 vuotta vanha leskivaimo. Torpasta häädettyä asui hän jonkun aikaa riihessä, mutta kylmä kun oli, ei voinut sielläkään asua, vaan oli pakotettu turvautumaan armeliaisiin ihmisiin ja kunnan apuun. Myymällä osan irtaimistoaan sai hän elatuksensa.

Kunnallislautakunnan toimesta ruvettiin asiaa ajamaan, ja holhouslautakunta määräsi vaimolle holhoojan, sillä hän on aivan vanhuuden höperö ollut jo pitemmän aikaa, ja tuomari vahvisti holhoojan.

Vuokralautakunta, joka kutsuttiin kokoon torpan suhteita järjestämään, määräsi heti, että lain mukaan vuokrasuhde on ollut olemassa silloin, kun laki torppien lunastamisesta astui voimaan, joten vaimo Haihuntiellä on oikeus torpan lunastamiseen.

Maanviljelijä Arola kuitenkin ilmoitti, ettei ole enää tilansa omistaja, vaan oikeus on siirtynyt hänen pojalleen. Vuokralautakunta hyväksyi maanviljelijän ilmoituksen, jonka jälkeen tämä lähti repimään Haihuntien torpan riihineen päivineen maan tasalle, johon katsoi olevan oikeutetun. Henriika Haihuntien kohtalona oli joutua köyhäintaloon 60 vuotta torpparina oltuaan. (Toijalan Sanomat 2.8.1919)

Lähteet: http://www.tyovaenliike.fi/tyovaenliikkeen-vaiheita/alasivu-2/torpparikysymys/

Torpparien ja tilattomien tyytymättömyys ei sytyttänyt sisällissotaa

Aatsinki, Ulla, Lampi Mika, Peltola, Jarmo 2007; Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela. Luokka, liike ja yhteiskunta 1918–1944. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla II. Tampereen yliopisto.

Favorin, Martti 2008, Akaan historia. Akaa-Toijala-Kylmäkoski. Kolmas osa 1914–1976. Akaan kaupunki ja Kylmäkosken kunta.

Takkunen, Jonna 2010, Honkolalaiset torpparit 1900-luvun alun murroksessa – yhteisön ja sosiaalisen aseman merkitys torpparien suhtautumisessa torpparikysymykseen ja vuoden 1918 sotaa. Mikrohistoriallinen tutkimus Urjalan Honkolasta. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.

Toijalan Sanomat 22.9.1917, 8.2.1919 ja 2.8.1919

Tuula Vuolle-Selki

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>